Oikea pienenee, vasen suurenee

Tosi mukava seurailla kun kipsatun jalan lihakset pienenevät ja kipsin sisään alkaa tulemaan kokoajan lisää tilaa... Nilkka ja jalkaterä tuppaavan tosin keräämään mukavaa turvotusta välillä, mikä ei tunnu kovinkaan mukavalta.

Jos nyt kaivamalla kaivaa jotain positiivista niin ainakin nyt tuo laiskempi vasen jalka kovaa treeniä! Se kun on käynyt onnettomuudesta lähtien hitaammalla, mutta nyt vasurin on ollut pakko astua esiin. Saa nähdä että miten jalkat toimivat yhteistyössä, kun oikean jalan lahjakäärö poistetaan ja kuntoutus alkaa.

Iisi oleskelu siis jatkuu...

Kävin salilla pyörähtämässä viime viikolla kertoilemassa tilanteestani ja siirtelemässä jo ostettua salikorttia. Ja taas sai salin työntekijä päivitellä paskaa mäihääni. Ja tuli myös mietittyä sitäkin, että minkähänlaiseen kuntoon voisin päästä jos saisin edes vuoden ajan treenailla ilman kuukausien mittaisia taukoja. Niitä kun on tullut vuosittain. Usein selkä on ollut syy taukoon, muutamia kertoja raha on ollut syy salitaukoon ja reilu vuosi sitten niskan kanssa ongelmaa. Ja sen verran täytyy tarkentaa, että yhtään pitkää taukoa ei ole sen vuoksi, että olisin loukannut selkääni itseäni salitreeneissä. Ja nyt koputellaan puuta.

Syyskuu

Pitkästä aikaa täällä taas kirjoittelemassa.

Kunto on pysynyt hyvänä. Päivittäin saa tehdä harjoitteita että selkäkivut pysyisivät poissa. Välillä on tuntunut selän osalta pahalta, mutta olen saanut kivut aisoihin rentoutusharjoituksen avulla ja kiinnittämällä huomiota selän asentoon säännöllisesti.

Kuukausi alkoi kuntoutusjaksolla Päiväkummun Kylpylässä. Oli taas mukava mennä morjestamaan muuta kuntoutusporukkaa sekä Päiväkummun mukavaa henkilökuntaa. Henkilökunnalta saimme jälleen palautetta, kun olimme kuulemma "erikoinen porukka"... :)  Ikähaitaria paljon (minä nuorimpana) ja olimme kuulemma harvinaisen omatoiminen ja äänekäs porukka. Huumoria riitti ja puhuimme paljon asioista avoimesti ja myöskin paljon asioiden vierestä. Hauskaa oli!

Oli taas UKK-kävelytestiä, lihaskuntotestiä, jumppatuokioita ja aika paljon luennoilla istumista. Mutta nyt luennoilla istuminen ei haitannut kun selkä oli kunnossa! Briljanttia! Ja yöllä sai nukuttua!

5 päivää vierähti taas nopeasti ja hiukan on ehtinyt harmittaa, kun kyseessä oli viimeinen jakso...

Ajatukset uudelleenkouluttautumisesta on pyörinyt kovasti mielessä. Pitää alkaa sitä hommaa kartoittelemaan paremmin läpi lähiaikoina. Nyt kun vihreää valoa on alettu näyttää useammasta suunnasta.

Punaista valoa taas näytettiin viime lauantaina kun järjestin jalkani pakettiin kuudeksi viikoksi. Jalkapöytä pyörähti jotenki ihmeellisesti ja luitahan sieltä meni rikki. Lauantai menikin iltapäivästä iltamyöhäiseen terveyskeskuksessa ja lopulta tilanne huipentui jalan paketoimiseen sairaalassa, johon minut lähetettiin kun tervarissa ei ollut viikonloppuisin röntgen-kuvausta... No ei kuulemma rötgenissä mitään näkynyt, mutta CT-kuvissa ilmeisesti näkyi. Kuvien tuloksia odottelin ehkä noin ikuisuudelta tuntuvan tunnin, kunnes hoitaja huuteli minut seuraamaan perässään. Siinä vaiheessa kun hoitsu meni huoneeseen, jonka yläpuolella luki "kipsaushuone", tajusin mitä kuvissa oli näkynyt... "Voi Paska"- oli ekat sanat mitä suusta pääsi.

6 viikkoa! Perhana! Saan taas perehtyä tv:n ihmeelliseen maailmaan... Kaveri taivasteli mun paskaa tuuria ja jälkeenpäin naurahdin ääneen vastaustani kaverille... "Mä oon niin tottunu tälläseen paskaan, että ei tässä nyt niin korkeelta tipahdettu loppujen lopuks..."

Niin... Jos joku työssäkäyvä, vapaa-ajallaan hyperaktiivinen uraputkisurffari kohtaisi saman niin reaktio voisi ehkä olla hiukan suureellisempi. Mun elämänlaatukäyrä ei ole vielä ehtinyt kiivetä niin korkeelle, ettei sieltä matalalta huipulta tipahtaminen ehdi tehdä ees kipeää. Tai no... Onhan tuo jalkapöytä/varpaat aika arkana, mutta silti.

Paskaa mäihää taas vaihteeksi. Pilleriä taas poskeen ja sänkyyn tekemään isompaa kuoppaa!
Voi vittu! 6 viikkoa!

Ei voi mitään. Iisisti on otettava ettei homma mene pilalle tunaroinnin takia. Nyt ei saa kaatuilla keppien kanssa tai kolautella varpaita mihinkään. Antaa kropan parantaa nyt itsensä rauhassa ja neljän viikon päästä saan alkaa varaamaan painoa hieman kipeälle koivelle. Kuuden viikon päästä alkaakin sitten taas vaihteeksi kuntoutus. Nilkka saattaa hieman jäykistyä ja jalasta lihat lähteä, eli siinä riittää taas työtä.

Kesäkuun vika. Autossa vika. Kropassa vika.

Kesäkuu vetää viimeistään ja kunnon kesäkelejä on saatu odotella. Hellettä tosin en toivokkaan, mutta mukavia aurinkoisia kelejä saisi tulla... Sellaisia hyviä ulkoilukelejä!

Autossa on taas vaihteeksi vikaa. Vakionopeudensäädin on paskana tällä kertaa. Uusi vilkkuviiksi on tilattu ja sitä odotellessa sain korjata paskaksi menneen ilmanputsarin kotelon, minkä onneksi pystyi itse korjaamaan... Uusi olisikin maksanut yli 200€. Toivottavasti oma fiksaus kestää! Ja toivottavasti lompakko kestää vakkari/vilkkuviiksen asennushommat.

Kävin tänään jalkoja jumppaamassa salilla. Polvi vain meinasi kiukutella niin ettei hackissa ja vaakaprässissä tarvinut hirmutekoihin ruveta. Sain kyllä muilla, polviystävällisemmillä liikkeillä, vetäistyä jalkalihakset aivan muhjuksi. Kokeilin mm lankkureisiojennusta. Toimiva liike mikä ottaa mukavasti laiskanpuoleisiin syviin lihaksiinkin!

Lonkka on aiheuttanut ongelmia. Jalkojen ja kankun lihasten venyttely on ollut hankalaa jo jonkin aikaa kun alavatsan seudulla on lihakset vetäneet aika pahasti tukkoon. Sellaista omituista kipua... Tuntuu että ennen kuin lihakseen saa venytystä aikaiseksi, lonkan/alavatsan seudulla jokin laittaa vastaan kivun kanssa. Pari päivää sitten vasen puoli lonkasta muljahti ilkeästi ja tuloksena oli liikkuvuuden paraneminen. Oikean puolen kankun venyttäminen kuitenkin oli vielä hankalaa tuon kivun takia, mutta tänään sitten oikea puoli muljahti poksahduksen kanssa... Ja liikkuvuus parani taas ja kankkuakin pystyy venyttämään. Ristiluun/häntäluun seutua kolottelee ja kävely tuntuu oudolta. Jospa siellä alkoi paikat aukeamaan! Mähän ku oon kävelevä virheasento!

Saapa nähdä auttaako lonkan poksahtelut polvikipuihin! Jos yhtään muistelen jäsenkorjaajan höpinöitä niin vaikutusta jalkojen toimintaan saattaa olla havaittavissa.

Treeni - Niin kauheeta, mutta niin kivaa. Ja tuo pirun auto!

Niin, se selkä... Aloitetaan siitä. On se paikoillaan ja ihan ok kuosissa. Välillä selkä meinaa kiukutella, mutta täytyy vain pysähtyä ajattelemaan selän asentoa ja rentoutua. Jos päivän aikana olen pitempiä aikoja jalkeilla tuppaa se rentous unohtumaan ja tuloksena on taas kipeä selkä ja vasen reisi ja polvi alkavat myös huomauttelemaan itsestään. Iisisti siis eteen päin!

Takaisin otsikkoon. Salijumppa on taas "kehittynyt" ja enneminkin jalostunut kovempaan suuntaan. Treeni on entistäkin hapottavampaa ja lähes joka kerta kun salilta lähtee, on sellainen olo että kaikki paukut on kohdelihaksista revitty irti. Painoja en edelleenkään ole juurikaan katsellut. Keskittyminen on enemmän treenin intensiivisyydessä ja tekniikassa.

Pienempiä painoja, lyhyempiä taukoja sarjojen välillä, supersettejä jne...

Nyt alkaa ehkä olemaan sellainen olo että tiedän jotakin kovasta salitreenistä! :) Ehkä.

Eilen tein käsiä.

Dippi
Hauikset käsipainoilla
Lattiapenkki
Ristitaljassa push down myötä- ja vastaotteella superina
Hauiskone
Ristitaljassa hauiskääntö myötä- ja vastaotteella superina

Meinaa olla oikkarit ja habat kipiät. Hyvä niin. On mennyt jumppa perille!

Tänään olisi ollut jalkatreeni, mutta jalat tuntuu olevan niin jumissa että tyydyin aamulliseen kävelylenkkiin ja päivän mittaan olen yrittänyt keskittyä venyttelemään jalkoja ja lantion seutua auki. Ihan törkeen jumissa! Hieronta/jäsenkorjaus tekis hyvää, mutta nyt ei fyrkat riitä sellaiseen luksukseen...

Auto on vittuillut urakalla ja tähän budjettiin ei just nyt tollasta olisi kaivannut. Vähän reilun puolen vuoden sisään auton remppoihin on uponnut kohta 2000€. Takalaakerit, jarrut joka nurkkaan, kytkin, vauhtipyörä, jousi poikki, anturi- ja sähkövikoja ja viimeisimpänä katsastusmies löysi alustasta korjattavaa... Onneksi tiedän hyvän ja edullisen mestan missä autoni huollatan. Ei voi kuin arvailla mitä remontteihin olisi mennyt jos olisin merkkihuollossa käyttänyt. Mentäisiin varmaan jossakin 3-4t€ välillä? Kohta auto alkaa olla siis kunnossa... Joku saisi ostaa pois koko rakkineen nyt kun kaikki on kunnossa. Ostaisin halvemman auton tilalle ja pistäisin loput rahat jemmaan pahan päivän varalle, niitä kun tuntuu tulevan vastaan aika tiuhaan!

Kevättä pukkaa...

Vuosi sitten muistaakseni oli aika lämpöistä... Tänään sateli rakeita/räntää. Kelit heittelee ihan kivasti, mikä tekee ulkoilusta hitusen haasteellista. Ja meikäläisen tuurin ku ottaa huomioon niin menee vielä hankalammaksi. Tänäänkin aurinko paistoi koko aamun, mutta sillä hetkellä kun astun ovesta pihalle niin sataakin kaatamalla vettä. Ja sitten kun pistää reilummasti vaatetta päälle niin silloin tuulet tyyntyvät ja keli lämpenee hetkessä sellaisiin lukemiin ettei talveen tottunut kroppa tahdo oikein kestää. Muutamat viikot kun vielä jaksaa osottaa niin voisi jo alkaa t-paitakelit!

Selän kunto on ollut edelleen ok. Hieman kunto notkahti noin viikko sitten, mutta ei kuitenkaan pahasti. Tänään kävin heittämässä frisbeegolfia. Heittäminen tuntui pitkän tauon jälkeen selässä mutta kun hissukseen nakkeli menemään niin heittäminen alkoi helpottua. Selkä ei tosin edelleenkään tykännyt kumartelusta. Nyt tosin on alkaut tulla ajatusta selän käytöstä.

Aikaisemmin olen pitänyt selkääni siinä "yhdessä" asennossa, eli jostain syystä kroppaan on jäänyt ajatusmalli sellasiesta "safe-asennosta", eli selkä yhteen asentoon ja sillä mennään joka tilanteessa. Nyt on kokeilussa ajatusmalli siitä, että selkä saa- ja että selän tuleekin liikkua. Esim sitä frisbeetä maasta noukkiessa alaselkä saa mennä köyryyn, mutta seisoma-asentoon palatessa selkä ojentuisi jälleen takaisin siihen kunnolliseen asentoon, eli ei tikkusuoraan vaan siihen hieman notkossa olevaan asentoon. Ja ne tahdonalaiset selkälihat rennoksi! Miten helpolta kuulostavaa, mutta niin helevetin vaikeaa! Ja kaikki tuo ajattelutyö täytyy tehdä jokaikisen kumarruksen jälkeen. Samoin sohvalta nousun jälkeen, istuessa miettiä selkälihasten rentoutus...

Eipä siis ihme, että selkää meinaa kolotella. Taas vaan rentoutusharjoitusta kehiin ja toivoa että lihat rentoutuu.

Mitään ihmetekoja tässä ei siis aleta tekemään. Puntilla olen käynyt säännöllisesti edelleen selkää ajatellen ja uusia asentoja ihmetellen. Kuinka paljon voi pienen vartalon asennon muuttuminen vaikuttaakkaan kaikkeen tekemiseen! Ja kuinka paljon se teettää ajatustyötä ja kropan hallintaa!
Kropaltaan terveelle henkilölle on näistä asioista aika turha alkaa selittämään...

Työmaata siis riittää edelleen, mutta nyt tosiaan tuntuu että edelleen ollaan ehkä siinä oikeassa narussa roikkumassa ja oikeaan suuntaan rimpuilemassa.

Niin ja se ortopedin vastaanottoaika mihin mut pistettiin kiireellisenä... 28. päivä pitäisi sinne mennä. Siis elokuussa. Hyvä Suomi ja SOTE!

Kevätpäivitys päiväkirjaan

Pääsiäinen tuli ja meni ja kevät pukkaa päälle. Hyvä niin koska tuo mennyt niin sanottu talvi oli niin hanurista kuin olla ja voi. Niin kelien puolesta kuin omien fiiliksieni puolesta. Tuntuu paremmalta aloittaa "uusi nousu" nyt kun kesäkin alkaa hiljalleen lupailemaan tulemisestaan. Ulkoiluun on tullut uutta virtaa kun luonto alkaa heräilemään ja maisemat alkavat muuttua talven jälkeen.

ENMG-tutkimus meni ihan ok. Tällä kertaa homma meni kivuttomammin kuin edellisellä kerralla, mitä nyt lonkan seudulle pistetyn neulan kohta on ollut vieläkin välillä hieman kipeä... Mutta se on pientä!

Selkä on pysynyt edelleen ihan mukavassa kunnossa. Tuntemuksia selässä on edelleen ja istumisen, seisomisen, kävelyn jne kanssa on pientä hakemista, mutta suoranaisia kipuja ei ole juurikaan ollut. Vasen jalka ei tunnu normaali olemisessa ja liikkuessa heikolta. Reidessä tuntuu etenkin levossa pientä kipuilua, minkä lasken ihan normaaliksi kun siinä ei ole juurikaan muutoksia ollut onnettomuuden jälkeen. Reidessä kivut tulevat tod näk pysymään aina. Selkä on taas ollut se minkä kipuilu on heilunut kivuttoman ja tosi kipeän välillä.

Pääsiäisen jälkeen repäisin ja kävin hakemassa salikorttiin aikaa. Muutamia kertoja viikossa on tullut käytyä vetämässä läpi kevyttä jumppaa. Ja keskittyminen on nyt selässä ja selän asennoissa eri liikkeitä tehdessä. Yllättävän vaikeaa puuhaa... Mutta kuten salitreeni on mulla jo kauan mennyt: kevyet painot, runsaasti toistoja, tekniikka hallussa loppuun asti, keskitettyä treeniä ja paljon happoa lihaksiin.

Nyt tavoite on kerätä kuntoa ja pitää kivut hallinnassa. Ensi viikolla olisi juttelutuokio TK:n fyssarin kanssa ja odottelen aikaa ortopedin vastaanotolle, kun pitäisi päästä kuulemaan niistä ENMG-tutkimuksen tuloksista... Niin, kiireellisenähän mut laitettiin tutkimuksiin... Helmikuun lopulla. Aika parantaa haavat! Vai mitä? (Sarkastinen kommentti)

Alexander-tekniikkaa

Kuosi on ollut viime viikkoina ihan ok. Pitkästä aikaa voin rehellisesti noin sanoa.

Ja tuo ok-olo on tarkoittanut sitä, että kipuja on ollut vähemmän mikä taas tarkoittaa sitä, että aktiivisuus ja ajatuksenjuoksu on lisääntynyt paljon. Kun kivut vähenivät alkoivat kaikenlaiset arkiaskareet lisääntymään ennemmin kuin itse sitä tajusinkaan.

Aamupalan jälkeen pienelle aamukävelylle, sitten aamukahvit ja kevyt katsaus netistä maailman tapahtumiin, siivoilua, kaupassa käymistä jne. Ja vasta myöhemmin päivällä saatoin tajuta että pelkästään aamupäivän aikana oli tullut tehtyä asioita enemmän kuin olisin kuukausi sitten tehnyt viikossa. Ja kaikki tuo ilman suurempia kiroiluja ja kipeän kropan ajattelua.

Se mitä kirjoittelin aikaisemmin OMT-fysioterapeutin artikkelista "Yliliikkuvan selän kipuilusta" ja kropan virheasentojen korjaamisesta sai lisää ajatuksia aikaiseksi kun kävin kansalaisopiston järjestämällä Alexander-tekniikan kurssilla pari viikkoa sitten.

Olen kuullut Alexander-tekniikasta jo kauan sitten mutta noin kuukausi sitten törmäsin aiheeseen netissä. Ja sattumoisin kansalaisopisto oli järjestämässä kurssia, joka oli tietysti buukattu täyteen. Ilmoittauduin varasijalle ja yllätyksenä tuliki, että perumisia oli tullut sen verran että pääsin kurssille! Kerrankin kävi flaksi!

Kurssi oli viikonlopun mittainen (la-su), kaikenkaikkiaan 11- tuntinen setti. Alkuun tietysti persiissä oli pelko siitä että miten selkä jaksaa 5,5 tuntia päivässä istuskelua... Tulin kuitenkin siihen tulokseen että jos kurssin aiheena on virheasentojen korjaamisessa ja muutenkin rennon olemisen opiskelussa niin voisi kuvitella että kurssillahan pitäisi juurikin oppia oikeanlaisia tapoja olemiseen!

Aika paljon tuli kyllä istuttua ja melkoista penkissä kiemurtelemistahan se oli, mutta paljon hyvää tuli opittua! Etenkin kurssin vetäjän yksilöohjauksessa tuli huomattua taas kuinka hukassa vartalonhallintani on. Istuessa etenkin tajusin olevani juuri tuon OMT-fyssarin mainitsemassa "romahtaneessa" asennossa eli alaselkä on lysähtänyt kasaan, samoin on käynyt yläkropalle.

Nyt olen kiinnittänyt isuma-asentoihin huomiota alaselän ja lantion osalta. Kävely on vielä melkoista asennon hakemista ja onkin tuntunut että pakka on aika sekaisin... Kun kuvittelen, että lantio ja alaselkä olisi suurinpiirtein oikeassa asennossa niin yläkroppa on alkanut hakea paikkaansa... Rintakehä meinaa lysähtää kasaan ja siitä aiheutuu sitten ongelmia niskan kanssa. Leuka ikäänkuin alkaa työntymään eteenpäin, niska jumittuu ja välillä meinaa alkaa huimaamaan. Kun ajatuksen kanssa "röyhistää" rintaa seistessä ja kävellessä niskan jumitukset lievittyvät.

Kropan hallinta on siis aivan hukassa. Ja kun koko ajan joutuu ajattelemaan yhtä asiaa liikkuessa, alkaa toisaalla tulemaan uusia ongelmia. Hankala tilanne, mutta jos ajattelee asiaa siltä kannalta että kroppa on ollut virheellisessä asennossa kohta 7 vuotta, ei voi kuvitellakkaan että sormia napsauttamalla voisi pinttynyttä tapaa korjata.

Kun ajattelee näitä kuluneita 7 vuotta voi nyt hieman taas jälkiviisastella. Kun olen ollut paremmassa kunnossa, en ole osannut hahmottaa että mistä se hyvä kunto on oikeasti johtunut. Kun kunto on taas alkanut mennä huonompaan suuntaan on hyvin vaikea korjata tilannetta kun ei ole ollut tiedossa tarkkaa vikaa jota olisi voinut alkaa korjaamaan. Etenkään kun yksinään tätä kuntoutustouhua on joutunut tekemään. Ei näitä virheasentoja itse huomaa, eikä huomaa kyllä kaikki fysioterapeutitkaan. Nyt kun saatan olla ehkä pienellä hajulla asioista on helpomi alkaa ajatuksen kanssa korjailemaan asioita ja asentoja. Ehkä. Toki ulkopuolista apua tulen tarvitsemaan kun ajatuksena olisi saada kunto luonnollisesti vieläkin paremmaksi ja päästä tästä noidankehästä irti. 

Ajatuksen juoksu on siis lisääntynyt paljon. Heti kun tajusin pärjääväni arjessa ilman suurempia tuskia, alkoi päähän poksahtelemaan ajatuksia kouluttautumisesta tai työelämään palaamisesta. Vielä ei kuitenkaan uskalla alkaa suuria suunnitelmia tekemään, kun takana on kuitenkin niin monia kertoja hyvistä fiiliksistä ja toiveiden heräämisistä tulevaisuuden suhteen, mutta niin monta kertaa on tullut petyttyä kun kunto onkin taas romahtanut.

Ensi viikolla olisi taas ihana ENMG-tutkimus ja sen jälkeen odotellaan taas aikaa ortopedille.

Oleminen on siis parempaa ja helpompaa. Nyt vain pitäisi keksiä jotain sellaista tekemistä, joka pitää mielen virkeänä. Urheiluharrastukset saa vielä jäädä... Punttiksella en ole käynyt suunnilleen kolmeen kuukauteen ja Kombatan-harrastushan on ollut poissa kuvioista viime vuoden marraskuusta asti. Lisääntynyt energia alkaa vaatimaan purkamisen kohteita! Mutta hiljaa hyvä tulee...  

Kivun ja stressin oireita

Otsikon aiheesta keskusteltiin Kelan kuntoutuksessa.

Kroppa reagoi erilaisilla tavoilla kipuun ja stressiin. Omakohtaisia kokemuksia löytyy etenkin kun duunissa oli ollut kovaa kiirettä. Työtunteja tuli valtavia määriä ja takki oli aivan tyhjä. Silti jaksoin tehdä hommia eikä muita oireita juurikaan ollut kuin väsymystä. Kun jokin suurempi projekti saatiin ajettua loppuun, alkoivat oireet. Vakio oli, että muutama päivä kiireen loppumisesta sairastuin yleensä flunssaan. 

Joillakin vatsa prakaa, uniongelmat ovat yleisiä, joillakin alkaa sydän oireilemaan jne...

Sunnuntaina olin aamulla vessassa harjaamassa hampaita ja huomasin hiusrajassani jotai omituista... Lyhyitä noin sentin mittaisia hiuksia päänahka täynnä... Näin on käynyt aikaisemminkin! Pari vuotta sitten päällä oli samanlainen pahempi kipujakso selän kanssa ja makasin kotona pilleripurkin kanssa muutamat viikot. Kun kivut hellittivät niin menin käymään parturissa hiustenleikkuussa niin parturi-lady parkui päänahkani nähtyään niin että meinasin alleni laskea! Koko pääni oli täynä ihan lyhyttä hiuksentynkää, ihan kuin nytkin.

On todella erikoista miten hiukset alkavat lähteä kun kivut vaivaavat... Alkuvuoden aikana oli kyllä aika pahoja vatsavaivojakin, mutta en ihmettelisi yhtään jos vatsan ongelmat johtuisivat lääkkeistäkin. 

Kuinka paljonkaan ihmiset juoksevat lääkärissä kaikenlaisten oireiden takia ja syövät lääkkeitä oireisiinsa, kun syy vaivoihin on ainoastaan kiirreesä ja stressissä... Ja näköjään kivuissa.

Ihmisten itsetietoisuus on hämärtynyt. Tai sitten tietoisuus on edelleen olemassa, mutta kropan antamia signaaleja ei vain kuunnella ja sitten kun romahdetaan kunnolla pohjalle aletaan miettimään, että vuosikausiahan tässä ollaan tiedostamatta poltettu kynttilää molemmista päistä.

Ihmisistä on tullut samanlaista kertakäyttötavaraa kuin kaikesta muustakin nykyään. Jos joku palaa loppuun niin sitten hommataan vain uusi duunari tilalle. Ja jos ostetaan se joku kodin gizmo-härpätys niin hommataan sitten se halpa. Jos se menee rikki niin sitten voidaan ostaa uusi samanlainen paska tilalle. Halpaa kun on. Pääasia, että osakkaat saavat osinkonsa, vaikka lainarahalla.

Jos kertakäyttökulttuuri loppuisi, voisi osakkeenomistajille tulla vastavaivoja, uniongelmia tai vaikka lähteä hiukset päästä! 

Instabiili selkäranka/yliliikkuvan selän kipuilu

Kävin reilu viikko sitten ortopedin vastaanotolla. Samalla reissulla kävin röntgenissä otattamassa selän taivutuskuvat ja sain lähetteen hermoratatutkimukseen, eli homma jatkuukin ilmeisesti Töölön sairaalassa. Vastaanotolla ei pahemmin puhuttu vaivaavasta välilevynpullistumasta vaan yliliikkuvasta selästä. Eli lannerangassa on instabiili nikamaväli ja lääkärit ovat höpisseet, että edessä olisi mahdollisesti leikkaus jossa lannerankaa jäykistettäisiin lisää...

Eli todennäköisesti edessä olisi koko lannerangan jäykistäminen. Ensimmäinen ajatus oli, että jos sillä operaatiolla selkä saataisiin kivuttomammaksi niin sitten ehdottomasti menisin leikkaukseen, mutta asiasta tietoa etsiessäni ja ajattelutyötä tehtyäni tuo ajatus ei oikein houkutellutkaan. Kuinka paljon kokonaan jäykistetty lanneranka rajoittaisi tekemistä ja olemista....

Selän taivutuskuvien ottaminen tuntui todella pahalta. Kotiin tultuani vasemman jalan reisi oli kipeä ja olo muutenki harvinaisen ryytynyt. Mutta illemmalla huomasin että selkä ja voimaton vasen jalka tuntui paremmalta! Ilmeisesti selän vääntely taivutuskuvia ottaessa teki hyvää, vaikka selän taivuttelu oli aikaisemmin ollut melkoista myrkkyä! No, nyt pääsin yli kahden kuukauden sängyssä makaamisen jälkeen taas hieman ulkoilemaan! Hienoa! Olo ei luonnollisesti ollut vieläkään loistava, mutta pienikin nytkähdys parempaan sai suupielet nousemaan pitkästä aikaa ylöspäin.

Ajatustyö mahdollisen leikkauksen suhteen jatkui ja aloin miettimään että milloin selän kunto oli ollut hyvä, mistä se hyvä jakso oli alkanut ja miten kunto oli aina alkanut pikkuhiljaa huononemaan.
Hyvä jakso alkoi oikeastaan aina ns nollauksesta. Joko kyseessä oli hermojuuripuudutus, jäsenkorjaajalla käynti tai viimeksi niskaleikkaus aloitti hyvän jakson. Alkoholilla nollaaminen ei ole toiminut, kokeiltu on!

"Nollaamisen" jälkeen kunto on alkanut pikkuhiljaa huononemaan. Välillä hyvä jakso on kestänyt muutaman päivän tai parhaimmillaan noin kuukauden-puolitoista. Kivut alkavat hitaasti lisääntyä ja unen laatu huononee. Jalkeillaoloaika lyhenee itsestään jatkuvasti kun kivut lisääntyvät ja nukahtaminen vaikeutuu. Kohta taas saa huomata, että kotoa ei poistuta kuin maksimissaan kauppaan tai nopealle treenille salille.

Kaivelin netistä tietoa yliliikkuvasta selästä ja löysin OMT fysioterapeutti Harri Laineen kirjoittaman artikkelin aiheesta. Artikkelista löytyy paljon asioita, jotka kuulostavat hyvin tutuilta! Ja tulkitsen tekstiä myös siten, ettei leikkaus ja selän jäykistys pakosti ole se paras vaihtoehto.

"Instabiliteetin taustalla on hyvin usein trauma, synnynnäinen rakenteellinen poikkeama tai usein se on itseaiheutettu."

"Häiriintynyttä ryhtitasapainoa ja segmentaarisen asentokontrollin puutteita epäselvien yliliikkuvuuskipujen aiheuttajana selässä on alettu pitää yhtenä merkityksellisimmistä tekijöistä viime vuosikymmenen aikana julkaistuissa dynaamisen stabiliteetin kirjallisuudessa sekä tutkimuksissa. Tällainen asiakas on tyypillinen romahtaneessa ryhtitasapainossa oleva henkilö jonka liikunnallisella aktiivisuudella ei ole juurikaan apua kipuluun sillä virheellinen asentotasapaino pahentaa oireita lisäämällä rakenteiden kuormitusta liikkuessa. Pehmykudosten käsittelyn suhteen ehkä kiitollisin asiakaskunta, joka saa aina helpotusta kipuoireisiinsa vaikkakaan pikässä juoksussa tilanne ei helpotu ellei asentokuormitukseen vaikuteta."

" 90% kuntoutettavista on hyötynyt merkittävästi sekä kipujen että toiminnallisuuden osalta, mikäli hypermobiliteettia aiheuttavien paikallisten tukilihasten stabiloiva toiminta ja pinnallisten liikettä tuottavien lihasten aktivaatiojärjestykset on saatu palautumaan normaaleiksi ja sitä kautta muutettua virheelliseksi muodostunut asentotasapainokuormitus takaisin hallitun neutraaliasennon alueelle."

"Kaiken kaikkiaan yliliikkuvan selän kipuilun hoidon kulmakivi on neutraaliasennon hallinnan palauttaminen ja sitä kautta kudosten aineenvaihdunnan normalisoiminen, sekä hermostollisen ohjauksen tasapainon palauttaminen kaikkiin rakenteisiin. Fasciaverkkoihin syntyneiden kiinnikkeisten toimintahäiriöiden ja kalvorakenteiden keskinäisten liukuliikkeiden palauttaminen erilaisin fasciatekniikoin saattaa tulevaisuudessa olla yksi merkittävimmistä hypermobiliteetin aiheuttaman kudoskivun hoitometodeista aktiivisen harjoittelun tukena."

Kun nyt miettii omaa seisomista, kävelyä ja istumista niin olen todellakin ollut tuossa "romahtaneessa" asennossa, eli alaselkä köyryssä ja lantio edessä on menty ja oltu. Hieronnasta on ollut aina apua, mutta vain vähän aikaa. Liikunnallisella aktiivisuudella ei tosiaan ole juurikaan ollut apua sillä virheasentoja ei pelkkä liikkuminen korjaa.

Printtailin artikkelin mukaani ja kävin tällä viikolla terveyskeskuksen asiantuntijafysioterapeutin vastaanotolla höpisemässä ajatuksistani. Nyt voin sanoa, että ensimmäisen kerran kohta seitsemään vuoteen koin saaneeni oikeasti hyötyä fysioterapeutin tapaamisesta! Ja nyt voin sanoa, että kävin todellakin tapaamassa asiantuntijaa!

Nyt sainkin kotitehtäväksi olla alaselkä korostetun kaarella, eli korostaa kyfoosia ja selkä tuntuu paljon paremmalta! Vasen jalka ei tunnu epämääräiseltä, kävellessä horjumiset ja polven yhtäkkiset yliojentumiset eivät ole vaivanneet. Alaselässä tuntuu hassu paineen tunne alimpien nikamien ja ristiluun tienoilla, mutta en sitten tiedä että onko tuo kirkistys ja paine vain tunnetta siitä, että syvät selkälihakset tekevät nyt pitkästä aikaa sitä työtä mihin ne on tarkoitettu? En osaa sanoa, koska selän ja lantionseudun asentotunto ja hallinta on ollut aivan totaalisen hukassa...

Lisäilen aktiivisuuttani ulkoilemalla ja muuten vain lisäämällä jalkeillaoloa, teen harjoitteita ja pyrin jatkuvasti ajattelemaan alaselän asentoa ja tekemään tästä kipuja aiheuttamattomasta olemisesta pysyvää. Toivottavasti leikkauksia ei tarvita!

Ja sitten loppuun se perinteinen jossittelu. Jos olisi löytynyt resursseja omasta takaa tai jos vakuutusyhtiö olisi kustantanut ne lakisääteisiin vakuutuksiin aina ensisijaisesti kuuluneet kuntoutukset, niin olisi ehkä voinut löytyä nämäkin tiedonjyväset paljon aikaisemmin. Voisinko olla jo takaisin työelämässä ja pois vakuutusyhtiön mustalta listalta?

Näistä tiedoista viisastuneena lähden mielenkiinnolla tapaamaan Töölön ortopedia ja keskustelemaan aiheesta! Ja nyt olisi parasta että vastassa on ortopedi, joka osaa puhua suoraan. Kierteleviä vastauksia on saatu ihan riittävästi.

Totaalisen pohjalta tuli taas lähdettyä kohti parempaa, mutta eipä vielä uskalla liputtaa paremman ja kivuttoman puolesta. Niin monta kertaa on rysähdetty takaisin pohjalle! Hitaasti hyvä tulee.

Jaksaa, jaksaa!

Falunin MM-hiihdot menossa! Eli nyt on ollut päivisin "tekemistä" kun on saanut katsella urheilua. Eipä nuo suomalaiset ole kovin hienosti pärjänneet, lukuun ottamatta tämän päivän naisten viestin pronssia. Eivät ole jaksaneet pysyä aivan hiihtomaailman terävimmän kärjen mukana nuo Suomen edustajat... Toki en voi moittia urheilijan suoritusta jos pääsee arvokisoissa kahdenkympin sakkiin. Sekin on kuitenkin aikamoinen suoritus ja tuohon pääseminen on vaatinut järkyttävän määrän duunia. Otsikon tsemppi-huutoa ovat hiihtäjämmekin saaneet varmasti kuulla ladun varrelta!

Itsellänikin on menossa melkoinen "urheilusuoritus". Paska kuosi jatkuu edelleen ja tasaisen tappavaa tahtia kunto menee huonompaan suuntaan. Vasen jalka heikkenee ja muut välilevynpullistumaan liittyvät oireet ovat voimissaan edelleen.

Huomenna olisikin tapaaminen ortopedin kanssa. Siellä sitten keskustellaankin mahdollisesta leikkauksesta. Onhan tuo pullistuma oireillut jo vuodesta 2008. Magneettikuvat selästä otettiin -09 keväällä ja muistaakseni silloin lekuri sanoi, että selässä ei näy mitään mikä selkeästi aiheuttaa kipuja ja muita oireita... Nyt kun vilkaisin lausuntoja läpi niin onhan siellä näkynyt vaikka mitä. On näkynyt tämä nyt pahemmaksi äitynyt pullistuma ja muutenkin ollut hermot ahtaalla. Mikähän siinä on sitten lääkäreillä ollut kun ovat vain ilmoittaneet ettei oikein mitään ole selässä vialla sitä palasiksi mennyttä nikamaa lukuunottamatta? Outoa.

Leikkaisivat nyt perkele niin pääsisin näkemään että mihin kaikkeen saankaan helpotusta. Tiedä vaikka kävisi samalla tavalla kuin viime keväänä operoidun niskan kanssa... Välilevynpullistuma oli sielläkin ja sen leikkauksen jälkeen hävisivät kaikki tekniikkavirheet joiden kanssa olen punttiksella tapellut. Ja nuokin tekniikkavirheet ilmestyivät yllättäen tuon -08 tapahtuneen työtapaturman jälkeen!

Kaikkien työntöliikkeiden kanssa ja ylhäältä alas suuntautuvien vetojen kanssa oli suuria ongelmia kun oikea lapa ei pysynyt paikoillaan. Eli esimerkiksi penkkipunnerruksessa oikea olkapää ei pysynyt millään penkissä kiinni vaan työntö kääntyi vängellä olkapäälle. Ja ylätalja tuntui ihan mahdottomalta kun toinen lapa ei pysynyt paikoillaan. Meinasi nauru päästä ääneen kun ekoja kertoja kävin salilla operaation jälkeen ja tekniikkavirhe oli tiessään!

Vielä pitäisi siis jaksaa odotella huomiseen ja sitten täytyy odotella siihen mahdolliseen leikkaukseen, kuin pitkään sitä nyt saakaan odotella... Eli "Jaksaa, jaksaa" mullekin!

Niin, kello on kohta kolme yöllä ja unesta ei tietoakaan. Viime yönä taisin nukkua ruhtinaalliset 5 tuntia! Hieman jopa pelottaa tuo aamuinen lääkärin reissu. Jos uni ei tule ennen aamu seiskaa niin sitten on pakko könytä vain ylös sängystä ja lopettaa tämä "väkisin makaaminen". Parit kerrat on käynyt niin, että kello on ollut aamulla soimassa ja olen saanut unen päästä kiinni paria tuntia ennen kellon soittoa. Uni on ollut ilmeisesti niin sikeää sen parin tunnin nukkumisen jälkeen että en yksinkertaisesti ole herännyt kellon soittoon tai sitten olen koomaillut kellot hiljaiseksi ja jatkanut unia. Selkeämpää saattaisi vain valvoa aamuun asti niin ei tarvitse jännittää enää muuta kuin lyhyttä ajomatkaa terveyskeskukseen.

Voi, kun edes muistaisi että minkälaista on herätä aamulla oikeasti pirteänä...

Jos tähän tulisi kohta muutosta.

Sitä odotellessa: Jaksaa, jaksaa!!

Kipu, väsymys ja unettomuus

Taas on menty kuukausitolkulla huonoilla unilla. Valveillaolo on sumuista hortoilua kipujen kanssa ja useinmiten sumuisuutta lisää vahvat kipulääkkeet.

Eipä ole kovinkaan tavatonta, että tulee kaatuilemisia kotioloissa kun jalasta on voimat kadonneet ja siihen lisätään über väsymys ja pari kolme tramalia. Saattaa meinaan lähteä jalat alta vaikka matkalla keittiöstä vessaan. Matkaa on vielä vaikeuttamassa pitkä vasemmalle suuntautunut mutkaosuus joka on pari kertaa mennyt pitkäksi. Onneksi vaatenaulakko ja kenkärojo on ollut pehmustamassa rymistelyä.

Eli ei ole hirveästi asiaa ulkomaailmaan. Ulkoilut ovat olleet maksimissaan 200-300 metrin kävely lähikauppaan ja tuonkin matkan kävely on todellista tuskaa. Normisti ulkoilut hoidan kävelemällä ovelta autolle ja autolta ovelle. Siinä ei ehdi paljoa saada verta liikkeelle lihaksissa.

Alaselkä on kipeä, välillä tuo persvaon yläpuolella oleva luu-klunssi on niin kipeä etten pysty selällään makoilemaan ollenkaan, enkä kyllä kyljelläänkään... Vasemmalle pakaralle ei saa laittaa paljoa painetta kun lihakset alkavat kipuilemaan aika pahasti. Reiden ulko-osa on ihan helvetin kipeä ja lihakset ovat aika hyvin sieltä surkastuneet. Vatsallaan makaaminen lattialla ei luonnistu kun reiteen tulee painetta ja kipua. Säären ulko-osa myös kipeä, lihakset hävinneet ja kosketukselle arka. Jalkapöytä on kipeä ulkoreunasta, pienenkin kävelyn jälkeen tuntuu kuin "luihin" alkaisi sattumaan. Ja tuo nimetön varvas on välillä niin kipeä että tuntuu että se räjähtää. Virtsaamisen kanssa on ongelmia. Ensin alkoivat virtsankarkailut joulukuussa ja nyt on jatkuva kusihätä mutta pönttöön saan aikaiseksi pienellä paineella pikku lirut kunhan olen saanut jäkittää minuutin-pari ihmetellen että tuleeko sitä vai ei... ja kohta on taas uusi "hätä". Ja alavatsassa on jatkuva paineen tunne ja lievä jomotus.

Mutta mitäs tässä. Kolmatta viikkoa odotellaan kirjettä terveyskeskukseen ortopedin vastaanotolle. Vittuakos tässä ootellessa.

Väsyneenä kaikkeen mahdolliseen, näköjään jopa nukkumiseen, voi tehdä vaikka mitä!

Voi vaikka:

• Selata kerran 15 minuuttiin facebookin
• Selata kerran 15 minuuttiin uutisotsikot
• Tarkistaa kerran 15 minuuttiin että mitä sieltä töllöstä tulikaan
• Soittaa kavereille
• Katsella leffoja ja sarjoja
• Syödä

Ja kaikkea tätä täytyy tehdä koska pää on niin laho että se minkä katson/tarkistan nyt, on tod näk unohtunut 15 minuutin päästä! Myös kavereille on mukava kertoa samoja asioita pari kertaa päivässä. No kun tuntuu ettei uuttakaan kerrottavaa mistään ole...

Ja onhan tässä hyvääkin! Voin katsella samoja leffoja ja sarjoja uudelleen kun en kuitenkaan muista kunnolla että mitä missäkin on tapahtunut! Pärjää kato pienellä leffa/sarjavarastolla!

Musiikin kuuntelu on ollut aivan turhaa kun keskittyminen on nollassa. No on kyllä aika pirun vaikea löytää mielenkiintoista katseltavaa töllöstä tai netistä. Vaikka ajatusta ei ole niin se tuntuu silti harhailevan aika rajusti. Monesti kesken leffan on pitänyt surffata netissä tarkistelemassa jotain turhaa nippelitietoa mikä on vain pulpahtanut päähän.

Vituiksi taas menee, mutta tätähän tämä on. Niin tuli mentyä kaksi vuorokautta putkeen muutamalla hassulla nukutulla tunnilla tuossa aikaisemmin, mutta viime yölle väsymys flippasi ilmeisesti yli ja simahdin illalla sänkyyni ja nukuin 11 tuntia! Ja ilman lääkkeitä!

Nyt tilanne onkin taas normalisoitunut ja ysin-kasin aikaan illalla kömmin sänkyyn särkylääkkeitä syömään ja nyt klo 5:22 aamulla alkaa tulemaan mieleen että pitäisikö mennä vaan keittämään ne "aamukahvit". Heittää niin sanotusti pyyhe kehään ja aloittaa se ns aamurutiini vaikka yörutiini onkin terminä ollut taas aika hakusessa.

Jos sitä saisi vaikka sohvalla pienet unet vedettyä aamu-tv:n lähetystä katsellessa. Sitten jaksaisi taas unohdella asioita ja hortoilla ympäri kämppää.

Huokaus... 

Tohtorin tuomio

Kävin tänään näyttämässä ruhoani taas ortopedin vastaanotolla. Selkä ja vasen jalka kun edelleen ovat ihan karmeassa kunnossa...

Ortopedi alkoi olla sitä mieltä että tässä on nyt menty konservatiivisella linjalla riittävän kauan eikä tämä välilevynpullistuma hänen mielestään parane ajan kanssa joten leikkaus taitaa olla edessä.

Kuukausi sitten kävin magneettikuvissa ja välilevynpullistumahan siellä oli näkyvissä, yllättäen. Ei se ollut kadonnut sieltä mihinkään vaikka jo 2009 otetuissa kuvissa se oli näkyvissä.

Itse asiassa valittelin jo elokuussa 2008 ensimmäisellä seurantakäynnillä lääkärille vasemman jalkaterän puutuneisuudesta ja varpaiden "pakkoliikkeistä"... Tosin lääkärinlausuntoon asti ei näitä tietystikään tullut, mutta onneksi olin kirjoittanut "vikalistan" johon olin listannut kaikki oireet ja ongelmat mitä onnettomuuden jälkeen olin havainnut ja annoin lapun lääkärille. Samainen lappuhan saattaa edelleen olla tallessa Töölön sairaalassa...

Eli ihmeen pitkään tuo välilevy on oireillut vain sillä tavalla salakavalasti vittuillen. Nyt lääkäri alkoi olla siä mieltä että leikkaukseen kannattaisi mennä. Vaivat ovat alkaneet pahentua alku syksystä ja nyt mennään taas aivan sietokyvyn rajoilla kun tätä kipua ja tuskaa on saanut niellä pillereiden kanssa kilpaa kuukausitolkulla.

Leikkauksesta puhuminen saa aikaan ristiriitaisia tunteita... Toistaalta leikkaus voisi tuoda helpotusta näihin jatkuviin, vuosia kestäviin vasemman jalan ja selänkin kipuihin, mutta toki aina hieman arveluttaa kun mennään kropan sisälle ronkkimaan.

Mä oon kyllä niin kypsä tähän vallitsevaan tilanteeseen, että olen henkisesti aivan valmis leikkaukseen. Olen valmis ottamaan riskejä, jos riskin kautta olisi mahdollisuus saada elämänlaatua paremmaksi.

Ehdinkin jo salaa ajatella että miltä tuntuisi olla kivuton ja kykeneväinen palaamaan ns normaaliin elämään. Jos hypätään ajatuksissa tylsän kuntoutumisen yli ja mennään suoraan ajatusleikissä siihen pisteeseen että olen kykeneväinen liikkumaan ja kulkemaan oman tahtoni mukaan ilman ennakoivaa suunnittelua, ehkä jopa matkustelemaan!

Miltä tuntuisi viettää tehokas päivä ilman kipua?

Päivä töissä, kotiin syömään, salille, kavereiden kanssa kaupungilla olusella ja iltapalat mukavassa pikku ravintolassa... Sitten kotiin onnellisena ja nukahtaa silmän räpäyksessä ja herätä seuraavana aamuna levänneenä ja pirteänä, koko maailma avoinna. Ja miltäköhän tuntuisi tienata edes suomalaisen mittapuun mukainen keskipalkka?
Voi sitä rahan määrää! Ei tarvitsisi sosiaalitoimiston eikä kelan lomakkeita täytellä... Eikä harrastaa kirjeenvaihtoa pankkivirkailijan kanssa ja kertoilla ettei tulot edelleenkään riitä lainanlyhennyksiin.

Ei nyt vielä mennä noin pitkälle ajatuksissa...

Onhan tuolla selässä vielä yksi pieni välilevynpullistuma, mikä meikäläisen Aku Ankkamaisella tuurilla kosahtaa myöhemmin. Paskan määrä elämän vaakakupissa kun tuntuu olevan hyvinkin pitkälle vakio. Jos välillä kuppi on kevyempi niin jotta vuoden kiintiö saadaan täyteen nii sitä paskaahan täytyy olla sitten vastaavasti osan aikaa vuodesta kupissa yli äyräitten. Ja mun tapauksessa jos oma kroppa ei sitä paskaa teetä riittävästi niin onneks on olemassa tiettyjä instansseja jotka mielellään tiputtelevat tavaraa korkealta alas tänne maan matosen niskaan. Etenkin kun mulla on ollut lähes tulkoon koko aikuisikäni sellainen tuuri että jos en itse pysty jotain asiaa tekemään tai hoitamaan niin silloin homma menee 98% varmuudella perseelleen.

Vähän niinkuin tämän omalle kohdalle tapahtuneen työtapaturmankin kanssa. Jos olisin itse ollut vastuussa hommista ja jos minua ja työtoveriani ei olisi valehtelulla saatu hyppäämään tapaturman aiheuttaneeseen rakkineeseen, ei olisi varmasti mitään tapahtunut. Eikä näitä sanoja tarvitsisi nyt keskellä yötä tavailla silmät särkylääkkeistä, kivusta ja valvotuista vuorokausista ristissä ja punaisina.

Näinä hetkinä tunnen tapahtuneesta katkeruutta, mutta tapahtui mitä tapahtui. Eteenpäin on menty vaikka vaikealta se nyt tuntuu sanoa. Eteenpäinhän se tulostaulun käyrä menee vaikka käyrän suunta olisikin alas.

Jos nyt edes pääsisi siihen leikkaukseen ja jos vaikka saisin päähäni lisää positiivistuutta!

Positiivisuus! Saatiin kotitehtäväksi kuntoutusjaksolta pitää positiivisuuspäiväkirjaa. Joka päivän kohdalle pitäisi mainita jotain hyvää mitä on tapahtunut. Tuntuu pahalta, mutta omassa päiväkirjassani on paljon päiviä minkä kohdalla en yksinkertaisesti ole keksinyt mitään hyvää. Jos päivän kulku on aamulla sängystä keittiöön aamupalalle, aamupalan jälkeen rojahdan sohvalle/lattialle, makaan päivän paikoillani, syön välillä ja illalla sänkyyn toivomaan että jos Nukku-Matti tulisi käymään. Ei tuommoisessa päivässä ole mitään hyvää, etenkään kun näitä päiviä on tullut liukuhihnalta vastaan moni peräkkäin. Jos kaupassa käynnistä ei kipeydy ihan tolkuttomasti niin onko se niin positiivista että siitä voisi jo mainita päiväkirjassa? Kyllä välillä tarvittaisiin kaivinkone että saisin kaivettua positiivista esiin.

Mutta tämän päivän kohdalla lukee :" Tilanne etenee, puukoa saattaa tulla". Positiivista, eikö totta! Valoa tunnelin päässä!  

Taas koetellaan tosissaan

Tämä alkaa taas vaihteeksi olemaan aika helkkarin vaikeaa. Oleminen ja tekeminen siis. Tai eihän sitä tekemistä juurikaan ole...

Takki on väsymyksestä aivan tyhjä, mutta nukkumisesta ei tunnu tulevan yhtään mitään. Kivut jalassa ja selässä ovat pahat. Ja lääkkeetkään eivät tunnu tehoavan.
Viime yö meni valvoessa ja yhdessä vaiheessa hermot paloikin, hyppäsin autoon ja kävin noin tunnin reissun ajelemassa. Sitten kotiin syömään, vetämään vahvempaa kipulääkettä ja yle areenaa taas sänkyyn vahtaamaan.

Se on kummallista että se suurin vitutus iskee päälle siinä vaiheessa kun alkaa kuulemaan naapurista aamutoimien ääniä. Kuuluu verhojen availua, wc-pöntön vetelyt ja tietysti duuniin lähtevien äänet rappukäytävästä. Siinä sängyllä kun kuuntelee ja ajattelee että itse ei ole vielä edes saanut unen päästä kiinni ja muilla alkaa se arkipäivä, mitä minulla ei tavallaan ole.

Minullehan on toisaalta ihan sama että mihin aikaan vuorokaudesta olen hereillä ja milloin nukun... Mitään pakollista arkirutiinia kun enää ole olemassa. Ainoa mistä täytyy pitää huoli on ne muutamat hassut sovitut ohjelmat... Lääkärikäynnit jne.

Salilla ei ole ollut mitään järkeä käydä. Joulukuussa alkoi treeni tuntua ihan kauhealta, mutta silti hommasin vielä salikorttiin voimaa pitkälle tammikuun puolellekin, mutta eipä tämän vuoden puolella ole tullut salilla käytyä kuin ehkä noin 5 kertaa ja nekin käynnit ovat olleet enemmänkin kiusantekoa kuin mukavaa kropan aktivointia. Kombatan-harrastus on ollut pois kuvioista oikeastaan viime marraskuun puolenvälin jälkeen. Pari kertaa taisin käydä loppu vuodesta treeneissä toteamassa ettei hommasta tule oikeastaan enää mitään.

Mistään ei tule mitään.

Ensi viikolla lääkärin ja fysioterapeutin vastaanotolle kuulemaan... jotain jostakin. Alkaa taas tuntumaan että tekisi hyvää saada hoitoa myös henkiselle hyvinvoinnille.

Systeemi tuntuu niin pirun välinpitämättömältä. Lääkäreistä, vakuutusyhtiöstä, sosiaalityöntekijöistä jne huokuu sellainen "Ei ole onneksi minun ongelmani"-tyyppinen suhtautuminen. Kukaan ei ota kantaa kunnolla mihinkään. Liika tieto tuntuu olevan pahasta ja vastuu yritetään vierittää muiden harteille. Mutta ne hartiat joille se paino loppujen lopuksi aina vierähtää on ne uhrin hartiat jotka ovat kumarassa jo muutenkin.

No, nyt mulla on kuitenkin taas kiikarissa ne tulevat lääkärikäynnit, eli on edes jotakin mitä odottaa...

Kramppia ja aktiviteettivajetta

Selkä oli siis parempi kramppailujen osalta... Uskalsin jopa käydä kävellen kaupassa pyörähtämässä pari iltaa sitten. No, seuraavana aamuna en meinannut päästä sängystä ylös. Sellaista kevyttä krampin poikasta taas. Eli taas aamupäivä kevyen jumpan kanssa virittämään lihaksia sellaiseen kuntoon että pääsisi kaverilla käymään iltakahvilla.

Kahvittelureissu jäi taas lyhyehköksi kun selkä rupesi taas tuokion seisoskelun jälkeen kun selkä alkoi varoittelemaan, että jos meininki jatkuu samana niin sitten raapaistaan selkä taas oikein kunnolla tukkoon! Kyllä se on nyt uskottava, että mulla ei kannata lähteä lähikaupan kassajonoa kauemmaksi seisoskelemaan, eikä kyllä kävellen tai fillarillakaan kannata pitemmälle lähteä.

Olisiko tuo selän kramppailu oiretta sen välilevypullistuman aiheuttaman vasemman jalan heikentymisen kanssa... Seistessä painoni on nimittäin selkeästi oikean jalan päällä ja sehän teettää tietysti väärää asentoa selkään, mikä on jo muutenkin paskana...

Terveyskeskuksen fyssarilta sain muutamat jumppaohjeet joilla koitan saada selän kuntoon hieman parannusta. Liikkeet on hyvin yksinkertaisia ja tuovat vain pientä liikettä selälle.
Tänään sitten rentoutin selkää ensin ohjeen mukaan vatsallaan lattialla maaten. Eipä siitäkään tullut oikein mitään kun selkä alkoi kramppailemaan ja vasen jalka alkoi oireilemaan kivuliaasti.
Siis paikoillaan makaaminen ei onnistu kunnolla... Hyvin taas menee!

Punkkua mukiin ja aivot narikkaan! Siihen mä pystyn!

Lukko!

Nikama- eli fasettilukko. Niin kai se virallisesti ilmaistaan.
Taas vaihteeksi ilmeisesti sellaista.

Sunnuntaina olin päivällä kaverin luona käymässä ja siellä sitten seisoskelin hetken paikoillani ja sitten kun otin yhden askeleen niin selkä kramppasi. Ja kramppasi kunnolla. Siltä seisomalta kotiin tykkiä pilleriä syömään ja yrittämään saada kramppia loppumaan. Tennispallojen kanssa sain nysvättyä selkälihoja hieman pehmeäksi ja itseni jotenkin liikuntakykyiseksi, mutta silti liikkuminen oli hankalaa. Illalla yritin vielä saada selkä auki venyttelemällä, mutta selkä vetikin oikein kunnolla tukkoon. Seuraavana yönä en nukkunut silmäystäkään. Makasin selällään sängyssä ja ei tarvinut kuin ajatella vaihtavansa asentoa niin selkä ja vatsalihakset vetäisivät itsensä kunnon kramppiin.
Vittumaista jopa melkoisessa pilleripöllyssä.

Seuraavana päivänä oli pakko käydä asioilla... Pieni liike onneksi hieman avasi selkää, mutta ei kuitenkaan ollut ihmeparantumista ilmassa. Koko päivä meni taas varovaisesti selkää avatessa ja totaalisessa koomassa haahuillessa. Olin illalla simahtanut sohvalle klo 7 aikoihin ja siirryinkin pikku torkahduksen jälkeen  hitain, huterin ja varovaisin askelin sänkyyni ja heräsin noin 13 tuntia myöhemmin. Seuraava päivä meni hieman helpommin, mutta nyt kun selän krampit helpottivat niin vasemman jalan kivut pääsivät takaisin pinnalle. Taas päivä meni kevyesti jumppaillessa selkää auki ja ylimääräisiä liikkeitä vältellen. Ja yö meni valvoessa. Selkä kramppaili ja jalkaa särki. Vitutti.

Tänään aamupäivällä selkään levisi outo fiilis ja kokeilin seisten asettaa käden selkärangan molemmille puolin ja painaa selkää kaarelle ja sieltä se tuli! Kunnon rusahdus! Ihana helpotus ja tuskan päätös. Kamat kasaan ja salille jumppaamaan kevyesti krampin tuomat paskat pihalle.
Tai no, olihan edellisestä urheilusuorituksesta kulunut jo yli viikko... Eli kyllä sitä paskaa sai muutenkin työntää kropasta pihalle.

Selkä on enää normisti ihan vitun kipeä, jalka on kipeä, pankkitili on tyjhillään, vituttaa ja mitään ei tapahdu. Elämä on siis taas raiteillaan.

Uusi vuosi ja uudet kujeet?

No empähän usko että mitään uusia kujeita tässä vastaan tulee. Sama paska todennäköisesti jatkuu vielä pitkään.

Selässä välilevyt pullistelee ja vasemmasta jalasta ovat alkaneet voimat kadota. Koko jalka on kipeä ympäriinsä kankusta varpaisiin. Eli nyt olisi helppoa tuherrella kipupiiros.
Voimat ovat kadonneet jalasta niin, että kyykkyyn pääsee mutta ylös ei. Ylös noustessa jaloista katoaa voimat totaalisesti kun polvet ovat noin 90 asteen kulmassa.

Jotain hyvääkin! Kävin salilla vähän jumppailemassa. Olo oli ihan kauhee... Selkä oli jotenkin ahdistavan tuntuinen... Jalat ihan vatkulia ja alaselän lihat sellaisen tukalan ja kireän tuntuiset. Jumppailinkin vain ylätaljassa ja hieman kulmasoutua vipuvarsilaitteella. Paskat jumpat, mutta kyllä salilla oleminen aina kotiolot voittaa! Treenin päätteeksi putkirullailin selkää ja jalkoja niin vasemman jalan ulkoreittä rullaillessa ei sattunutkaan ollenkaan! Reisien rullailu kun on sitä kaikkein kivuliainta puuhaa. No eipä sitä kipua ole kun ei ole reidessä tuntoakaan.

7. päivä olisi varattuna lääkärille aika... Täytyy siellä mainita näistä voimien katoamisesta. Ja tällä käynnillä saa käydä taas koko keissin läpi kun taas vaihteeksi hoitava lääkäri vaihtuu. Onneksi on tunnin aika varattuna että ehtii ehkä käydä juttuja läpi paremmin.

Saa nähdä mitä lekuri sanoo tuosta jalasta. Joko odotellaan prolapsin itsestään paranemista taas muutama kuukausi ja katsellaan kun jalan lihakset surkastuvat olemattomiin tai sitten tulee taas vaihteeksi reissu Töölööseen tutkimuksiin.

Joulu oli ja meni. Oli mukava kokoontua perheen kanssa yhteen chillailemaan. Tätä joulun aikaan rauhoittumista ym leppoista oleskelua en niinkään jaksanut. Hissukseen kun saa olla muutenkin noin 21 tuntia vuorokaudessa. Mutta tulipahan meikäläisen arkeen hieman muutosta kun pääsi viettämään joulua muualla kuin omassa kodissa!

Vakuutusyhtiöstä ei ole edelleenkään kuulunut mitään. Eli ei tässä mitään uusia kujeita ole, eikä tule olemaan.

Pessimistinä ei pety!

Hyvää alkanutta vuotta!