Työhön paluu??

Noin vuosi oli kulunut tapaturmasta kun postilaatikkoon tipahti kirje Vakuutuskuntoutus VKK ry:ltä jossa kerrottiin, että he alkaisivat vakuutusyhtiön pyynnöstä selvittämään ammatillisen kuntoutuksen tarvetta ja kuntoutusmahdollisuuksia.
Noniin! Nytkö päästäisiin asian ytimeen, eli kunnolla miettimään mihin tässä oikein päästään.
Ensin solmittiin työkokeilusopimus n. kolmen kuukauden ajaksi vanhaan työpaikkaani, johon lähdin työskentelemään kevennetyllä työnkuvalla. Eli vähemmän fyysistä rasitusta, enemmän toimistossa ja pajalla näpräämistä. Kelpasi minulle. Pääsinpähän pois kotoa ja tekemään jotain millä on merkitystä. Ja mikä tärkeintä, näkemään kavereita!
Mutta eihän se mennyt niinkuin olin toivonut. Paikat ei yksinkertaisesti kestäneet edes parin-kolmen tunnin päivittäistä toimistossa istuskelua/kevyttä siistiä sisätyötä.
Aamulla töihin pariksi tunniksi, kotiin syömään kipulääkkeitä/lepäämään loppupäiväksi ja kipujen takia nukkuminen oli mhdotonta. Tuo kuvio ei oikein toiminut.
Kävin työkokeilun ajan kuitenkin 1-3 kertaa viikossa työpaikalla pyörähtämässä. Siinä ajassa ehti hyvin hoitaa firman juoksevia asioita: työkaluja huoltoon, tilailla hyllyyn tavaraa ym...

Työkokeilun aikana aloin käymään kuntoutus-, tutkimus- ja konsultointipalveluja tarjoavassa Verve-nimisessä puljussa. Siellä juttelin sosiaalityöntekijän kanssa kaikista mahdollisista työhönpaluuseen liittyyvistä asioista. Keskustelutuokioita oli useampia joista osa oli tuon samaan aikaan pyörivän työkokeilun aikana. Näin viralliset tahot pysyivät ajan tasalla siitä, kuinka työkokeilu sujui. Hyvä näin.
Työkokeilun aikana kunto meni niin huonoksi välillä, että sain mennä melkein itkun kanssa selvittämään että miten on työhommissa mennyt. Olin erittäin pettynyt, en itseeni vaan siihen, ettei kroppani pystynyt siihen mitä mieleni olisi halunnut sen pystyvän...
Koska työkokeilu ei mennyt aivan nappiin, aloimme keskustelemaan uudelleenkouluttautumisesta. Hyvin mielenkiintoista! Nyt sai alkaa kaivelemaan mielestä kaikki ne alavaihtoehdot joilla työskenteleminen on kiinnostanut. Kaikista vaihtoehdoista keskusteltiin ja mietittiin mitkä voisivat olla realististisia vaihtoehtoja niin opiskelun kuin työllistymisen kannalta. Kaikki fyysisemmät alat tietysti oli pois laskuista.


Koska kaikki "oikea tekeminen" kiinnosti, minulle valittiin hienomekaanikon koulutuskokeilupaikka Järvenpään Invalidiliiton koulutuskeskukseen. Olin innoissani!
Viikko koulussa meni tehden erilaisia pikku kokeita ja testejä. Olipahan hienoa päästä taas käyttämään aivoja oikein kunnolla! Pohtimaan ja ratkaisemaan pikku ongelmia. Kaikki meni hienosti. Testien ja kokeiden osalta. Paikat ei vain yksinkertaisesti kestäneet istuskelua. Koulupäivien pituus lyheni viikon edetessä ja illat meni taas kipulääkeitä syödessä ja aamuisin lähdettiin takaisin kouluun lääkepöhnäisenä silmäluomet puolitangossa.
Tahtoa olisi ollut opiskeluun, mutta kuntoutuspsykologin, opinto-ohjaajan ja hienomekaniikan kurssin ohjaajan kanssa koulutuskokeilun loppukeskustelussa tultiin siihen johtopäätökseen että opiskelemaan lähteminen ei ole kannattavaa vielä tässä vaiheessa. Iso pettymys!

Samoihin aikoihin olin kaikesta huolimatta tehnyt työsopimuksen vanhan työnantajani kanssa ja kävin parina päivänä viikossa tekemässä niitä samoja pikku askareita, joita olin työkokeilunkin aikana tehnyt. Tuon työsuhteen lopetin reilun kahden kuukauden jälkeen, koska en halunnut kiusata itseäni ja ajattelin että on reilumpaa firmallekin jäädä kokonaan pois rivistä, kuin käydä silloin tällöin pyörähtämässä työpaikalla.

Viimeisen Verve- käynnin jälkeen postiluukusta tipahti kirje kyseisestä firmasta. Kirjeessä ilmoitettiin: "ettei kuntoutuja ole ammatillisen kuntoutuksen keinoin autettavissa. Yhdessä Vakuutuskuntoutus VKK ry:n kanssa päädyttiinsiihen, että toimeksianto Vervessä päätetään".
Sama päätelmä tuli VKK:n osalta ja kuntoutusasian käsittely VKK:ssa päättyi.

Eli aivot takaisin ihmettely-asentoon ja jatkamaan omaehtoista kuntoutushoitoa. Eli päivät kuluivat vastaisuudessa taas entiseen tahtiin...

Ruoka vs lääkkeet

Aamupalaksi kaurapuuro, ruisleipä, maitoa ja kahvia. Lounas 14-15 aikoihin, kunnon lämmin ruoka: keittoja, laatikoita, kastikkeita, lihaa, kalaa, kanaa, perunaa, makaronia, riisiä, salaattia, kasviksia jne. Ehkä pikku välipala ennen iltapalaa joka oli vähän mitä milloinkin jääkaapista löytyi.
3-4 ruokaa per päivä. Sillä mentiin pitkään.
Sitten kävi niin, että yksi kaverini rupesi höpöttelemään (yllätys,yllätys) vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Kaveri osasi niin hyvin perustella oman nykyisen ruokavalionsa perus periaatteet ja hän antoi minulle vielä kirjankin aiheesta jonka luin hyvin nopeasti läpi ja päätin kokeilla.
En ala ketään opettamaan tässä mutta kerron nyt hieman miten safkatouhut muuttui.
Ensin jätin leivät pois kokonaan ja vähensin perunan, pastan ja riisin syöntiä. Aloin tekemään lisukkeeksi isommat satsit salaattia.
Sitten kuulin ettei tätä touhua kannata aloittaa varovasti vaan kertarysäyksellä jättää kaikki turhaa hiilaria sisältävät ainekset pois. Näin tein. Sinne jäi potut ja makaronit ym. hötöt.
Alkuun olo oli hieman huonokin. Päähän sattui ja heikotti, mutta nuo ovat kuulemma vain "vieroitusoireita". Aika nopeasti kuitenkin olo parantui ja tajusin olevani pirteämpi kuin pitkiin aikoihin! Maha ei ollut turvoksissa ja piereskely väheni 90% - ilman nykyajan ihmejugurtteja!
Ja jonkin ajan kuluttua huomasin, että hermokivut olivat vähentyneet huomattavasti. Ensin ajattelin, että nyt on vaan hyvä kausi menossa että kipujen väheneminen johtuu leppoisammasta treenikaudesta tai jotain...

No eipä mennyt kauaa kun kavereiden kanssa vähän rilluteltiin. Saunaa ja kaljaa. Paljon.
Ja ruokaa. Perinteisellä tavalla. Seuraavana päivänä kroppa vaati luonnollisesti paljon ruokaa, epäterveellistä sellasista. Ja jostain syystä nuo perhanan hermokivut olivat taas tulleet takaisin.
Noh, taas takaisin vähä hiilarilselle ja kivut taas hävisivät.
Seuraavalla kaljottelukeikalla kivut taas tulivat takaisin. Ajattelin että illanvieton aikana tulee seisoskeltua paljon ja liikuttua, että kai nuo kivut johtuvat niistä. Mutta nyt monta kokeilukertaa testanneena täytyy todeta, että kyllä kivuilla ja ruokavaliolla on selvä yhteys! Uskokaa tai älkää.

Toissa talvena otin itseäni niskasta kiinni ja tein kahden kuukauden kokeilun. En juonut alkoholia, paitsi ehkä max.2 saunakaljaa 1-2 kertaa tuon kahden kuukauden aikana ja pidin aika tiukasti kiinni ruokavaliosta. Pikku lipsahduksia tietenkin tuli...
Paino tippui 8-9kg ja olo oli loistava. Hermokivut lähes poissa. Vaikka vain osa kivuista poistui niin sekin tuntui juhlalta! Selkä jatkoi omaa kipuiluaan, mutta sen kanssa pystyin elämään.
Ja kun jalan kivut vähenivät huomattavasti sain vähentää myös lääkkeiden syöntiä sen mukaisesti.

Jos kipuja saadaan vähemmäksi pelkällä ruokavaliolla niin siihen touhuun minä lähden mukaan.
Lääkkeiden popsiminen on helppoa, koska muuta elämää ei tarvitse muuttaa mitenkään.
Vähän niinkuin nuo vatsan toimintaa parantavat terveysvaikutteiset jugurtit.... Kun syöt yhden sellaisen jugurtin päivässä niin saat lappaa suuhusi sitä samaa paskaa mistä ennen on maha mennyt sekaisin. Nyt vain ei tule turvotusta ja olo pysyy hyvänä. Joo.
Samaa touhua on itseasiassa koko lääkkeiden käyttö. Oiretta hoidetaan, ei oireen aiheuttajaa.

Kun sain toisen lääkereseptini hermokipuja varten kysyin lääkäriltä, että jos lääkeistä löytyisi apu  niin missä kunnossa elimistöni olisi siinä vaiheessa kun näitä lääkeitä olisin syönyt vuosikausia. Vastaukseksi sain käden puristuksen ja minulle kerrottiin milloin tulen seuraavan kerran vastaanotolle. Kysymyksiä saa siis tehdä, mutta niihin ei ole pakko saada vastausta. Eihän parhaatkaan lääkärit osaa vastata kaikkiin kysymyksiin. Vai eivätkö he vain halua?

MMMMM...... Edelleen maistuu!

Oman hyvän treenin löytyminen

Oikeanlaisen harjoittelu-kaavan löytyminen kesti kauan. Jonkin liikkeen tekeminen tuntui hyvältä, mutta treenin jälkeen olo oli kammottava. Jotkin liikkeet tuntuivat jo tehdessä hirveältä ja ne joiden kanssa pystyi jälkeenpäinkin elämään jäivät ohjelmaan. Näin helppoa se on!
Ainoa mutta tässä on se, että nyt neljä vuotta asian kanssa eläneenä... Nyt vasta alkaa olemaan sellainen ohjelmiston runko kasassa minkä kanssa voin puuhastella kunnolla.
Tuo nelisen vuotta meni kokeillessa kantapään kautta kaikenlaiset vaihtoehdot. Mukavaltahan se ei todellakaan tuntunut ja pillereitä tuli nieleskeltyä paljon ja unettomia öitä tuli vietettyä. Mutta nyt tuo kärsimysten tie on alkanut olla tasaisempi ja helppokulkuisempi.
Nyt on tietysti kunto on paljon parempi kuin vaikka kolme vuotta sitten, eli eri liikkeiden tekeminen voisikin onnistua nyt ihan hyvin verrattuna tuohon kolmen vuoden takaiseen... Eli pelkkää kokeilemista ja pikku asioilla kikkailuahan tämä treenaaminen on. Ei tarvita muuta kuin itsekuria treenin suhteen, eli säännöllisyyttä ja taitoa kuunnella omaa kroppaa. Ja omassa tapauksessani kivunsietokyvystä ei todellakaan ole haittaa.

Onneksi punttisalilla tekemisen rajana on vain oma mielikuvitus. Ei kannata vain jäädä tekemään salilta löytyvillä kiinteillä laitteilla vaan tehdä mahdollisimman monipuolisesti kaikkea mahdollista mitä päähän pälkähtää. Jos ei ole koskaan salilla käynyt eikä ole hajuakaan mitä ja miten kannattaa tehdä, voisi aloittaa homman ohjatusti, lainata vaikka kirjastosta oppaita tai sitten vain lähteä salille ja tarkkailla mitä muut siellä touhuaa. Salilla liikkeiden kopioiminen on sallittua.

Oma elämäni oli siis jatkunut lääkehuuruissa ja treenatessa. Vasemman jalan polvi kiukutteli ja sehän kuvattiin niin röntgenissä ja magneetissa eikä onneksi mitään ihmeellistä löytynyt. Joku tulehdus sinne tuli johtuen kropan virheasennoista ja hermovaurioista johtuvista jalan lihasten huonosta kontrollista. Tulehduskipulääkkeitä, kipugeeliä ja lepoa. Meni siinäkin ohi pitkäaikainen vaiva. Kiitollinen siitä.

Ortonin kipupolilla kävin n. 1½ vuotta sitten juttelemassa kivunhoidosta ja siellä ei juuri muuta vaihtoehtoja annettu kuin hermojuuripuudutukset, RF-puudutus ja kipustimulaattorin asentaminen...
Nuo olivat oikestaan ainoat vaihtoehdot, koska lääkkeistä ei hyvää vaikutusta oikein tuntunut löytyvän. Ainoa huono puoli noissa vaihtoehdoissa olisi se, ettei selän kipuihin voitaisi vaikuttaa. Pelkästään jalkaan säteilevät hermokivut saataisiin aisoihin.
No, kokeiltiin hermojuuripuudutusta. Puudutuksen vaikutus oli tapauskohtaisesti riippuen viikoista kuukausiin. Mulla ei siitä ollut hyötyä kuin n. kaksi viikkoa, mutta se mikä oli hyvää, myös selkäkivut olivat poissa! Oli hienoa käydä yli kahden tunnin kävelylenkeillä ilman kipuja ja salilla oli hauskaa! Nukkuminen oli juhlaa ja mieli oli pirteämpi kuin aikoihin!
Mutta vain kaksi viikkoa... Sitten palattiin takaisin arkeen. Koska hermojuuripuudutus ei toiminut toivotusti, päätti lääkärini, ettei aleta muita juttuja kokeilemaankaan.
Kipustimulaattorista keskusteltiin, mutta sekin jätettiin pois suunnitelmista, koska sen vaikutuspiiriin kuuluu vain tuo jalkaan tuleva säteilykipu, joka on vain osa omia kipuoireitani. Pahimmat kivut kun ovat tuolla selän tienoilla. Lääkärin tuomio oli sellainen, että mennään perus kipulääkkeillä, joita söin aika vähän, koska ne aiheuttivat huonoa oloa. Lääkkeisiin on täytyny turvautua ainoastaan ääritilanteissa, eli silloin kun kivut ovat niin pahat että nukkuminen on vaikeaa.
That's it! Ei muuta kuin takaisin kotiin ihmettelemään, että mitä se vakuutusyhtiö seuraavaksi mulle keksii. Paikat kun olivat ja pysyivät niin kipeinä, että töihinpaluusta saatoi vain nähdä unta. Ja jos töihin tästä vielä päästään, niin työnkuva ei ole enää sama kuin ennen, eli ei fyysistä työtä, seisoskelua tai tavaran kantamista. Eli kaikki hauska pois kuvioista.

Elämä ei helpolla päästä!
Mutta ei tämä touhu kiukuttelemalla parane!
Jos sattuu liikaa, ota pilleri ja lepää.
Jos vituttaa, tee jotain että vitutus unohtuu edes hetkeksi.
Mutta silti pidä päivärytmi ja rutiinit käynnissä.
Muuten tulee noutaja, ja se noutaja ei ole kultainen.

Olipas henkevää. Nyt on parempi lopettaa... :)

Ja mitä siellä treenatessa näkee...

Salikäviöiden prototyypit:

Salilla oleminenhan tuntuu olevan joillekin se pääasia. Silloin voidaan kavereille kertoa saliharrastuksesta ja ollaan olevinaan trendikkäitä. :) Näitä tyyppejä salilla näkyy muutamia.
Tuntomerkit: Laiska ote treeniin, nähdään useinmiten vain keskustelemassa muiden kanssa, makoilemassa laitteissa, kuuntelemassa musiikkia tai puhumassa puhelimessa.

Sitten on nuorisolaumat... Nämä laumaeläimet yleensä tukkivat pienen salin siten, että muilla on lähes mahdoton olla salilla samaan aikaan. Joko kaikki tekee samaa, eli yksi tekee vuorollaan ja kaikki muut parveilevat ympärillä istuen muissa laitteissa tai muuten vain heilumalla edestakaisin levottomasti. Yleensä näistä kukaan ei oikeasti tiedä mitä ja miten kannattaa treenata. Näiden kanssa näkee usein kaikkein hulluimmat temput ja villeimmät "tekniikat". Hauskoja seurattavia, jos lauman määrä on siedettävä.
Tuntomerkit: Paljon ympärilleen tuijottevia nuoria sällejä. Yleensä tuijotuksen kohteena on hyväkroppaiset naiset ja salin isoin lihapää, jonka edesottamuksia seurataan silmä kovana. Yleensä yrittävät tehdä myös samoja liikkeitä samoilla painoilla kuin tuo salin isoin henkilö. Tästä seuraa yleensä mielenkiintoisia tilanteita.

Jo hetken treenanneet ja jo näkyviä tuloksia saaneet. Nämä ovat usein nuorehkoja mieshenkilöitä, joilla kehitys tapahtuu nopeasti ja jostain syystä kehitystä saisi tulla myös korvien väliin. Nämä henkilöt treenaavat kovaa salille tullessaan, ehkä jopa vähän liiankin... "Koneet huutaa täysillä, mutta ketään ei ole ruorissa." Näinkin hienosti asian voisi ilmaista.
Tuntomerkit: löysät verkkarit ja liian pieni t-paita/hihaton paita (jotta haba näkyy). Isot käsivarret, pienet jalat. Treenaavat kovaa yläkroppaa. Jalkoja ei tarvitse treenata.

Kyttääjät. Nämä on ärsyttäviä! Olen tavannut parillakin salilla ääripäitä tästä tyypistä. Onko ärsyttävää tehdä jotain, kun toinen tulee hengittämään 10cm päähän ilman mitään asiaa? Kunhan vaan tulee siihen seisoskelemaan. He ovat salilla päivittäin seuraamassa muiden tekemisiä.
Tuntomerkit: Treenanneen näköinen henkilö. Levoton sielu. Tykkää tulla tarkistamaan milloin milläkin painolla muut tekee. Joskus henkilön oma treeni on omituisen kova äänistä... Täytyyhän muilla tietää milloin isot raudat liikkuvat.

Isot ja kovaa treenaavat. Kovat painot ja kovat volumet.
Tuntomerkit: Puhuvat kovalla äänellä. Paiskovat painoja. Yleensä eivät liikkeellä yksin. Treenivarusteet viimeisen päälle. Painonnostajia/voimanostajia. Huutamalla nousee enemmän.

Kaikkien kaveri. Näiden heppujen treeni menee yleensä harakoille ihan vaan sen takia, että jäädään suusta kiinni kaikkien kanssa. Hauskoja veijareita siihen asti kunnes oma treeni kärsii siitä kun kesken  tekemisen kaveri tulee notkumaan viereen ja kertomaan vielä jotain, mikä mieleen tupsahti.
Tuntomerkit: Kehittyneet puheentuottolihakset. Nähdään yleensä siellä missä vain joku on treenaamassa. Tai yrittämässä, mutta eihän siitä mitään tule kun toisella on enemmän asiaa kuin Karpolla.

"Normaalit" treenaajat, joihin itse yritän kuulua. Käyn salilla treenaamassa. That's it! Morjestetaan tullessa tutut naamat, tehdään alkulämmittelyt. Treenataan mitä ohjelmassa milloinkin on, en kaipaa yleisöä vaan keskityn omaan tekemiseeni. Treeni läpi ja saunan/suihkun kautta kotiin.
Tuntomerkit: Tulevat paikalle, tekevät ja poistuvat. Onneksi suurin osa on näitä...

Normaaliksi treenaajaksi laskin myös erään lihaksikkaan henkilön, joka kävi samalla salilla kanssani vuosia sitten. Normaalius hieman hiipui kun äijä tokaisi hauistreenin päätteeksi että: "Vittu ku iho kiristää!" No, ongelmat kullakin....

Salilla käymisen vaikeuksista...

Ulkona oli kevään ensimmäisiä lämpimiä ja aurinkoisia
ilmoja, joten päätin lähteä harrastamaan
liikuntaa.

Olen kuullut monien puhuvan että "pitäisi aloittaa salilla käyminen, mutta..."

Tuon "mutta"- sanan taakse piiloutuu yleensä vain laiskuus tai mukavuuden halu. Onhan se tietysti mukavampi jäädä kotiin sohvalle makoilemaan, katsomaan telkkaria tai vaikka kokkailemaan hyvää ruokaa. Olon voi tuntea ihan hyväksi ilmankin salilla vietettyä hikistä ja sykettä korottavaa hetkeä. Tämä vaihtoehto on hyvin yleinen.

Toinen vaihtoehto johon olen törmännyt on se, että salilla käymisestä tehdään liian suuri numero. Jos salilla käydään, täytyy luonnollisesti aamulla herätä ajoissa syömään kunnollinen aamupala, aamupalalla voi miettiä mitä lounaalla ja päivällisellä syödään, jotta energiavarastot ovat täynnä alkuillasta suoritettavaa salitreeniä varten. Ehkä tämäkään valmistautuminen ei riitä vaan aamulla, heti herätyskellon soiton jälkeen täytyy lähteä lenkille tai veivata soutulaitteella hetki. Ihan vaan sen takia, että saataisiin rasvaa poltettua samalla kun yön aikana tyhjentynyttä kroppaa ravistellaan hereille.                                                                                                                        

Ja koska isot pojat ovat salilla kertoneet, että kannattaa syödä useita pienempiä aterioita päivän aikana, menee päivän ruokailurytmitkin tietysti uusiksi... Töihin täytyy ottaa eväitä mukaan tai sitten asia hoidetaan lisäravinteilla.
Salilla käydään 3-4 kertaa viikossa ja treenin jälkeen nautitaan palautusjuomat, kotiin päästyään iltapala. Venyttelyt ja ehkä jopa pieni iltakävely, että saadaan paikkoja verryteltyä auki. Ja seuraavana päivänä sama jatkuu, mutta ilman salitreeniä koska on välipäivä.
Tämänlaisen treeni/elämäntapaohjelman ymmärrän jos treenataan oikeasti kovaa ja paljon ja lähestulkoon päivittäin.
Itse olen kokeillut tätä "monta ateriaa päivässä"- meininkiä ja huomannut sen toimivan silloin kun kroppaa rasittaa riittävän paljon. Ja tämä ei tarkoita pelkkää salitreeniä, vaan omalla kohdallani treenin lisäksi harrastin aerobista liikuntaa useita kertoja viikossa fyysisen työn lisäksi...
Monia vuosia sitten harrastelin vain salia 3-4 kertaa viikkoon ja söin omasta mielestäni kuin paraskin treeni-hifistelijä, huomasin jossakin vaiheessa olevani mahakas salilla kävijä jolla ei tulokset olleet mitenkään erityisesti kehittyneet...

Eli jos minkä tahansa treenaamisen osaa ottaa henkisesti riittävän rennosti ja saa revittyä itsensä harrastuksen pariin riittävän usein, ollaan oikealla tiellä. Joillakin tämä harratukseen lähtemisen vaikeus kestää kauemmin, jotkut koukuttuvat treenaamiseen nopeammin.
Kaiken A ja O taitaakin olla se, että treenaamisen (mitä kukakin harrastaa) tulisi olla hauskaa ja vapaaehtoista. Tuo vapaaehtoisuus ei mielestäni ole sitä, että itselle suunnitellaan liian raskas ohjelma jonka noudattaminen vaatii liikaa aikaa ja vaivaa.
Tietysti on olemassa ihmisiä, jotka oikeasti treenaavat kovaa ja tähtäävät huipulle.

Ihminen on näköjään luotu liikkumaan. Jos minulla liikuntaharrastukset jäävät väliin syystä tai toisesta, paikat kipeytyvät hyvin nopeasti... Tähän voisi ehkä löytyä omalla kohdallani joku hieno lääketieteellinen selitys, mutta sillä selityksellä en mitään tee. Liikunnalla ja oikeanlaisella safkalla saa ihmeitä aikaan. Kivut ovat vähentyneet ja lihaskestävyys parantunut.
Tämän illan vietän sohvalla ja käyn kaupasta ostamassa hyvää naposteltavaa! Sen olen ansainnut! :)

Treenistä päivä 3.

Ja kun selkäjumpasta oli toivuttu niin vuorossa oli rinta/hauispäivä. Tämähän on se "the"- treeni monen nuoren salillelähtijän mielestä, koska voiman määritelmähän on kova tulos penkissä ja iso hauis! :) Ja jostain syystä rinnan ja hauiksen treenaaminen vain on ehkä ne "mukavimmat" treenattavat. Näin ainakin silloin kun osaa treenata oikein... Eli taas: riittävän pienillä painoilla ja tehdä liikkeet puhtaasti!

Eli. Legendaarisesti ensin penkki. Tätä liikettä tein kauan 10 toistoa/sarja, 4 sarjaa. Mutta kun kerran kokeili kuukauden ajan tehdä pyramidi-meiningillä ja tulosta tuli huikeasti, ei enää pitkiä sarjoja tullut tehtyä muuten kuin lämmittelyissä. Eli mitä enemmän painoa tangossa, sitä vähemmän toistoja. Suunnilleen näin:

1. 50kg 10-12 toistoa
2. 60-70kg 10
3. 80kg 6-8
4. 90kg 4-6
5. 100kg 2-3
6. 105kg 1-2
7. 110kg 1
8. 112,5kg 1

Ja tähänkin piti tietysti hommata joku ihmeellinen tekniikkavirhe... Olkapää kipeytyi ja ihmettelyä riitti, kunnes jäsenkorjaaja sanoi, että mulla on lapaluut eri asennoissa. Noniin, sehän sen selittikin. Oikea olkapää jostain syystä auttoi liikettä työntymällä eteenpäin. Ompa kumma että olka kipeytyy! Tätä virhettä korjataan edelleen. Ihmeen sitkeässä, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.

Seuraavaksi vinopenkki, jossa tein 4 sarjaa ja 10 toistoa/sarja. Tähän ei enää paljoa tarvinut painoa laittaa. Paukut alkoivat olemaan jo aika lopussa penkin jälkeen...

Loppuun ristitaljassa "punnerrukset" vai miksi sittä liikettä nyt kutsutaankaan. Tällä saa loppuun kunnon poltot aikaiseksi!

Siiten hauiksen kimppuun! Ensin levytangon kanssa hauiskääntö. Ja nyt. Tarpeeksi vähän painoa tankoon, että liike tulee tehtyä varmasti vain käsillä. Paljon näkee ihmisten tekevän hauiskääntöä siten, että kyynärkulma pysyy kokoajan samassa, melkein 90 asteen kulmassa ja ainoa käsivarren liike tehdään siinä vaiheessa kun tanko on lähes leuassa kiinni, jolloin tanko tipautetaan rintaan kiinni.... Ei näin. Kyynärpäät mahdollisimman paikoillaan ja keskitytään tekemään liike ilman selällä tehtyjä heijareita. Kerran tuli liikaa painoa tankoon liikaa/voimat loppivat kesken ja selkä oli paskana tuon jälkeen pitkään. Eli "ihan vähän vaan" autoin selällä. 4 sarjaa- 10 toisota.

Jatkoa käsipainoilla istuen/kontallaan vuorotahtiin. 4 sarjaa- 10 toistoa/käsi/sarja.

Loppuun ristitaljassa, alemmalla vaijerilla yhden käden hauiskääntö seisten. Pienestä etukenosta ristitaljan kehikkoon toisella kädellä nojaten käsikahva tuodaan rinnalle ja kun liike palautetaan alas, pidä jännitys päällä ennen seuraavaa toistoa. Hyvä liike. Ei tarvitse paljoa painoa ja tuloksena kunnon poltot hauiksessa. 4 X 10.

Saunan kautta kotiin ja n. kolmen tunnin päästä treenistä ankara venyttelysessio, kuten jokaisen treenin jälkeen. Ja tästä kun on toivuttu, siirrytään takaisin 1. päivän ohjelman kimppuun.
On se helppoa!

En ole koskaan treenannut saadakseni tulosta (siis isoja kiloja tankoon), mutta ehkä ennemminkin toivonut saavani tulosta joka näkyy peilissä. Läskiä pois ja enemmän lihasta. Suurin syy salilla käymiseen on ollut yksinkertaisesti vain se, että salilla käymisestä on tullut mukavan harrastuksen kautta elämäntapa. Jos treenit jää väliin parin-kolmen viikon ajaksi, seuraamukset huomaa heti. Olo on väsynyt, mutta nukkumisesta ei tule mitään ja pahin on se, että selkä kipeytyy ja muutenkin paikkoja alkaa kolottamaan. Ihminen on luotu liikkumaan. Ilman liikettä hajoaa niin pää, kuin kroppakin.

Treenistä, päivä 2.

Ja päivän/parin päästä kalenterissa lukee jälleen sana "salille". Ja vuorossa selkä + ojentajat.

Selkätreeniä ennen tein lämmittelyt soutulaitteella (jälkeenpäin tulleista kivuista huolimatta...) ihan vain siksi, että sillä sai kunnolla selän lihakset lämpenemään ennen varsinaista "ohjelmaa".

Olin alkanut tekemään jo maastanostoa. Tekeminen tuntui yllättävän hyvältä! Huomiota piti vain kiinnittää erityisesti taas lantion liikkeisiin ja luonnollisesti selän asentoon. Ei liikaa nostoa selällä, eikä myöskään selkää köyryyn... Mikä tuntui olevan suuri ongelma pienilläkin painoilla. Selkä väsyi niin nopeasti että sarjojen lopulla koukkuselkä alkoi tulla mukaan kuvioihin vaikka kuinka pienellä painolla tekikin. 

Yllättävän nopeasti selkä alkoi kehittyä maastanoston osalta. Kai sieltä piti saada vain kuonat liikkeelle niin saatiin paikat taas kehityksen tielle! Mutta taas sama juttu... Tekeminen tuntui todella hyvältä, mutta palautuminen kesti pitkään ja kivut olivat treenin jälkeen kovat.

Treeni jatkui ylätaljalla, ei minkään näköisiä ongelmia sen kanssa.

Alataljaa tein kevyesti, koska alaselkä oli jo väsähtänyt maastanostossa. Ja joskus vaihdoin alataljan tilalle kulmasoudun, jolla saa myös hyvän tuntuman selkälihaksille. Myös salilta löytynyt alavipuvarsisoutulaite oli kovassa käytössä. Siinä kun alaselkä ei joudu tekemään liikaa työtä.

Ja lopuksi ojentajat. Nyt alettiin olla jo siinä kunnossa ettei penkille selälleen meno tuottanut vaikeuksia. Eli ranskalaista punnerrusta tekemään. Hyvä liike, jota olen aika tykännyt tehdä! Nyt olin ottanut ojentajatreeniin mukaan myös dipin. Alkuun helvetin raskasta, mutta äkkiä siinäkin alkaa toistojen määrät kasvamaan. Lisäksi rimpuilua ylätaljassa naruilla pään takaa, naruilla ylhäältä alas, suoralla tangolla ylhäältä alas, yhdellä kädellä.... Käsipainolla kick-back, istuen kick-back olkapäältä ylös.... Variaatioita on monia ja kaikkia kannattaa kokeilla ja kaikilla liikkeillä saa lihakseen kunnon poltot aikaiseksi kunhan vaan tekee (taaskin) tarpeeksi pienillä painoilla ja puhtaasti.

Kehitystä tuli niin käytettyjen painojen kannalta, peiliin vilkaistessa huomasi jotain tapahtuneen ja kuntosalin vaaka ilmoitti ettei paino ole noussut. Ja tuohan oli ihan hyvä asia.

Saunan kautta taas himaan ruokaa laittamaan ja ihmettelemään kropan reaktioita tällaisesta treenistä. :)

No reaktiohan oli se tuttu, eli kipeäksi tultiin. Mutta ei pelkkää huonoa!

Olo oli pirteämpi, jaksoin olla pidempään jalkeilla yhtäjaksoisesti, eli kunto koheni! Oli hienoja hetkiä aina välillä huomata kuinka jaksoin ilman suurempi tuskia puuhastella kotona ja muidenkin nurkissa ilman jatkuvia lepotaukoja, ähinöitä ja puhinoita. Kiputilanne vain tuntui pysyvän vakiona. 

Lääkkeitä tuli popsittua ja sivuoireista kärsittyä. Ehkä ärsyttävimpänä pidin lääkkeistä johtuvaa jatkuvaa nestehukkaa. Tuntui, että sellaista vesi/kivennäisvesi määrää ei pystynyt päivän aikana juomaan, että virtsan väri olisi muuttunut kellan-ruskeasta normaalin väriseksi... Eräästä lääkkeestä, tai oikeastaan lääkkeen käytön lopettaminen aiheutti vaivan nimeltä levottomat jalat... Se oli todella perseestä! Nukkuminen muuttui mahdottomaksi, kun jalkakivut ajoivat ylös sängystä vähän väliä kävelemään ja venyttelemään.

Kaikenlaista sitä joutuu näkemään ja kokemaan!  

Treenistä, päivä 1.

Lääkekokeiluja, lääkkeiden sivuoireita, muutamia lääkärikäyntejä, treeniä, kävelyä ja lepoa. Siinä olivat ainekset seuraavalle reilulle puolelle vuodelle. Eli koska sillä elämän saralla ei suurempi muutoksia tapahtunut, perehdytään hieman punttisalin tapahtumien pariin... :)

Treenauksen hankalin osa-alue oli jalkatreeni. Jalkatreenin omaksi kulmakiveksi tullut kyykky oli muuttunut aika vaikeaksi suoritukseksi. Selän huonon lihaskunnon takia painot oli pidettävä aika pieninä, jolloin sarjat olivat pitkiä. Tuohan ei tietenkään haitannut, mutt se mikä haittasi oli ongelmat tekniikan kanssa.

Koska vasemman jalan reidestä ja pohkeesta oli tunto kadonnut, eikä kaikki lihakset toimineet muutenkaan täysillä, koko kyykky liikkeenä tuntui alkuun aivan mahdottomalta! Ihan kuin tyhjän päälle alkaisi varaamaan painoaan. Piti vaan "luottaa" että se vasenkin jalka siellä on varmasti paikallaan! :) 

Tämä taas korosti tiedostamattomasti  kropan virheasentoa, eli lantio kääntyi enemmän oikean jalan puolelle. Saman ongelman huomasin tehdessäni lähestulkoon kaikkia liikkeitä joissa olin seisoma-asennossa. 

Fysiatri oli näyttänyt hyvän liikkeen tuohon ongelmaan. Seisomaan seinää vasten siten, että jumppapallo on selän ja seinän välissä. Jalat hartioiden levyiseen haara-asentoon, lattiasta kiintopisteet joiden mukaan pystyi katsomaaan kyykkyyn mennessä, että polvet ovat samalla suoralla linjalla. Eli jalkakyykky jumppapallon kanssa! Tehokasta ja auttaa kehittämään keskivartalon koordinaatiota.

Hack-kyykkyä kokeilin kanssa, mutta jotenkin se tuntui liikaa selässä... Prässi toimi hyvin, mutta siinäkin oli alkuun ongelmia. Lantio tuppasi nousemaan penkistä sen verran, että lantio pyrki kääntymään jälleen enemmän oikealle puolelle.

Reiden ojentaja- ja koukistajalaitteita aloin käyttämään paremmin vasta nyt, ekaa kertaa elämässäni. Niissä kun ei pysty kropalla niin paljoa huijaamaan, eikä tuo kropan kierto haitannut.

Suuri miinus jalkatreenissä oli myös se, että jokaisen jalkatreenin jälkeen jalat kipeytyivät samalla tavalla kuin pitkän tauon jälkeen... Eli treenin jälkeen jalat ollivat aika kipeät muutaman päivän ajan. Outoa!

Jalkatreenin kaveriksi otin hartiat/olkapäät. Yleensä aloitin pystypunnerruksella levytangolla. Tähän ei tarvinut paljon painoa laittaa! Heti jos painoa tuli liikaa, kroppa taipui taaksepäin hakeakseen voimaa tangon taakse muualta kuin olkapäistä... Ja tämä taivutus taakse ei tehnyt gutaa selälle. Eli kevyet painot ja puhtaita toistoja. Ja tässäkin, virheasento. Niin lantiossa kuin hartioissa. Perkele. Kesti ihmeen pitkään ennenkuin huomasin, että nostin vasenta hartiaa ylemmäs työntövaiheessa. Ja miksiköhän? Sen kun tietäis! :) Tehdessä ei haitannut, mutta treenin jälkeen olkapää kipeytyi. Onneksi huomasin tuonkin typeryyden ennenkuin paikat olisivat alkaneet hajota vielä enemmän. Sain tuon vaivan korjattua hyvin vinopenkissä. Siinä sai hartioilla hyvän tuntuman penkkiin ja sitten vaan tipauttu olkapään alas. Muutaman käyntikerran verran ajatuksen kanssa tekemistä ja vaiva oli poissa.

Käsipainoilla tehdyt vipunostot piti alkaa myös tekemään pienemmillä painoilla ja puhtaammin, ettei selkä joutuisi töihin. Mikä on taaskin pelkästään hyvä asia. Liian monesti tuli tehtyä liian isoilla painoilla ja jos hartioita tehdessä pohkeetkin kramppailee niin jokin on vialla! :) Ja vipunostoja kaksin käsin istuen tai kontallaan lattialla sekä yhden käden vipunostot seisaallaan nojaten hieman vasemmalla kädellä vaikka penkin pystyyn nostettuun selkänojaan. Eikä sitä kropan heiluttelua vaan se olkapää tekee sen työn!

Noiden lisäksi tuli tehtyä alataljalla pystysoutua ja vipunostoa takahartialle. 

Ja ei muuta kuin saunaan juomaan palautusjuoma, kotiin ruoan laittoon. Ruokalevon jälkeen venyttelyt ja sitten ihmettelemään, että miten aikaa kuluu seuraavaan treeniin asti...

Historian oppitunnit jatkuu... pt2

Kävelyä, salia, vähenemässä määrin lääkkeitä ja fysikaalista. Näin elämä kulki n. puoli vuotta onnettomuuden jälkeen. Olo alkoi parantua, kunto kohentua ja kivut vähentyivät. Lääkärin kanssa keskusteltiin jo vakavasti takaisin töihin lähtemisestä. Olin luonnollisesti innoissani! Alkoi kotona kärvistely jo riittämään.
Ammattiliittoon kuuluvana olin soitellut liiton edustajalle heti onnettomuuden jälkeen ja kysellyt neuvoja, kuinka näissä tapauksissa tulisi toimia. Ainoa asia mitä tuosta lääkehuuruisesta puhelusta muistan oli se, että töihin ei missään nimessä kannata lähteä ennen kuin tiedän varmasti olevani sellaisessa kunnossa että pystyn vastaavanlaista työtä jatkamaan. Puheet töihin palaamisesta tekivät kuitenkin niin hyvää mielelle, että oltiin jo alustavasti lääkärin kanssa sovittu, että lähtisin takaisin töihin vuoden vaihteen jälkeen. Eli tämän suunnitelman mukaan sairaslomilla olisin ollut 8kk. Pitkä aika!

Ja se salitreeni. Kuntopiiri touhut olin jo tuolloin lopetellut ja siirtynyt kolmijakoiseen treeniin, eli kolmella treenikerralla on koko kroppa käyty läpi. Treenaamassa kävin joka toinen päivä. Välipäivinä pyrin käymään kävelemässä edes pienen lenkin, ettei kotona tarvinut homehtua. Ohjelmana toimi seuraavanlainen jako:

1. Jalat + hartiat
2. Selkä + ojentajat
3. Rinta + hauikset

Liikkeitä per lihasryhmä 3-4, jaloille jopa 5. Sarjoja 3-4, toistoja 8-12/sarja.
Treeniin meni aikaa saunomisen kanssa n. 1½ - 2 tuntia. Ja treenasin ja treenaan edelleenkin yleensä aina ilman suurempia seurustelutuokioita muiden treenaajien kanssa. Tehokkuus ennen kaikkea!
Tuloksissa näkyi selvä kehitys, kiitos ekaa kertaa tekemäni salipäiväkirjan mihin merkkasin kaikki tekemäni liikkeet, sarjat ja painot. Helpottaa huomattavasti treenaamista ja kunnon kehittymisen seuraamista! Loppui se ihmettely, että "millä painoilla mä tätäkin viimeks tein"!

Vähän ennen vuoden vaihdetta alkoikin kunnossa tulemaan takapakkia. Vasen jalka alkoi kipeytyä omituisesti. Kipua ei tuntunut lihaksissa vaan levossa alkoi törkeät kivut reidessä ja pohkeessa. Välillä kävellessä tuntui että joku löisi puukkoa reiteen. Ilkeältä tuntui myös hassu lämmin tunne sisäreidessä, etenkin liikkuessa... Ihan kuin olisin kussut housuun...
Tuon jo mainitsemani 3 vrk valvomisen jälkeen menin sairaalaan, jossa sain piikin kankkuun ja sain jopa nukuttua pari tuntia. Lähtiessäni kotiin lääkäri sanoi, että seuraavan kerran jos vastaavaa tapahtuu niin mulla pitäis mennä omalle lääkärille, eikä tulla sairaalan ensiapuun. Ensiapuun saisin mennä vasta siinä vaiheessa jos selkä/hermot temppuilisivat niin pahasti että housuun tuli kusi tai kakkonen... Eli tuo lämmin tunne reidessäni ei tuntunut kovinkaan mukavalta. Heti säikähti, että kohta on lasti housussa ja lähtö sairaalaan pyyhityttämään hoitajalla roinat housusta.

Joulukuun alulla kävin lääkärissä ja kerroin luonnollisesti huonot uutisen kunnon huonontumisesta. Lääkäri epäili, että hajonnut selkänikama olisi luutunut liikaa ja tämän takia hermot olisivat puristuksissa. Eli hermopinne diagnoosiksi ja varattiin aika magneettikuvauksiin. Magneettikuvien mukaan pinnettä ei ollut, mutta lievää ahtautta. Kipuasioihin perehtynyt lääkäri oli kysellyt kolleegoiltaan, olisiko kukaan vapaaehtoinen avartamaan hermokanavia mun selästä, mutta kukaan ei tuohon suostunut. Liikaa riskejä.
No, seuraavaksi piti saada kivut jotenkin kuriin. Lääkkeitä apteekista ja pillereitä syömään.
Voi helvetti. Aikamoisia pillereitä sainkin. Lyricaa. Mielenkiintoisia sivuoireita riitti, mutta lääkkeitä piti syödä pitemmän aikaa ennenkuin saatiin selville että toimiiko kyseinen lääke kunnolla. Pari kuukautta taisin Lyricaa syödä kunnes kyllästyin olemaan tylsistynyt älykääpiö.

Salilla käymistä piti vähentää. Joka toinen päivä oli liikaa. Liikaa kipuja, liian vähän unta ja liian raskasta mielelle. Elin synkkiä aikoja tuolloin. Yritin harrastaa aikani kuluksi, mutta kaikki muu kuin nukkuminen oli kivuliasta. Edelleen silti salilla kolme kertaa viikkoon ja pikku kävelylenkkejä. Liikkuminen tuntui edelleen hyvältä, mutta pistävät, yllättäen tulevat kipukohtaukset masensivat ja liikkeen loputtua tuskat olivat kovat. Kaikenlaisia uusia lääkkeitä sain myös kokeiluun, mutta huonolla lääkepäällä varustettuna ei nuo myös mielialalääkkeinä käytetyt lääkkeet eivät toimineet lähellekkään halutulla tavalla.
Kaiken lisäksi polvi oli alkanut vittuilla... Sekin vielä!

Historian oppitunnit jatkuu...

Alkuun treenaaminen oli tuskaista. Painot eivät liikkuneet lähellekkään niin helposti kuin olin kuvitellut ja etenkin treenaamisen jälkeen kivut äityivät välillä niin pahoiksi, että olin parhaimmillani 3 vrk putkeen valveilla, kun en kivuiltani pystynyt nukkumaan... Etenkin vasempaan reiteen ja pohkeeseen tuleet hermokivut olivat sietämättömät. Ja tietenkin kivut pahenivat lepoasennossa.

Lyhyitä taukoja tuli kipujen takia salitouhuista pidettyä, mutta aika säännöllisesti revin itseni sohvasta/sängystä ylös ja raahauduin treenille. Kokeilun kautta löysin itselleni sopivat liikkeet, joita tehdessä ei kipuja tuntunut. Ja jossakin vaiheessa huomasin, että ainoat hetket jolloin en kipua tuntenut, olivat silloin kun nukuin tai olin salilla. 

Sopivassa liikkeessä oleminen siis teki todella hyvää! Ja tiedä sitten minkälainen vaikutus oli pelkästään sillä, että salilla ollessani keskityin vain treeniin ja korvanapeista kuuluvaan musiikkiin. Ajatusten pois saaminen siitä paskasta, jonka ympärillä maailmani oli pyörinyt jo kuukausia, teki mielelle ja näköjään kehollekkin hyvää. Ainakin hetkeksi.

Ja yksi tärkeä asia mikä liittyy kuntoiluun. Lihashuolto.

Sain lääkäriltä lähetteen fysikaaliseen, jonka vakuutusyhtiö suostui pienimuotoisen tappelun jälkeen kustantamaan (näistä vakuutusyhtiön kanssa käydyistä selkkauksista voisin thedä oman blogin...). 

Ja mä kun kuvittelin, että menen vaan hierottavaksi, paikat aukeaa, lihasjumit lähtee ja elämä jatkuu niinkuin ennenkin. 

Onnettomuuteni oli tapahtunut toukokuussa ja syyskuussa menin ensimmäisiä kertoja fysikaaliseen. Alkuun tehtiin pääosin vatsalihasharjoitteita jumppapallolla. Kylläpä oli kropan koordinaatiokyky päässyt huonontumaan! Ei tietenkään mikään ihme kun selän vasen puoli oli kipeä ja vasen jalka osittain poissa pelistä. Eli kropan oikea puoli oli ottanut ohjat omiin käsiinsä ja rasitettaessa kropan oikea puoli "auttoi" vasuria. Näin saadaan aikaseksi oikeaoppinen kropan virheasento, jota on todella vaikea korjata.

Jumppapallotouhuista oli todellista hyötyä ja aika nopeasti sellainen piti kotiinkin hommata.

Mutta se se itse hieronta... Mahalleen pöydälle ja hieroja aloitti kevyesti vain painelemalla selkärangan molemmin puolin, jotta nesteitä saataisiin hieman liikkeelle. Jo tuo kevyt painelu oli tuskaa. Vasen jalka hytkyi ja varpaat vääntyilivät itsekseen, kun hermot temppuilivat ja välillä piti kysellä roskista naaman alle, kun tuntui että lähtee kirjava sylki liikkeelle. Ja tosiaan... Nesteet lähti liikkeelle! En muista toista hetkeä milloin olisin paikallaan makoillessani saanut vastaavanlaista hikeä aikaiseksi! :)  

Ekan hieronnan jälkeen tajusin ettei tästä lihasjumista helpolla eroon päästäkään. Muutaman käyntikerran jälkeen vain selkälihasten pinta alkoi hieman pehmentyä mutta itse hieronta alkoi tuntua kohtalaisen rentouttavalta. Ainoa huono puoli oli se, että heti hieronnan jälkeen vasen jalka ei meinannut toimia hetkeen ollenkaan, mutta tuo "pikku" vaiva ei paljoa haitannut. Sen verran hyvää tuo selän möyhentäminen teki.

Ja tämän kuntosali-fysikaalinen-lääkekaappi-kolmiodraaman lisäksi tuli käytyä aika paljon kävelemässä. Tunnista puoleentoista tuntiin oli aika normi settiä. Ja kävelytahti ei päätä huimannut. Muutaman kuukauden kotona höperöityminen oli tehnyt tehtävänsä... Kävelemään lähteminen oli hyvää terapiaa. Näki ihmisiä, ympäröivää luontoa jne. Kävellessä ja ympäristöä tarkkaillessa huomasin, että mielikin alkoi virkistyä, eli aivot alkoivat toimimaan taas täydellä 10%::n kapasiteetillaan! Tosin lääkärien määräämät kipulääkkeet eivät hirveästi edistäneet aivokäyrän liikkeitä... Aamuisin oli paras hetki käväistä kävelylenkillä. Pää tuntui selkeältä ja oli mukava olla pirteänä liikkeellä. Elämä tuntui valoisammalta! Lenkin jälkeen aamulääke naamariin ja hetken päästä taas tuijotettiin keittiön seinää... 

Alun kertausta

Jatketaanpa kertomusta siitä hetkestä kun käväisin Töölön sairaalassa seurantakäynnillä n. 3kk leikkauksen jälkeen... Lääkäri näytti vihreää valoa kuntosaliharjoittelulle. JES! Samantien kotiin pakkaamaan treenikassi ja eikun salille.

Olin ehtinyt miettiä jo monta kertaa minkälaisella ohjelmalla lähtisin liikkeelle: kuntopiiri meiningillä, eli kevyesti koko kroppa läpi jokaisella salikerralla n. 3-4 kertaa viikossa. Sillä siis lähdettäisiin liikkeelle.

Eka kerta salilla oli järkyttävän tuskainen! Selkä oli niin jäykässä kunnossa että treenitossujen laittaminen jalkaan kävi alkulämmittelystä... Hiki päässä salin puolelle ja kuntopyörän päälle, soutulaite sai jäädä vielä rauhaan... Se kun oli aikaisemmin ollu hyväksi havaittu laitos alkulämmöille. 

Jo alkulämmittelyn aikana aloin huomaamaan mitä ihmiselle tekee kolmen kuukauden totaalinen tekemättömyys... Olin saanut käydä vain kävelylenkkejä tekemässä, eivätkä nekään lenkit olleet mitään päätähuimaavia urheilusuorituksia. Tuo 3kk näkyi myös päälle. Paino oli tippunut 10kg, maha roikkui, käsivarret/hartiat surkastuneet ja jalat kuin tikut. Motivaatiota treenille löytyi joka kerta lisää kun peiliin vilkaisi! :)

No, treeniin. Tätä kuntopiiri-tyylistä treeniä taisi tulla tehtyä noin kuukauden päivät.

• Hauikset pienillä käsipainoilla istuen/lattialla kontallaan (näin eliminoidaan muun kropan apu liikkeessä ja kaiken lisäksi istuma-asento ja etenkin kontallaan tekeminen tuntui selässä kaikkein vähiten. Suosittelen kokeilua!) Levytangolla ja alataljalla aloin tekemään vasta kun selkä alkoi tuntumaan paremmalta. Nyt pääasia oli sillä, että lihaksia saatiin aktivoitua tuon "horroksen jälkeen".
• Ojentajia pystyin tekemään ylätaljassa ilman suurempia ihmettelyjä, kunhan painoa ei pistänyt liikaa. Ranskalaista punnerrusta kokeilin myös mutta se piti jättää pois ohjelmasta, koska penkille selälleen meneminen oli järjettömän vaikeaa ja pois pääsy vielä hankalampaa. :)
• Hartiat pienillä käsipainoilla penkillä istuen/lattialla kontallaan. Vipunostoja sivulle, eteen ja pystypunnerrusta
• Selkätreeni ylätaljalla ja alataljalla. Alataljan kanssa etenkin oli vaikeaa aluksi, mutta kun vaan malttoi pitää painot riittävän pieninä niin hyvältä tuntui. Ja teki hyvää saada selälle tuota soutuliikettä.
• Rinta tuli tehtyä salilla olevilla laitteilla joissa oltiin istuma-asennossa.
• Jalat sai tehtyä hyvin laitteissa: reisiojentaja-/reisikoukistajalaitteissa. Prässi osoittautui myös hyväksi laitteeksi heti alkukättelyssä

Treeniin meni aikaa n.1h, eli suht nopea pyrähdys, mutta kyllä sekin tuntui! Treenaamisen liekki oli sytytetty uudelleen ja oli mahtavaa saada elämään taas jotain oikean tekemisen tuntua.

Jo vajaassa kuukaudessa huomasin että paikat alkaa kestämään paremmin ja selkä tykkäsi saamastaan huomiosta. :) Heti kun selkä alkoi antamaan periksi, rupesin muuttelemaan tuota "ohjelmaani" vaihtamalla liikkeitä jokaiselle treenikerralle. Hauikselle alataljaa, Ojentajille sitä ranskalaista punnerrusta, hartioille pystypunnerrusta levytangolla jne...

Ja alkulämpöjä rupesin tekemään soutulaitteella... joka osoittautui huonoksi vaihtoehdoksi. Tehdessä tuntui hyvältä, mutta kun lämmittelyn jälkeen nousin seisomaan, selkä oli "jämähtänyt" köyry-asentoon... Mielenkiintoista! Selkä oikesi pikku kävelyn jälkeen, jonka jälkeen kivut olivatkin sitä luokkaa ettei treenistä tullutkaan oikeastaan mitään. Ja sitkenä/tyhmänä piti aina välillä kokeilla jos selkä sallisi soutulaitteen käytön... Mutta ei. Eikä toimi vieläkään kunnolla. Jos sitä vielä joskus pääsisi veivaamaan...

Alkusanat

Tästä se alkaa! Tai tästä se jatkuu... mutta kirjallisen selostuksen kanssa!


Eli ns. treenipäiväkirjaa ajattelin alkaa rustaamaan, jos tästä olisi jonkinlaista hyötyä edes itselleni. Se, että teen blogia omista treeneistäni ja treenaamiseen liittyvistä asioista ei ole mitenkään ihmeellistä tai uusi asia maailmassa... Mutta jos asian ihmeellisyyttä lisäisi hieman tosiasia, että muutama vuosi sitten onnettomuudessa hajalle mennyt selkäni on tehnyt treenaamisesta ja muutenkin elämästä haasteellisempaa. 


Onnettomuudessa meni pari selkänikamaa murskaksi. Tästä aiheutui hermovaurioita, toisen jalan reiden kaikki lihakset ei toimi ihan kybällä, lihasjännityksiä, virheasentoja, kipuja, vitutusta jne... Lähes 3kk meni sängyssä, sohvalla ja lääkekaapilla, kunnes sain aloittaa kuntoutuksen.
Omat kokemukseni onnettomuuden jälkeisestä kuntoutuksesta jäivät hyvin hatariksi... Muutamat käyntikerrat fysikaalisessa, josta oli toki hyötyä kun sain mukaan jumppaohjeita joita himassa voi tehdä. Jotenkin on vaan tullut tunne päälle, että mut jätettiin aika yksin tämän kuntoutus-asian kanssa. Ja jotenkin mulla on fiilis, että en ole ainoa vastaavanlaisessa tilanteessa oleva. 
Kaikilla vastaavanlaiseen tilanteeseen joutuneilla ei ole valmiuksia lähteä itseään samalla tavalla kuntouttamaan... Tapaturmavakuutus kun ei kuulemma kata ihan kaikkea kuntoutusta. Omakustanteinen kuntoutus OHJATUSTI ei taida olla kovinkaan monelle edes vaihtoehto pelkästään kustannusten takia. 
Oma onneni oli kuitenkin se, että olin heilutellut itseäni salilla painojen kanssa ennen tuota onnettomuutta n.13 vuotta. Niinpä oli luonnollista lähteä takaisin rakkaan harrastuksen pariin heti kun lääkäriltä lupa heltisi. 
Nyt, lähes päivälleen 4 vuotta sitten tapahtuneesta elämänmuutoksesta, alan rustailemaan tänne kokemuksiani ja ajatuksiani viimevuosien urakasta päästä edes tähän kuntoon jossa nyt olen.


Itselleni tätä kirjoittelen, mutta jos joku tätä vahingossa lukee ja saa edes jonkinlaista positiivista fiilistä kirjoittamistani jutuista, koen olevani onnistunut tehtävässäni! :)