Hyvää yötä!
Taas valvotaan! Eilen treeneissä selkä alkoi antamaan merkkejä kramppailusta ja treenien loppuvaiheilla selkälihaksiin tuli kipuja ja kiristelyä. Viime yö tuli nukuttua kuitenkin yllättävän hyvin!! Tänään pidin välipäivän liikuntahommista ja puuhastelin parvekkeella. Tavoitteena olis saada parvekkeesta kesäksi "toinen olohuone".
Selkä jysähti totaalisesti jumiin kun kumartelin lattialta tavaroita. Tai oikeastaan selässä tuntuu vain vasemmalla puolella pitkässä selkälihaksessa yhdessä kohdassa tosi kipeä kohta joka kramppaa pahasti kun liikutan selkää. Nytkin vatsallani olessani selässä tuntuu jatkuvasti kiristävä tunne.
Juuri kun selkä alkoi olla hieman parempaan suuntaan menossa niin nyt käy näin. Jalka seuraa uskollisesti selän kuntoa eli kun selkä on pahempi niin jalka kiukuttelee myös enemmän.
Varpaatkin kiemurtelevat taas... Ärsyttävän tuntuista kun jatkuvasti on sellainen fiilis kuin joku kiskoisi varpaista. Mielekiintoista on myös katsella vasemman pohkeen liikkeitä. Pohkeessa on noin kämmenen kokoinen alue jolla näkee jatkuvasti kun lihakset liikkuvat itsekseen. Aivan kuin ihon alla liikkuisi joku... alien joka yrittää päästä pois kasvualustastaan. :) Eli ei taida tosiaan hermosignaalit kulkea lihaksiin aivan kuin pitäisi! Ja voisiko tuossakin olla syytä miksi vasemman jalan pohje kipeytyy kun lihas näyttää tekevän töitä levossakin.
Mitä iso vaiva edeltä, sitä pienet perässä!
Kuntosaliohjauskurssin vetäjäkin laittoi sähköpostia tänään. Pistin hänelle postia perjantaina, että en pysty jatkamaan opintoja kiputilanteeni takia. Olivat onneksi olleet vakuutusyhtiöstäkin häneen yhteyksissä, joten asia on hoidettu asiallisesti. Yhtiöstä vaan ei olla vielä minuun oltu yhteydessä, mutta samapa tuo. Tilanne jatkuu samanlaisena kuin ennenkin, eli ollaan vaan, ihmetellään ja jatkan omatoimista ja omakustanteista liikehoitoa.
Vai pitäsiköhän minulla lopettaa liikkuminen kokonaan kun vakuutusyhtiön mukaan olen itse rikkonut polveni liiallisella raskaan liikunnan harrastamisella? Mitähän sitten tapahtuisi? Ei varmaankaan mitään uutta. Eiköhän siellä yhtiössä olla jo aikaa sitten tajuttu, ettei minusta saa enää työkuntoista.
Jos toivoa olisi niin voisin kuvitella että vakuutusyhtiö olisi panostanut kuntoutukseeni.
Eli voisikohan homma mennä jotenkin näin:
Jos toivoa on niin silloin panostetaan kunnolla, että henkilö saadaan takaisin työelämään mahdollisimman nopeasti. Mutta jos tilanne nähdään niin, että toivoa ei ole niin silloin panostaminen on turhaa! Tietysti ammatillista kuntoutusta on tehtävä, jotta tilanne näyttää paperilla hyvältä.
Ihan vaan niinkuin ajatuksena... Tai tulihan tuota asiaa kysyttyä eräältä lääkäriltä ja vastaus oli yllättäen että lääkäri uskoi teoriani pitävän paikkaansa.
Ja kaiken takana on tietenkin raha. Eihän vakuutusyhtiö halua kustantaa minulle kuuluvia kuntoutuksia, jos he eivät näe sen tuovan selkeää hyötyä työkykyni kehittämisen kanssa.
No, nämä ovat vain minun ajatuksiani... Mutta jos ajattelee loogisesti niin ei tämä teoria voi kovin kauas totuudesta mennä! Mutta nämähän ovat niitä asioita joita ei julkisuudessa paljoa huudella vaikka en usko olevani ainoa kuka näitä juttuja käy läpi mielessään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti