Rentoilua ja pikku puuhastelua. Siinä olivat viikonlopun ainekset. Lauantai oli harvinaisen tylsä päivä... En saanut aikaiseksi muuta kuin että kävin kaupassa, tein ruokaa ja kävin kaveripariskunnan luona saunomassa. No tuo saunomisreissu pelasti lauantaipäivän, koska muuten olisin homehtunut todennäköisesti kotona koko päivän. Tulipahan surffailtua netissä, lueskeltua kiinnostavia artikkeleja ja katseltua videoita. Turhaa mutta viihdyttävää. Jossain kohti iltapäivästä saattoi käydä mielessä kevyt reissu salille, mutta en jaksanut innostua. Nautitaan nyt lepopäivistä vaikka väkisin.
Tänään sunnuntaina koomailin aamupäivän sohvalla. Katselin Batman begins- leffan ja yle-areenalta kiinnostavia ohjelmia jotka ovat jääneet näkemättä. Edelleen, tylsää... Mutta viihdyttävää. Iltapäivälle olikin jopa ohjelmaa sovittuna! Kaverin kanssa vaihdettiin kimpassa autoihin kesärenkaat alle. Ajatuksena tuo rengasjumppa osaa olla omituisen ahdistava, mutta kun hommaan tarttuu niin eihän se niin mahdotonta olekkaan. Ja nyt kun käytössä oli kaverin puolesta kunnon työkalut, oli rengasralli aika helppo. Mitä nyt selkä rupesi kipeytymään oikeasti. Hyvä muistutus taas siitä kuinka herkästi kunto voi mennä tästä kohtalaisen hyvästä tilasta huonoon lyhyessä hetkessä. Nyt paikallaan voisi olla pikku venyttelysessio.
Perjantaina kävin illalla tappelutreeneissä ja treenin loppujumpan aikana selkä kipeytyi todella pahasti. Säikähdin jo pahanpäiväisesti, että siihenkö loppui tämä parempi jakso, mutta yllätys-yllätys! Selän jumitus ja kivut menivätkin ohi kunnon venyttelyllä! Huhhuh! Vielä sain huokaista helpotuksesta!
Veitsen terällä keikkuminen siis jatkuu. Treenailen niin kovaa kuin uskallan ja lepopäivät vietän niin rauhallisesti kuin hermot sen sallivat. Tämä viikonloppu alkoi näyttämään jo merkkejä siitä, että näin hissukseen oleminen ei ole minun juttuni vaan kohta on lepopäivillekkin keksittävä jotakin oikeaa tekemistä. Ja sitten se veitsenterällä keikkuminen vasta alkaakin! Tavoitteena kun on pysyä edes näin kivuttomana mitä nyt olen saanut olla...
Huomenna omatoimiset ja omakustanteiset liikehoidolliset harjoitukset jatkuvat. Enkä malta odottaa!
Vakuutusyhtiöstä ei edelleenkään ole kuulunut mitään. Eli elämä jatkukoon samalla "väliinputoaja"- meiningillä kuin ennekin. Vakuutuoikeudestakaan ei ole kuulunut vielä mitään valitusteni suhteen. Odotukset eivät ole kovinkaan korkealla. Näiden vuosien aikana olen kasvanut aidoksi pessimistiksi. Asiat joihin en pysty itse vaikuttamaan, menevät pääsääntöisesti päin helvettiä.
Ja kävipä mielessä eilen sekin, että kohta olen ollut pois työelämästä VIISI VUOTTA!! Ei helvetti! On pienoinen ihme, että olen pysynyt edes suunnilleen täysjärkisenä tämän ruljanssin ajan. Jälkiä vakuutusyhtiön harrastamasta väsytystaktiikasta on kyllä minuun tullut.
Vakuutusyhtiöhän on kuin uhmaikäinen pikkulapsi. Kumpikin reagoi vastoinkäymiseen samalla tavalla: hidastamalla tahtia ja aloittamalla mykkäkoulun.
Omaa tilannettani voisin luonnehtia ehkä parhaiten jos vertaan itseäni henkilöön jolla on jokin outo sairaus mitä lääkärit eivät osaa hoitaa. Tällaiselle potilaalle on monesti henkisesti suuri helpotus kun sairauden nimi saadaan selville. Näin oikeanlainen hoito voidaan aloittaa ja potilas osaa selittää itselleen ja läheisilleen, että mistä on kyse.
Nyt olen itse tilanteessa, että tiedän mikä on taudin nimi mutta ei ole mitään tietoa hoidosta eikä tavasta jolla tämä tilanne saatetaan loppuun. Ei tietoa millä tilannetta saataisiin etenemään. Ei tapaa jolla tätä prosessia voisin jouduttaa. Ei ole olemassa päivämääriä jolloin tilanteelle tapahtuisi jotakin. Ei mitään. On vain pelkkää odottamista, että jotakin tapahtuisi.
Mutta koitan nyt keskittyä lepäilyyn ja treenaamiseen. Eiköhän minustakin vielä näiden ihan vitun ankeiden aikojen jälkeen tule jälleen entisen kaltainen positiivari! Saa vain nähdä montako vuotta vielä menee...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti