Alexander-tekniikkaa

Kuosi on ollut viime viikkoina ihan ok. Pitkästä aikaa voin rehellisesti noin sanoa.

Ja tuo ok-olo on tarkoittanut sitä, että kipuja on ollut vähemmän mikä taas tarkoittaa sitä, että aktiivisuus ja ajatuksenjuoksu on lisääntynyt paljon. Kun kivut vähenivät alkoivat kaikenlaiset arkiaskareet lisääntymään ennemmin kuin itse sitä tajusinkaan.

Aamupalan jälkeen pienelle aamukävelylle, sitten aamukahvit ja kevyt katsaus netistä maailman tapahtumiin, siivoilua, kaupassa käymistä jne. Ja vasta myöhemmin päivällä saatoin tajuta että pelkästään aamupäivän aikana oli tullut tehtyä asioita enemmän kuin olisin kuukausi sitten tehnyt viikossa. Ja kaikki tuo ilman suurempia kiroiluja ja kipeän kropan ajattelua.

Se mitä kirjoittelin aikaisemmin OMT-fysioterapeutin artikkelista "Yliliikkuvan selän kipuilusta" ja kropan virheasentojen korjaamisesta sai lisää ajatuksia aikaiseksi kun kävin kansalaisopiston järjestämällä Alexander-tekniikan kurssilla pari viikkoa sitten.

Olen kuullut Alexander-tekniikasta jo kauan sitten mutta noin kuukausi sitten törmäsin aiheeseen netissä. Ja sattumoisin kansalaisopisto oli järjestämässä kurssia, joka oli tietysti buukattu täyteen. Ilmoittauduin varasijalle ja yllätyksenä tuliki, että perumisia oli tullut sen verran että pääsin kurssille! Kerrankin kävi flaksi!

Kurssi oli viikonlopun mittainen (la-su), kaikenkaikkiaan 11- tuntinen setti. Alkuun tietysti persiissä oli pelko siitä että miten selkä jaksaa 5,5 tuntia päivässä istuskelua... Tulin kuitenkin siihen tulokseen että jos kurssin aiheena on virheasentojen korjaamisessa ja muutenkin rennon olemisen opiskelussa niin voisi kuvitella että kurssillahan pitäisi juurikin oppia oikeanlaisia tapoja olemiseen!

Aika paljon tuli kyllä istuttua ja melkoista penkissä kiemurtelemistahan se oli, mutta paljon hyvää tuli opittua! Etenkin kurssin vetäjän yksilöohjauksessa tuli huomattua taas kuinka hukassa vartalonhallintani on. Istuessa etenkin tajusin olevani juuri tuon OMT-fyssarin mainitsemassa "romahtaneessa" asennossa eli alaselkä on lysähtänyt kasaan, samoin on käynyt yläkropalle.

Nyt olen kiinnittänyt isuma-asentoihin huomiota alaselän ja lantion osalta. Kävely on vielä melkoista asennon hakemista ja onkin tuntunut että pakka on aika sekaisin... Kun kuvittelen, että lantio ja alaselkä olisi suurinpiirtein oikeassa asennossa niin yläkroppa on alkanut hakea paikkaansa... Rintakehä meinaa lysähtää kasaan ja siitä aiheutuu sitten ongelmia niskan kanssa. Leuka ikäänkuin alkaa työntymään eteenpäin, niska jumittuu ja välillä meinaa alkaa huimaamaan. Kun ajatuksen kanssa "röyhistää" rintaa seistessä ja kävellessä niskan jumitukset lievittyvät.

Kropan hallinta on siis aivan hukassa. Ja kun koko ajan joutuu ajattelemaan yhtä asiaa liikkuessa, alkaa toisaalla tulemaan uusia ongelmia. Hankala tilanne, mutta jos ajattelee asiaa siltä kannalta että kroppa on ollut virheellisessä asennossa kohta 7 vuotta, ei voi kuvitellakkaan että sormia napsauttamalla voisi pinttynyttä tapaa korjata.

Kun ajattelee näitä kuluneita 7 vuotta voi nyt hieman taas jälkiviisastella. Kun olen ollut paremmassa kunnossa, en ole osannut hahmottaa että mistä se hyvä kunto on oikeasti johtunut. Kun kunto on taas alkanut mennä huonompaan suuntaan on hyvin vaikea korjata tilannetta kun ei ole ollut tiedossa tarkkaa vikaa jota olisi voinut alkaa korjaamaan. Etenkään kun yksinään tätä kuntoutustouhua on joutunut tekemään. Ei näitä virheasentoja itse huomaa, eikä huomaa kyllä kaikki fysioterapeutitkaan. Nyt kun saatan olla ehkä pienellä hajulla asioista on helpomi alkaa ajatuksen kanssa korjailemaan asioita ja asentoja. Ehkä. Toki ulkopuolista apua tulen tarvitsemaan kun ajatuksena olisi saada kunto luonnollisesti vieläkin paremmaksi ja päästä tästä noidankehästä irti. 

Ajatuksen juoksu on siis lisääntynyt paljon. Heti kun tajusin pärjääväni arjessa ilman suurempia tuskia, alkoi päähän poksahtelemaan ajatuksia kouluttautumisesta tai työelämään palaamisesta. Vielä ei kuitenkaan uskalla alkaa suuria suunnitelmia tekemään, kun takana on kuitenkin niin monia kertoja hyvistä fiiliksistä ja toiveiden heräämisistä tulevaisuuden suhteen, mutta niin monta kertaa on tullut petyttyä kun kunto onkin taas romahtanut.

Ensi viikolla olisi taas ihana ENMG-tutkimus ja sen jälkeen odotellaan taas aikaa ortopedille.

Oleminen on siis parempaa ja helpompaa. Nyt vain pitäisi keksiä jotain sellaista tekemistä, joka pitää mielen virkeänä. Urheiluharrastukset saa vielä jäädä... Punttiksella en ole käynyt suunnilleen kolmeen kuukauteen ja Kombatan-harrastushan on ollut poissa kuvioista viime vuoden marraskuusta asti. Lisääntynyt energia alkaa vaatimaan purkamisen kohteita! Mutta hiljaa hyvä tulee...