Noin vuosi oli kulunut tapaturmasta kun postilaatikkoon tipahti kirje Vakuutuskuntoutus VKK ry:ltä jossa kerrottiin, että he alkaisivat vakuutusyhtiön pyynnöstä selvittämään ammatillisen kuntoutuksen tarvetta ja kuntoutusmahdollisuuksia.
Noniin! Nytkö päästäisiin asian ytimeen, eli kunnolla miettimään mihin tässä oikein päästään.
Ensin solmittiin työkokeilusopimus n. kolmen kuukauden ajaksi vanhaan työpaikkaani, johon lähdin työskentelemään kevennetyllä työnkuvalla. Eli vähemmän fyysistä rasitusta, enemmän toimistossa ja pajalla näpräämistä. Kelpasi minulle. Pääsinpähän pois kotoa ja tekemään jotain millä on merkitystä. Ja mikä tärkeintä, näkemään kavereita!
Mutta eihän se mennyt niinkuin olin toivonut. Paikat ei yksinkertaisesti kestäneet edes parin-kolmen tunnin päivittäistä toimistossa istuskelua/kevyttä siistiä sisätyötä.
Aamulla töihin pariksi tunniksi, kotiin syömään kipulääkkeitä/lepäämään loppupäiväksi ja kipujen takia nukkuminen oli mhdotonta. Tuo kuvio ei oikein toiminut.
Kävin työkokeilun ajan kuitenkin 1-3 kertaa viikossa työpaikalla pyörähtämässä. Siinä ajassa ehti hyvin hoitaa firman juoksevia asioita: työkaluja huoltoon, tilailla hyllyyn tavaraa ym...
Työkokeilun aikana aloin käymään kuntoutus-, tutkimus- ja konsultointipalveluja tarjoavassa Verve-nimisessä puljussa. Siellä juttelin sosiaalityöntekijän kanssa kaikista mahdollisista työhönpaluuseen liittyyvistä asioista. Keskustelutuokioita oli useampia joista osa oli tuon samaan aikaan pyörivän työkokeilun aikana. Näin viralliset tahot pysyivät ajan tasalla siitä, kuinka työkokeilu sujui. Hyvä näin.
Työkokeilun aikana kunto meni niin huonoksi välillä, että sain mennä melkein itkun kanssa selvittämään että miten on työhommissa mennyt. Olin erittäin pettynyt, en itseeni vaan siihen, ettei kroppani pystynyt siihen mitä mieleni olisi halunnut sen pystyvän...
Koska työkokeilu ei mennyt aivan nappiin, aloimme keskustelemaan uudelleenkouluttautumisesta. Hyvin mielenkiintoista! Nyt sai alkaa kaivelemaan mielestä kaikki ne alavaihtoehdot joilla työskenteleminen on kiinnostanut. Kaikista vaihtoehdoista keskusteltiin ja mietittiin mitkä voisivat olla realististisia vaihtoehtoja niin opiskelun kuin työllistymisen kannalta. Kaikki fyysisemmät alat tietysti oli pois laskuista.
Koska kaikki "oikea tekeminen" kiinnosti, minulle valittiin hienomekaanikon koulutuskokeilupaikka Järvenpään Invalidiliiton koulutuskeskukseen. Olin innoissani!
Viikko koulussa meni tehden erilaisia pikku kokeita ja testejä. Olipahan hienoa päästä taas käyttämään aivoja oikein kunnolla! Pohtimaan ja ratkaisemaan pikku ongelmia. Kaikki meni hienosti. Testien ja kokeiden osalta. Paikat ei vain yksinkertaisesti kestäneet istuskelua. Koulupäivien pituus lyheni viikon edetessä ja illat meni taas kipulääkeitä syödessä ja aamuisin lähdettiin takaisin kouluun lääkepöhnäisenä silmäluomet puolitangossa.
Tahtoa olisi ollut opiskeluun, mutta kuntoutuspsykologin, opinto-ohjaajan ja hienomekaniikan kurssin ohjaajan kanssa koulutuskokeilun loppukeskustelussa tultiin siihen johtopäätökseen että opiskelemaan lähteminen ei ole kannattavaa vielä tässä vaiheessa. Iso pettymys!
Samoihin aikoihin olin kaikesta huolimatta tehnyt työsopimuksen vanhan työnantajani kanssa ja kävin parina päivänä viikossa tekemässä niitä samoja pikku askareita, joita olin työkokeilunkin aikana tehnyt. Tuon työsuhteen lopetin reilun kahden kuukauden jälkeen, koska en halunnut kiusata itseäni ja ajattelin että on reilumpaa firmallekin jäädä kokonaan pois rivistä, kuin käydä silloin tällöin pyörähtämässä työpaikalla.
Viimeisen Verve- käynnin jälkeen postiluukusta tipahti kirje kyseisestä firmasta. Kirjeessä ilmoitettiin: "ettei kuntoutuja ole ammatillisen kuntoutuksen keinoin autettavissa. Yhdessä Vakuutuskuntoutus VKK ry:n kanssa päädyttiinsiihen, että toimeksianto Vervessä päätetään".
Sama päätelmä tuli VKK:n osalta ja kuntoutusasian käsittely VKK:ssa päättyi.
Eli aivot takaisin ihmettely-asentoon ja jatkamaan omaehtoista kuntoutushoitoa. Eli päivät kuluivat vastaisuudessa taas entiseen tahtiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti