Mennään sunnuntaipäivässä. Huomenna tapahtuu!
Tähän pisteeseen päädyin kun odottelin päätöksiä jutuista joista kirjoittelin edelliseen päivitykseeni.
Puhelin pirahti kesken koulupäivän... Lähdin luokasta käytävälle kiireellä ja en puhelimeen vastatessani kuullut kunnolla että kuka siellä oikein soitti... Ekat sanat joista sain ajatuksen kanssa selvää, olivat että olin ilmeisesti hakenut työpaikkaa firmasta josta nyt minulle soitettiin. Työnimike jolla tästä työstä puhuttiin ei juurikaan minua kiinnostanut ja ajattelinkin puhelun alussa, että "voi vittu, oonks mä tollastaki työpaikkaa hakenu???". Hetken aikaa kuitenkin keskusteltuamme homma alkoi tuntua jo luurin toisessakin päässä siltä, ettei homma mua oikein kiinnosta, mutta sanoin silti että saatan tulla paikan päälle haastatteluun... Olihan mulla kuitenkin koulupaikka hommattuna, eli ajattelin etten ihan mitä tahansa työtä ala nyt vastaan ottamaan ihan vaan siksi että pääsisin töihin...
No parin päivän päästä menin haastatteluun aika "rotsi auki"-meiningillä. Haatattelu kesti noin tunnin verran minkä aikana minulle valkeni homman todellinen luonne. Todella monipuolista ja oikeaa tekemistä. Eli ei vain paikoillaan istumista vaan työ sisältää liikkumista ja paljon käsillä tekemistä. Ja kaiken lisäksi oikeastaan kaikesta työstä mitä olen töikseni tähän mennessä tehnyt, on hyötynä kyseisessä työssä. Muuten olin haastattelun aikana aika pokerinaamana, mutta kun kuulin minkälaiset tilat käyttööni tulisi, oli pokerissa pitelemistä! Haastattelu ei omasta mielestäni mennyt mitenkään huikean hyvin, joten en odottanut oikeastaan mitään...
Vasta haastattelusta kotiin ajellessa päässä alkoi oikeasti kolisemaan ajatus että tuo työ voisi olla oikeasti se mun juttu. No ei auttanut muuta kuin taas odotella.
Vähän yli viikko siinä meni kun puhelin taas soi kesken koulupäivän ja mulle ilmoitettiin että työpaikka olis mun. Sovittiin työsoppareitten kirjoittamiset ym jutut. Puhelun jälkeen oma reaktio tilanteeseen yllätti. Olin ihan varma että tuulettelisin hulluna, mutta enemmänkin olo oli jotenkin hölmistynyt. Tuli tyhjä olo. "Nytkö se ihmettely loppuu". Viime kesäinen pätkätyön saaminen ei saanut samanlaista, lähellekkään samanlaista, reaktiota aikaiseksi. Siitä työstä kun tiesi että se tulee loppumaan puolen vuoden päästä. Tämä työ on kokopäiväinen ja toistaiseksi voimassaolevalla sopparilla. IHAN VITUN OIKEA TYÖPAIKKA!!!! 5 päivää viikossa, 8 tuntia päivässä!
Eli menihän siinä muutama vuosi ja nyt löytyi työnantaja jolta löytyy luottamusta muhun vaikka olen kertonutkin että selän kanssa on ollut ongelmia. No onhan tietysti koeaika olemassa minkä aikana voi työsopimuksen osapuolet tehdä mitä omaksi parhaakseen näkevät, mutta tämä on nyt se hetki mikä tulee jäämään mun elämän yhdeksi kohokohdaksi!
Huomenna töihin! Voi perkele! Nyt vähä jännittää.... Ei se että menen töihin vaan ihan vaan se, että nyt pääsen taas siihen työrytmiin mikä normaaleilla ihmisillä on arkea. Eli nyt voin päästä siitä "väliinputoajan" ja kakkosluokan kansalaisen leimasta eroon. Ja toivottavasti lopullisesti!
Nyt vain toivon että tuo työ on oikeasti sitä mitä sen kuvittelen olevan ja sellaista minkä kuvan minulle on tuosta työstä annettu.
Aamuksi kello soimaan ja toivottavasti saan nukuttua ettei tarvitse silmät ristissä aloittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti