Nyt tulee taukoa treenihommista. Hieman meinaa pukata tenniskyynärpään oiretta. Eli kyynärpään vierestä kivistää. Omaa tyhmyyttä taas pelkästään... Tämä vaiva on kiusannut jo remppailuista asti, mutta tyhmä kun olen, en ole antanut käden levätä riittävästi vaan painanut menemään.
Maanantaina tappelutreeneissä käsi kipeytyi kunnolla ja keskiviikkona salitreeni piti lopettaa kesken.
Näinhän se menee... Jatketaan niin pitkään kun paikat kestää, ennen ei levätä.
Voltarenia käteen ja pilleriä naamaan. Totaalista lepoa ainakin viikon verran eli nyt ei tehdä yhtään mitään. Kävelylenkkejä ja fillarointia, that's it.
Käsi alkoi vaivaamaan tosiaan remppailujen aikaan. Maalailut, tapetin poistot ym vaatii aika paljon puristusta käsiltä ja työhön tottumattomat lihakset prakaavat herkemmin. Mulla ku kroppa ei ole tottunut muuhun kuin lyhyempiin rykäisyihin... No ei auta muu kuin levätä. Aika parantaa. Tenniskyynärpää on ehtinyt vaivata minua jo kerran ja silloin käsi meni rikki todella rankassa työssä. Tuli kannettua käsipelillä tukkeja, sahatavaraa ja rakennustarvikkeita/tavaraa paljon. Silloin oli silloin. Kunto oli kova eikä ollut ihme että sillä työmäärällä ja työnkuvalla paikat olivat kovilla. Nämä nykyiset touhut ovat olleet lasten leikkiä aikaisempaa verrattuna ja silti pauke kuuluu kropasta.
Ennen onnettomuutta siis tein rakenteluhommia ja hoitelin firman juoksevia asioita, pidin huolta kalustosta ja varastosta. Onnettomuus tapahtui duunikeikalla jossa työtä riitti. Kaikki tavara piti kantaa käsipelillä työpisteille, mitä nyt mönkkärillä ja peräkärryllä ajeltiin siirtymät, mutta kaikki lastaaminen, purkaminen ja lopullinen tavaran siirtäminen paikoilleen tapahtui käsipelillä. Työpäivien pituus taisi liikkua keskimäärin 10 tunnin paikkeilla. Päivät riehuttiin metsässä rakennushommissa, illat hakattiin sulkapalloa ja sulkiksen jälkeen mentiin punttisalille. Salilta majapaikkaan saunomaan ja nukkumaan. Kunto nousi tuona aikana kohisten, mutta romahdus tapahtui sinä eräänä aamuna jolloin onnettomuus tapahtui. Ne kovan kunnon päivät ovat historiaa ja kullattu muisto mielessäni. Mutta eipä näitä jaksa enää murehtia. Jatketaan elämää näillä valttikorteilla jotka ovat käteen jääneet.
No maanantaina oli ihan hyvä selkä-ojentajatreeni... Kulmasoutu, ylätaljaa ja alataljaa. Ranskalaista punnerrusta, push-downia ja kick-back ylätaljassa yhdellä kädellä.
Toivomuksena olisi pikainen toipuminen ja mahdollisimman nopea palaaminen treenin pariin. En ihan heti muista milloin treenaaminen on tuntunut niin mukavalta mitä se on ollut viimeisen parin viikon aikana!
Salitreeni on harvinaisen epäkiitollista touhua. Ensin treenataan peräsuoli pitkällä kuukausitolkulla, että saadaan aikaiseksi tuloksia. Sitten tulee päälle vaikka pari viikkoa kestävä tauko flunssan takia. Ja paluu salille on todella tuskainen. Töitä saa tehdä pitkään, että päästään takaisin samaan kuntoon missä oltiin ennen sairastumista. Mutta onneksi en edelleenkään treenaa tulosvastuullisesti! :) Onhan se hienoa että tehdyn treenin tulokset näkyvät joko peilissä tai sitten ihan konkreettisesti tangossa käytettävien painojen määrässä. Mutta kyllä minut on salille ajanut se fiilis jonka tehdystä treenistä saa palkinnoksi. Se olo kun salilta kävelee kotiin lihakset väsyneinä... Se on jotain huumaavaa. :)
Omalta osaltani saan vielä taputella itseäni selkään aina kun ajattelen mistä lähtökohdista olen itseni puskenut edes tähän kuntoon missä nyt olen (lukuunottamatta kättäni:).
Uskon että moni samassa kunnossa oleva on jäänyt ennemmin kipujensa kanssa kotiin makaamaan ja popsimaan lääkkeitä. Valittelemaan kuinka lääkkeet lihottavat ja sumentavat järjen juoksun.
Hah, ajattelin että kirjoitan nopeasti pari riviä tekstiä mutta taas tuli pitemmät avautumiset! Tätä vartenhan tätä on alettu kirjoittamaan! :) Ajakoon siis asiaansa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti