Ajatuksia tapahtuneista

Kesä alkaa olla ohi ja taas saa ihmetellä kuinka nopeasti aika on mennyt...

Työrintamalla kaikki on hyvin, mitä nyt flunssaa puskee päälle ja huomenna olis sairaslomapäivä. Ja olen asiasta sitä mieltä ettei enempää sairaslomaa tarvita! Eli pyrkimys olis sairastaa lyhyesti ja tehokkaasti!

Näin erästä ystävääni jokin aika sitten ja hänen kysymyksensä :"Mites selkä voi?", sai mut jopa hetkeksi hiljaiseksi! Piti siis ihan alkaa miettimään ja vastata sitten vasta kysymykseen, etten ollut joutunut koko selkää miettimäänkään työhommissa pitkään aikaan! Välillä salilla huomaa että etenkin keskiselän tienoilla yksi nikama tuppaa hieman jumittumaan... Taitaa olla kyseessä rangan jäykistyksen yläpuolinen nikama. Normi työhommissa siis ei ole tarvinut selkää juuri huomioida, eli tämähän taitaa vain kertoa siitä että kropan asennot ovat alkaneet vakiintua oikeanlaisiksi.

Treenihommat ovat jatkuneet - ehkä hieman kevennettynä. Töitten jälkeen suoraan salille meno ei oo ehkä se paras mahdollinen vaihtoehto... Ja pitäis taas alkaa syömään hieman enemmän että energiat riittäis kunnolla treenaamiseen...

Eli eipä tässä ole ollut mitään kovin ihmeellisiä tapahtumia, mitä nyt ihmissuhderintamalla on tapahtunut hyviä asioita, mutta niitä en ala täällä setvimään! :)

Elämä siis hymyilee kaikinpuolin!
Kannatti sinnitellä menemään läpi kaikki ne vuodet jotka olivat todella vaikeita. Välillä oli tosi vaikeaa löytää motivaatiota mihinkään ja oli tosi hankalaa repiä itsensä henkisesti ja fyysisesti väsyneenä ja kipeänä esim punttikselle tai ylipäätään mihinkään. Ehkä sen rutiininomaisen arjen pyörittäminen väkipakolla piti pääni kasassa kun rimpuilin pahimpien paskavuorien läpi. Jos olisin pysähtynyt paikoilleni niin voi olla että olisin vieläkin pysähtyneessä tilassa ja pahimmillaan syvästi masentunut kelan ja sossun elätti.

Nyt voinkin sanoa olevani itse itseni kuntouttanut selviytyjä! Ja hyvällä omallatunnolla näin sanonkin! Kukaan ei auttanut mua sängystä ylös ja potkinut ulos kotiovesta. Keinot kuntoutumiseen löysin itse, kuntoutumisen suoritin itse, koulupaikan hankin itse, työpaikat hankin itse, ihmissuhteeseen hankkiuduin itse!
Itse olen kaiken tuon tehnyt ja olen itsestäni ylpeä! Nousin pohjalta ja nousin ehkä korkeammalle kuin koskaan.
Kropastani tosin ei koskaan tule ehjää, eikä mieleeni jääneitä haavoja ei ehkä pysty korjaamaan. Olen saanut puhua nuo haavani auki, itkenyt niitä, saanut lohdutusta ja tukea ja saanut työnnettyä huonot muistot kauemmaksi. Ehkä ajan kanssa ja uuden elämänsisällön avulla nuo pahat asiat pysyvätkin poissa.

Elämä jatkuu ja historia on historiaa. Vanhoja kirjoituksiani en ole ajatellut lukea koska haluan jättää koko ruljanssin taakseni, vaikka takaraivossa joskus harvoin pyöriikin ajatus siitä että jos selkä joskus sanookin itsensä irti ja paluu kotona makaamiseen ja särkylääkehelvettiin on tosiasia...
Asian miettiminen saa mielen totiseksi... Ja nyt tuntuukin että tämän blogin kirjoittaminen repii haavoja auki... Eli sattaisi olla parempi jättää kirjoittelu ainakin toistaiseksi ja voisin keskittyä oikeasti tulevaisuuden rakentamiseen ja niiden iloisten asioiden vaalimiseen, mitä elämääni olen viimeaikoina saanut!

Sovitaan että siirryn pitemmälle tauolle bloggailusta kun tuntuu että suupielet alkavat roikkumaan tätäkin kirjoittaessa...

Jatketaan positiivisissa merkeissä elämää ja unohdetaan negatiiviset asiat tai ohitetaan ne mahdollisimman nopeasti. Pikku vastuksia elämässä tapahtuu päivittäin, mutta niihin ei kannata jäädä kiinni. Pikku jutut on pikku juttuja... Kun on kokenut isoja vastuksia niin pikku jutut eivät tunnu missään. Turha rasittaa itseään ohimenevillä asioilla. Keskitytään vain olennaiseen ja unohdetaan turhuus. Vähemmän on joskus parempi.

Nyt loppu!

Parempia viikkoja!

Jaa empäs muistanutkaan mitä olin viimeksi kirjoitellut! Eli väsynyttä viikkoa oli pukannut, no eipä onneksi pukannut pitkään. Työhommissa on mennyt aika mukavasti. On toki väsytellyt välillä melkoisesti, mutta pääasiahan on se, että saan nukuttua yöni hyvin ja aamulla herään pitkälti kivuttomana uuteen päivään.

Työ on melko liikkuvaa ja jalat ovat tupanneet väsähtämään ja syy saattaakin löytyä törkeän jumissa olevista jalkalihaksista... Putkirullaa ja venyttelyä pitäis harrastella paljon useammin...

Jumppahommat on jääneet hieman vähemmälle, mutta kun salille menen niin jumppa on ollut mallia 30-45 minuutin lihasmurha. Eli senkin ansiosta paremmalla tolalla oleva lihashuolto ei tekis ollenkaan pahaa... Tänään tein selkätreenin, noin 45 minuuttia:

• pullover-koneessa lämpöjä, 
• ylätaljassa nousu suht nopsaan tahtiin 10kg välein 40 x 10 -> 80 kiloon millä 3 x 10 lyhyillä tauoilla, pudotus 65 kiloon ja taas 3 x 10 
• alataljassa nousu 10kg välein 45 x 10 -> 85 kiloon millä 3 x 15 lyhyillä tauoilla, pudotus 65 kiloon ja sillä 3 x 15
• kulmasoutu 50kg vapaalla tangolla 3 x 15 ja selkälihat aivan loppu!

Ei millään isoilla painoilla siis tarvi mässäillä että saa muusia aikaiseksi! Jos nuo samat sarjat tekis treenissä minkä kesto olisi vaikka puolitoista tuntia niin vois olla ettei tuntuisi juuri missään, mutta kun ne tauot pitää lyhyinä niin meininki on aivan toinen!

Nyt keittelen hernekeittoo kotona kuuntelen heviä. Perus perjantai. Elämä hymyilee, niin kai tässä voi varovaisesti sanoa...  Tätä lisää, kiitos!

Loppukevennykseksi biisi palkkasodalta :)

Huono viikko...

Huomenna olis helatorstai. Vapaapäivä siis... Töistä.

Ollu kyllä aika hankala viikko tähän mennessä. Jotenkin ollu ajatus aivan hukassa. Onko jotain kevätväsyä tai sitten tämä lämpötilanmuutos, täysikuu tai jotain paskaa. Tuntuu että joka homma mitä oon tehny, on menny jotenkin päin persettä. Kaikki hommat on kyllä tullut tehtyä mutta aina vaikeamman kautta. Ihme touhua!

No eihän sitä aina voi hommat mennä kuin strömsöössä ja onko tää nyt hyvä homma että kerralla menee kaikki vaikeemman kautta esim viikon ajan kuin että tasaiseen tahtiin tulisi turailtua hommat päin helevettiä?

Onneks nää on pieniä, tosi pieniä juttuja isossa mittakaavassa! Eli en jaksa näistä liikaa murehtia. Käyn vaikka lukemassa muutaman vuoden takaisia kirjoituksiani niin nykytilanne saattaa alkaa tuntumaan aika hyvältä!

Tai no... en kyllä käy. Ihan vaan pitääkseni vitutuksen loitolla kun jättää menneiden vatvomisen pois.

Tää väsymyksen tunne on tosiaan ollu päällä tän viikon. Jos oon salilla käyny niin veto on loppunut kesken treenin aikalailla täysin, mikä on toisaalta hyvä koska treenin on mennyt kunnolla perille mutta se väsymyksen tunne ei oikein ole tuntunut hyvältä. Otetaan nyt sitte vähä rennommin jonkin aikaa!

...ja se auto tuli vaihdettua... Diisselillä mennään ja kyyti on aika paljon mukavempaa kuin edellisellä vanhalla corollalla... Toivotaan nyt ettei tule vastaan mitään yllätyksiä!

Vappu

Pitkä viikonloppu meneillään taas vaihteeksi, koska pääsiäinen oli hetki sitten arkivapaineen.

Duunissa on oltu nyt kolme viikkoa ja työ vaikuttaa oikein lupaavalta. Työ sisältää aika paljon liikkumista mutta mitään raskasta rehkimistä ei ole vastaan vielä tullut ja jos raskasta puuhaa eteen tulee niin silloin aina voi ottaa apuja käyttöön esim tavaroiden siirtoon trukin tai pumppukärryt käyttöön tai sitten vain pirauttaa kavereita apuun. Työ on ollut tähän mennessä aika vapaata, eli kunhan työt tulevat tehdyksi, kaikki on hyvin ja jos varsinaista työhommaa ei ole mulle annettu niin tiedossa on kyllä puuhaa mitä tehdä kiireettömästi ja kun työmaalla pitää silmänsä auki niin tekemistä kyllä varmasti aina löytää. Kunnossapitohommissa kun olen!

Jalat ovat olleet aika kovilla kun kävelyä tulee päivän aikana aika paljon ja selkä ilmoittelee välillä itsestään, mutta pikku lepotauoilla ja kiinnittämällä huomiota selän asentoihin homma on pysynyt hyvin kuosissa. Ja nyt jo kolmen viikon aikana olen huomannut että selkä vihoittelee vähemmän nyt kuin kolme viikkoa sitten. Salillakin olen jaksanut käydä töiden jälkeen! Tosin jalkajumpat olen jättänyt hieman kevyemmiksi...

Mukavaa on siis duunissa ollut ja työpaikan porukkahenki vaikuttaa loistavalta, joten ei voi olla muuta kuin tyytyväinen tilanteeseen.

Eli nyt on ajankäyttö kunnossa ja talouspuolikin saa piristysruiskeen! Mieli on paljon piristynyt parin kuukauden takaisesta kun olen saanut paljon uutta ajateltavaa eikä tarvitse märehtiä menneitä kun katseen saa suunnata tulevaisuuteen ja jatkaa elämää!

Rahanmenoa tässä tietysti alkaa tulemaan... Heti kun tulot kasvaa niin menotkin kasvavat. Uudempi auto nimittäin taitaa olla ostoslistalla... Tolla mun vanhalla ropposella kun ei oikein jaksa körötellä työmatkoja. Ja kun mittarissa alkaa olemaan kohta 300tkm niin ennemmin hankin ajopelin mikä ainakin herättää enemmän jonkinlaista luottamusta kuin vanha autoni. Vaikka vanhassakaan nyt ei mitään vikaa ole, mutta jos sitä nyt hankkisi itselleen jotain arjen luksusta... Tähän mennessä kun se arjen luksus on ollut maksimissaan ulkona syöminen tai tai leffassa käyminen. Pieniä iloja pitää elämässä olla ja nyt meinasin hieman brassailla ja hommata sen "uuden" auton... Ei mitään kallista, 7000€-9000€ välillä saa olla hintalapussa. Ei sillä rahalla mitään ihmeellistä saa mutta hyvän käyttöauton tuolla rahalla varmasti löytää!

Huomenna olisi vielä vapaapäivä ja ylihuomenna taas töihin.

Kaikki hyvin! Mä tykkään!

Nyt tapahtuu!!

Mennään sunnuntaipäivässä. Huomenna tapahtuu!

Tähän pisteeseen päädyin kun odottelin päätöksiä jutuista joista kirjoittelin edelliseen päivitykseeni.

Puhelin pirahti kesken koulupäivän... Lähdin luokasta käytävälle kiireellä ja en puhelimeen vastatessani kuullut kunnolla että kuka siellä oikein soitti... Ekat sanat joista sain ajatuksen kanssa selvää, olivat että olin ilmeisesti hakenut työpaikkaa firmasta josta nyt minulle soitettiin. Työnimike jolla tästä työstä puhuttiin ei juurikaan minua kiinnostanut ja ajattelinkin puhelun alussa, että "voi vittu, oonks mä tollastaki työpaikkaa hakenu???". Hetken aikaa kuitenkin keskusteltuamme homma alkoi tuntua jo luurin toisessakin päässä siltä, ettei homma mua oikein kiinnosta, mutta sanoin silti että saatan tulla paikan päälle haastatteluun... Olihan mulla kuitenkin koulupaikka hommattuna, eli ajattelin etten ihan mitä tahansa työtä ala nyt vastaan ottamaan ihan vaan siksi että pääsisin töihin...

No parin päivän päästä menin haastatteluun aika "rotsi auki"-meiningillä. Haatattelu kesti noin tunnin verran minkä aikana minulle valkeni homman todellinen luonne. Todella monipuolista ja oikeaa tekemistä. Eli ei vain paikoillaan istumista vaan työ sisältää liikkumista ja paljon käsillä tekemistä. Ja kaiken lisäksi oikeastaan kaikesta työstä mitä olen töikseni tähän mennessä tehnyt, on hyötynä kyseisessä työssä. Muuten olin haastattelun aikana aika pokerinaamana, mutta kun kuulin minkälaiset tilat käyttööni tulisi, oli pokerissa pitelemistä! Haastattelu ei omasta mielestäni mennyt mitenkään huikean hyvin, joten en odottanut oikeastaan mitään...
Vasta haastattelusta kotiin ajellessa päässä alkoi oikeasti kolisemaan ajatus että tuo työ voisi olla oikeasti se mun juttu. No ei auttanut muuta kuin taas odotella.

Vähän yli viikko siinä meni kun puhelin taas soi kesken koulupäivän ja mulle ilmoitettiin että työpaikka olis mun. Sovittiin työsoppareitten kirjoittamiset ym jutut. Puhelun jälkeen oma reaktio tilanteeseen yllätti. Olin ihan varma että tuulettelisin hulluna, mutta enemmänkin olo oli jotenkin hölmistynyt. Tuli tyhjä olo. "Nytkö se ihmettely loppuu". Viime kesäinen pätkätyön saaminen ei saanut samanlaista, lähellekkään samanlaista, reaktiota aikaiseksi. Siitä työstä kun tiesi että se tulee loppumaan puolen vuoden päästä. Tämä työ on kokopäiväinen ja toistaiseksi voimassaolevalla sopparilla. IHAN VITUN OIKEA TYÖPAIKKA!!!! 5 päivää viikossa, 8 tuntia päivässä!

Eli menihän siinä muutama vuosi ja nyt löytyi työnantaja jolta löytyy luottamusta muhun vaikka olen kertonutkin että selän kanssa on ollut ongelmia. No onhan tietysti koeaika olemassa minkä aikana voi työsopimuksen osapuolet tehdä mitä omaksi parhaakseen näkevät, mutta tämä on nyt se hetki mikä tulee jäämään mun elämän yhdeksi kohokohdaksi!

Huomenna töihin! Voi perkele! Nyt vähä jännittää.... Ei se että menen töihin vaan ihan vaan se, että nyt pääsen taas siihen työrytmiin mikä normaaleilla ihmisillä on arkea. Eli nyt voin päästä siitä "väliinputoajan" ja kakkosluokan kansalaisen leimasta eroon. Ja toivottavasti lopullisesti!

Nyt vain toivon että tuo työ on oikeasti sitä mitä sen kuvittelen olevan ja sellaista minkä kuvan minulle on tuosta työstä annettu.

Aamuksi kello soimaan ja toivottavasti saan nukuttua ettei tarvitse silmät ristissä aloittaa.

 

Tapahtumia!

Olipa kerran eräs perjantai-iltapäivä. Asetin perseeni sohvalle ja selailin interwebbiä mahdollisten potentiaalisten avoimien työpaikkojen varalta. Kun mitään potentiaalista ei oikein löytynyt, siirryin selailemaan ihan vaan sattumalta työkkärin koulutustarjontaa ja silmiini osui ilmoitus CAD-pajasta, eli kyseessä olisi teknisen piirtämisen koulutus. Muistelin, että kouluaikoinani tekninen piirtäminen oli yksi lempiaineistani, joten nappasin puhelimen käteeni ja soitin kyseiseen oppilaitokseen lisätietojen utelu mielessäni. Mutta tyypillinen flaksi iski kasvoilleni, kun kello raksutti kolmea minuuttia yli kolmen ja koulun puhelimet suljettiin tasan kello kolme.

Noh, meinasin ettei kurssille hakeminen maksa mitään ja laitoin hakemukset menemään, olihan tuo perjantai viimeinen hakupäivä kyseiseen koulutukseen. Vasta hakemuksen "lähetä"-nappia painettuani tajusin vilkaista että mitä lukikaan kohdassa, jossa ilmoitettiin kurssin alkamispäivä. Seuraavan viikon torstai! No eipähän tarvitse kauan jännittää kurssille pääsemistä!
Kelpaa!

Maanantaina puhelin kilahti ja sain ilmoituksen että olen päässyt kurssille. No ei muuta kuin torstaina opiskelemaan! Kelpasi mulle!

Torstaina illalla eka koulupäivä oli takana ja muistelin että eräs tuttuni työskentelee yrityksessä, jossa harrastellaan mm. teknistä piirtämistä. Napautin hänelle sähköpostia samantien ja kyselin että mitä suunnitteluohjelmia he työssään käyttävät. Aika vauhdilla hän vastasikin postiini ja lisäksi hän ilmoitti kertovansa minusta eteenpäin. Perjantaina kesken koulupäivän puhelin soi ja tuttuni siellä soitteli ja kertoi etten olisi parempaan aikaan asiasta alkaa kyselemään ja että minuun tullaan olemaan yhteyksissä. Ei mennyt kuin iltapäivään kun sain sähköpostia, jossa kysyttiin että pääsenkö parin viikon päästä työhaastatteluun. No, kelpasi mulle, taas!

Sain vielä vakuutusyhtiöstä puhelun, jossa kerrottiin piiiiiiiiiiiiiiiiiitkästä aikaa oikeasti hyviä uutisia! Vakuutusyhtiö suostuu korvaamaan koulutuksen, sekä suurella todennäköisyydellä lähtee mukaan tukemaan minua, jos löydän itselleni oppisopimuspaikan! Vittu, kelpaa! Ja sanotaan se saatana vielä kerran: kelpaa!

No, menin käymään työhaastattelussa ja siellä kävi vähän niinkuin pelkäsinki, eli siellähän ei oikein tiedetty mitään oppisopimushommista ja he toivoisivat minulta ennemminkin AMK-tasoisen ammatin suorittamista, jota oppisopimuskoulutus ei kata. Tuo vähän latisti tunnelmaa. Sain kotitehtäväkseni ottaa selvää tarkemmin oppisopimushommista ja muista asianhaaroista. Muutamat puhelut tehtyäni ja metrin mittaista sähköpostia kyseiseen firmaan kirjoitellessani mieleen pälkähti ajatus:
Ehdotin firmalle, että aloittaisin suunnitteluassistentin työt oppisopimuksella, johon mahdollisesti saisin vakuutusyhtiön tuen ja vuoden päästä aloittaisin työn ohella työhön soveltuvan AMK-tutkinnon suorittamisen monimuoto-opiskeluna. Eli aloittaisin hommat aikalailla alimmalta portaalta. Se kelpais mulle (taas!). Kyseessä on kuitenki meikäläiselle suht tuntematon ala, joten paras lähteä katsomaan hommaa turvalliselta etäisyydeltä, alaviistosta. Ensin suunnitteluassarin paperit ja siihen päälle AMK-tutkinto tai ainakin sen osia.

Nyt vain taas odotellaan päätöksiä. Aika perseestä taas odotella kun itsellä ei oikein ole vaikutusmahdollisuuksia asian etenemisen kanssa. Ainoa mitä voin tehdä on tietysti ottaa asioista tarkemmin selvää ja lähetellä lisää meiliä firmaan... Mutta toisaalta parempi pitää paketti selkeänä, kuin hämmentää asioita jatkuvasti.

Jos tämä homma ei natsaa niin sitten täytyy vain jatkaa CAD-opintoja koululla ja jatkaa työpaikkojen etsintää.

Asiat lähtivät rullaamaan eteenpäin lähes yhtä nopeasti kuin se legendaarinen kelkka alamäessä! Yhtenä päivänä haen koulupaikkaa ja viikon päästä mulla on tiedossa jo mahdollinen työpaikka. Ei haittaa ollenkaan vaikka asiat menee nyt eteenpäin vauhdilla. Niin kauan tässä on kaikki hommat edenneet etanan vauhtia tai sitten eivät ole edenneet ollenkaan.

Ja jumpat salilla jatkuu normisti ja kehitystä on havaittavissa. Kelpaa! (--------) Suoraan alaselkää rasittavat liikkeet ovat aika vähissä mun saliohjelmassa, koska ne aiheuttavat kipua ei niinkään treenatessa vaan treenin jälkeen. Maastavedon mm. olen unohtanut. Lihaskontrolli on kuitenkin parantunut selän, ja etenkin jalkojen osalta, eli nyt olen pystynyt tekemään jopa hack-kyykkyä ilman selän suurempaa kipeytymistä. Kevyillä painoilla mennään luonnollisesti, mutta silti! Ennen kun tyhjän kelkan liikuttelukin teki selälle pahaa...

Eli positiivisia ajatuksia ilmassa! Harvinaista että tänne tulee tällaisia kuulumisia kirjoiteltua!
Toivon että tämä linja jatkuu tulevaisuudessa. Ihan vaan siksi että parin vuoden päästä ei tarvitse tulla tänne lukemaan omia kirjoituksiaan ihan vaan vitutuksen maksimoinnin takia!

Työhakemuksia, työhakemuksia ja saman toistoa

Eli eipä ole ollut juurikaan mitään ihmetyksiä meikäläisen kalenterissa viime kuukausina. Samat meiningit ovat jatkuneet, eli työhakemusten lähettelyä ja sähköpostin ja puhelimen kyttäämistä, jos vaikka jostakin ilmoitettaisiin että pääsisin työhaastatteluun.

Pariin koulutukseen olen hakenut, mutta saapa nähdä miten niiden kanssa käy, kun saatujen hakuprosessien väliaikatietojen mukaan hakijoita näihin koulutuksiin on ollut satoja! Hurjan paljon on porukkaa liikkeellä työnhakumarkkinoilla, mikä tietysti vaikeuttaa työhönpääsyä.
Ja hommaa tietysti hankaloittaa sekin, että lähes jokaiseen työhön vaaditaan nykyjään juuri siihen työhön spesifi koulutus. Mikä tuntuu välillä aika hassulta. Ja nykyisinhän ei työssäopittuja taitoja tunnuta arvostavan juuri lainkaan. Katsotaan vain että täytyy olla vähintään insinööri, että pääsee töitä tekemään.

Mullahan on teknisen alan koulutus, en tosin ole insinööri joten inssin papereilla mun kanssa samaa työtä hakeva ajelee todennäköisesti ohituskaistaa pitkin muhun verrattuna, oli sitten tuolla inssillä työkokemusta tai ei.

Ajatushautomoa kun olen ehtinyt pitää yllä taas muutaman kuukauden näiden asioiden kanssa niin paras skenaario tällä hetkellä tuntuis edelleen olevan se, että löytyisi se hyvä oppisopimuspaikka, mielellään teknisen puolen hommista. Hankalaksi mulla näitä hakujuttuja tekee se, etten ihan tarkkaan tiedä että mitä hommia tässä oikeasti haluaisin alkaa tekemään. Mutta jotain mikä ei ole pelkkää toimistossa istumista. Ja aika vähän näitä oppisopimuspaikkoja mainostellaan missään vaan pitäisi oikeastaan itse löytää se ala mitä haluaa lähteä oppimaan, sitten pitäisi löytää sen alan yritys ja ottaa sinne yhteyttä. Muutamiin paikkoihin olen ollut yhteydessä, mutta eipä ole natsannut.

Ainoa valo tunnelin päässä on se, että sama homma mitä tein viime kesän, on odottamassa alkamistaan jos mitään muuta ei löydy. Tod näk hommat jatkuisivat toukokuussa...