Kesä alkaa olla ohi ja taas saa ihmetellä kuinka nopeasti aika on mennyt...
Työrintamalla kaikki on hyvin, mitä nyt flunssaa puskee päälle ja huomenna olis sairaslomapäivä. Ja olen asiasta sitä mieltä ettei enempää sairaslomaa tarvita! Eli pyrkimys olis sairastaa lyhyesti ja tehokkaasti!
Näin erästä ystävääni jokin aika sitten ja hänen kysymyksensä :"Mites selkä voi?", sai mut jopa hetkeksi hiljaiseksi! Piti siis ihan alkaa miettimään ja vastata sitten vasta kysymykseen, etten ollut joutunut koko selkää miettimäänkään työhommissa pitkään aikaan! Välillä salilla huomaa että etenkin keskiselän tienoilla yksi nikama tuppaa hieman jumittumaan... Taitaa olla kyseessä rangan jäykistyksen yläpuolinen nikama. Normi työhommissa siis ei ole tarvinut selkää juuri huomioida, eli tämähän taitaa vain kertoa siitä että kropan asennot ovat alkaneet vakiintua oikeanlaisiksi.
Treenihommat ovat jatkuneet - ehkä hieman kevennettynä. Töitten jälkeen suoraan salille meno ei oo ehkä se paras mahdollinen vaihtoehto... Ja pitäis taas alkaa syömään hieman enemmän että energiat riittäis kunnolla treenaamiseen...
Eli eipä tässä ole ollut mitään kovin ihmeellisiä tapahtumia, mitä nyt ihmissuhderintamalla on tapahtunut hyviä asioita, mutta niitä en ala täällä setvimään! :)
Elämä siis hymyilee kaikinpuolin!
Kannatti sinnitellä menemään läpi kaikki ne vuodet jotka olivat todella vaikeita. Välillä oli tosi vaikeaa löytää motivaatiota mihinkään ja oli tosi hankalaa repiä itsensä henkisesti ja fyysisesti väsyneenä ja kipeänä esim punttikselle tai ylipäätään mihinkään. Ehkä sen rutiininomaisen arjen pyörittäminen väkipakolla piti pääni kasassa kun rimpuilin pahimpien paskavuorien läpi. Jos olisin pysähtynyt paikoilleni niin voi olla että olisin vieläkin pysähtyneessä tilassa ja pahimmillaan syvästi masentunut kelan ja sossun elätti.
Nyt voinkin sanoa olevani itse itseni kuntouttanut selviytyjä! Ja hyvällä omallatunnolla näin sanonkin! Kukaan ei auttanut mua sängystä ylös ja potkinut ulos kotiovesta. Keinot kuntoutumiseen löysin itse, kuntoutumisen suoritin itse, koulupaikan hankin itse, työpaikat hankin itse, ihmissuhteeseen hankkiuduin itse!
Itse olen kaiken tuon tehnyt ja olen itsestäni ylpeä! Nousin pohjalta ja nousin ehkä korkeammalle kuin koskaan.
Kropastani tosin ei koskaan tule ehjää, eikä mieleeni jääneitä haavoja ei ehkä pysty korjaamaan. Olen saanut puhua nuo haavani auki, itkenyt niitä, saanut lohdutusta ja tukea ja saanut työnnettyä huonot muistot kauemmaksi. Ehkä ajan kanssa ja uuden elämänsisällön avulla nuo pahat asiat pysyvätkin poissa.
Elämä jatkuu ja historia on historiaa. Vanhoja kirjoituksiani en ole ajatellut lukea koska haluan jättää koko ruljanssin taakseni, vaikka takaraivossa joskus harvoin pyöriikin ajatus siitä että jos selkä joskus sanookin itsensä irti ja paluu kotona makaamiseen ja särkylääkehelvettiin on tosiasia...
Asian miettiminen saa mielen totiseksi... Ja nyt tuntuukin että tämän blogin kirjoittaminen repii haavoja auki... Eli sattaisi olla parempi jättää kirjoittelu ainakin toistaiseksi ja voisin keskittyä oikeasti tulevaisuuden rakentamiseen ja niiden iloisten asioiden vaalimiseen, mitä elämääni olen viimeaikoina saanut!
Sovitaan että siirryn pitemmälle tauolle bloggailusta kun tuntuu että suupielet alkavat roikkumaan tätäkin kirjoittaessa...
Jatketaan positiivisissa merkeissä elämää ja unohdetaan negatiiviset asiat tai ohitetaan ne mahdollisimman nopeasti. Pikku vastuksia elämässä tapahtuu päivittäin, mutta niihin ei kannata jäädä kiinni. Pikku jutut on pikku juttuja... Kun on kokenut isoja vastuksia niin pikku jutut eivät tunnu missään. Turha rasittaa itseään ohimenevillä asioilla. Keskitytään vain olennaiseen ja unohdetaan turhuus. Vähemmän on joskus parempi.
Nyt loppu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti