Jo marraskuu!

Noniin.

Alkaa tää mun puolen vuoden mittainen määräaikainen työura olemaan lopuillaan, mutta duunihakemuksia on lähetelty säännöllisesti menemään. Mitään ei juurikaan ole mistään kuulunut. Korkeintaan on tullut se sähköposti missä ilmotetaan että valitettavasti mua ei oo valittu kyseiseen tehtävään... Ja kun työllisyystilanne on mitä se on, on aika hankalaa saada duunia kun sellaiseen "matalankynnyksen"- duuniin, eli mihin ei kovinkaan huikeita koulutuksia vaadita, on hakijoita parhaimmillaan ollut yli 130. Pitäisi olla taas suhteet kunnossa, että duunia irtoisi.

Alunperin tää mun työsuhde oli vähän yli 5 kuukauden mittainen mutta sain puhuttua itselleni hieman jatkoa työsuhteeseen ja vajaan kuukauden mittaisen jatkon sain. Kannatti siis tehdä hommia kunnolla, eikä vaan jäädä laiskottelemaan ja väistelemään hommia niin kuin moni muu teki. Ja tosiaan hieman vaikuttaa siltä, että pikku duunikeikkaa saattaa irrota nykyisten tekemisten kautta. Jalka on siis parin varpaan verran oven välissä, eli todellakin kannatti tehdä hommat kunnolla!
Hyville työntekijöille löytyy duunia, kunhan vaan pääsee antamaan näyttöjä!

Kroppa on kestänyt duunit, mitä nyt pari kuukautta sitten lonkan seudulla alkoi jumittelemaan. Asentovirhe se siellä ilmeisesti teki taas ison jumin ilmeisesti SI-niveleen ja se sitten aiheutti jumia kankkuun ja sieltä selkään. Viime sunnuntaina tein harjoitteita vähän isommalla mittakaavalla ja olo hieman helpottui. Harjoitusten jälkeen istuin sohvalle sellaiseen kunnon röhnötysasentoon, pyöristin alaselkää ja silloin lonkan seudulla tunsin todella terävän vihlaisun ja korviin asti kantautui kunnon niksahdus. Oli pakko pompata sohvalta ylös ja tunnustella vähän olo ja saman tien koko selkä tuntui rentoutuvan. Loppu ilta menikin venytellessä ja rentoutuessa.

Maanantai aamuna (eilen) heräsin suu rutikuivana ja jalat oli törkeen kipeät, etenkin etureidet! Sama homma jatkuu edelleen. Nyt on vaan kaiken lisäksi aika flunssainen olo. Toivotaan että tää olo menee ohi. Kunnolla vaan kivennäisvettä, vitamiineja ja kaikkea mahdollista kaapista lärviin millä vain voisi kuvitella olevan terveysvaikutuksia!

Vakuutusyhtiö teki uudelleen päätöksen, että he jatkaa 30% mukaan tapaturmaeläkkeen maksamista. Jos tässä nyt duunia on pystynyt tekemään 3 päivää viikossa niin rehellisyyden nimissä toi 30% on aika lähellä totuutta. Ja hyvää tuolla duunissa on ollut että jos pitäisi jotain raskasta tehdä niin kyllä siellä on kyselty että mitä pystyn selän kanssa tehdä, eli ei olla lapiohommiin pakotettu. Itse vaan tunnun olevan sellainen että kaikkea pitää yrittää tehdä, vaikka takaraivossa olisikin sellainen fiilis, ettei ehkä kannattaisi... No, tää työ on ollu hyvä mittari töiden suhteen. Nyt pystyn tekemään töitä! Nyt vaan pitäisi löytää se sellainen työ mikä olisi sopiva mulle. Eli liikkuvaista, sopivasti kuormittavaa, ei istumatyötä. Sen oppisopimuspaikan kun jostain löytäisi ja kun vielä keksisi että miltä alalta haluisi alkaa hommia tekemään! Ei oo helppoo!

 Kun sain ekan kerran ton 30% päätöksen niin olin aika herneet nenässä kun kunto oli totaalisen kuralla... Nyt se on ihan ok. Taloudellisesti pärjää ihan ok, ton eläkkeen ja osa-aikaduunin palkalla, mutta kohtapa se duuni loppuu ja sitte täytyy saada kehitettyä jotakin muuta ettei tarvitsisi palata taas siihen totaaliseen pennin venyttämiseen. Nyt on sentään raha riittänyt jopa uusien saliverkkareitten ostoon! :) No, ostin mä lopultakin uuden sängyn, mikä on ollu mulla ostoslistalla jo varmaan 5-6 vuotta ja uus puhelin kans ku vanha oli kiukutellu tosissaan vastaan suunnilleen vuoden päivät. Jotkut satkut oon saanu säästöön, mutta eipä ne siellä pitkään tule olemaan jos ei mitään hommaa ala löytymään. Laskuihin ja ruokaan ne sieltä menee lopulta.

Salijumpalla oon käyny aika säännöllisesti ja ihan kivasti siellä on treeni mennyt. Kyykkyhommat vapaalla tangolla ja hackissa ja maastanosto on pois kuvioista. Alaselän liikkuvuus on ollut niin huonoa viime aikoina että on ollut parmpi jättää nuo liikkeet kokonaan pois. Hackissa ei taas pysty tekemään kunnolla kun vasen reisi ja polvi ei tykkää siitä... Smithissä kyykkäily on onnistunut yllättävän hyvin, etenkin kun on kyykännyt vain perse penkkiin asti. Syväkyykyt saa tehdä sellaiset tyypit kenellä kroppa taipuu ja nivelet kestää! Ja vaikka tää alaselkä nyt tuntuukin vetreämmältä niin saatan jättää syvemmät pyllistelyt ihan vaan venyttelysessioihin.

Nyt vaan saa jäädä salijumpat väliin kun tää olo on lentsuinen. Tylsistyttää istuskella himassa...

8 tunnin mies

Taas palaan jo aikaisemminkin aiheena olleeseen asiaan...

Töissä kun tulee tosiaan oltua ja työ on aikalailla jalkojen päällä olemista ja kävelyäkin tulee aika paljon työpäivän aikana. Ulkona kun tulee duunihommissa pyörittyä.

Alkuun jalat olivat aivan muusina työpäivän jälkeen eikä kotona napaan vedetyn päivällisen jälkeen olisi ihan hirveästi tehnyt mieli lähteä harrastamaan yhtään mitään... Sohvan vetovoima oli melkoinen! Pakolla sai repiä itsensä treeneihin tai salille... Mutta se olo jumppailun jälkeen! Ei tarvinut kovin pitkään kotona ihmetellä töllön ääressä kun uni alkoi tulla silmään! Taju pois melkein heti peiton alle päästessä ja aamulla pirteänä ylös sängystä, jalat tosin monesti hoosiannaa lauleskellen, mutta selkä ei niinkään ollut mainittavasti kipeä. Jalat saakin tulla kipeäksi. Se on täysin sallittua. Jalat kyllä tottuu rasitukseen ja ovatkin alkaneet tottua. 

Aleksander-tekniikka on pysynyt touhussa mukana. Välillä selkä on kipeänä, mutta rentoutusharjoituksilla ja muutenkin selän asentoihin huomiota kiinnittämällä homma on edennyt kohtalaisen kivuttomasti. Totaali stoppia ei ole onneksi tullut kertaakaan vastaan kun töissä on ollut mahdollista pidellä taukoja tarpeen mukaan ja pienen "meditaatio"-hetken jälkeen hommia on voinut taas jatkaa. 

Ja tuohon otsikkoon takaisin! Otin heti töihin mennessä asiakseni että käyn treenailemassa työpäivien jälkeen. Töitä kun mulla on kolmena päivänä viikossa. En halua että musta tulee sellainen "8 tunnin mies", eli että duunipäivän jälkeen ei jaksa tehdä mitään... Jos lepäilisin pelkästään työpäivien jälkeen illat ja hoitaisin treenipuuhat vapaapäivinäni niin en usko että kunto juuri kohenisi. 

Kun duunipäivän jälkeen repii itsensä liikkeelle niin työpäivän aikana tulleet rasitukset lähtee ns liikkeelle ja kunto kohenee. Mitä enemmän liikuntaa päivän aikana saa, sitä enemmän jaksat tehdä muutenkin.

Jos teet vain päivässä sen 8 tuntia työtä ja makaat kotona loppupäivän, et todennäköisesti jaksa juuri vapaapäivinäsikään tehdä enempää kuin sen 8 tuntia... Ja senkin tuskaisesti. 

Kun 8 tunnin työpäivän jälkeen teet vielä hyvät treenit niin aika pian voit huomata kuinka helposti 8 tunnin työpäivä meneekin läpi ilman turhia kiukutteluja. Ja sitä energiaa alkaa löytymään vapaa-ajallekin ihan eri tavalla! Perkele!

On ollut hieno huomata, kuina harvoin olen jämähtänyt tietsikan ääreen iltaisin tai muuten vaan oltua töllön edessä kanavia släräten. Etenkin kun telkkarista tulee nykyisin törkeen vähän katsottavaa... Pelkkiä uusintoja tai jotai reality-skeidaa tai kokkausohjelmia...

Mieli on pirteä ja energiaa riittää (kaikkeen muuhun kuin paikoillaan jäkittämiseen). 

Hullua!

No tännekin täytyy päivitellä tapahtumia!

Niin hullulta kuin se kuulostaakin, mutta mä oon töissä! Osa-aikaisessa, mutta silti!
Kolme päivää viikossa on duunia 8h/pv. Kohtuu raskasta on ollu, mutta työn kuva on sellaista että lepotaukoja voi pitää vapaasti oman fiiliksen mukaan. Mutta töitä siellä tehdään.

Ehkä eniten kropan päälle ottaa pelkästään se, että täytyy olla "aktiivisuusasennossa". Eli miten sitä nyt töissä yleensä ollaan! Seistään, kävellään, istutaan jne. Sitä kun ei pahemmin ole tullut harrasteltua viimevuosina! Jos nyt ajatellaan aikaa taakse päin niin mitä mun tekemiset ovat olleet...

Aamulla ylös sängystä, aamupala, sohvalle makoilemaan, salille, koiin syömään, makoilemaan, ehkä fillaroimaan, kotiin makoilemaan, illalla kombatan-treenit ja illalla kotiin makoilemaan ja nukkumaan. That´s it. Jonkun korvaan tuo voi kuulostaa todella aktiiviselta elämältä kun onhan tuossa jo toimistovässykälle kolme urheilusuoritusta yhdelle päivälle, joka kuulostaa olevan enemmän kuin nykyisin joillakin yhden viikon aikana... Mutta mitä tuolla minun rytmillä saa kehitettyä? No voi siinä peiliin ilmestyä hyväkuntoisen näköinen henkilö, mutta mitä se todellisuus on? Jos on päivässä oikeasti jalkeilla 2-3 tuntia niin se ei kehitä juurikaan sitä kuntoa mitä kropalta vaaditaan 8 tunnin semifyysistä työpäivää varten + pitäisi ja olisi suotavaa vielä vapaa-ajallakin jotain tehdä. Jalat ja selkä ovat olleetkin hieman ihmeissään. Etenkin pohkeet ja takareidet huutelee ja selän lihakset ovat ihmeissään. Kipuja ja kolotuksia on ollut, mutta uskon ja toivon että homma alkaa helpottamaan ajan kanssa. Vasta 3 viikkoa on duunihommissa oltu.

Ja tavoitteet ovat vielä korkealla. Pitäisi löytää vain se fyysisesti sopivasti kuormittava työ jota voisin alkaa kokopäiväisesti tekemään. Nykyinen työ on määräaikainen joten tähän tilanteeseen ei voi jäädä tyytyväisenä kellumaan, ihan niinkuin en ole tyytyväisenä "kellunut" viimeiseen kahdeksaan vuoteen.

Mutta en voi sanoa muuta kuin että olen todella tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, vaikka parantamisen varaa on paljon. Nyt on kuitenkin olemassa työ! Olo oli uskomaton ensimmäisen työpäivän jälkeen! Töihin lähtö ei ollu mikään ihmeellinen juttu, mutta kun tulin töistä kotiin niin todellisuus rävähti tajuntaan: "Olin töissä!". Uskomaton fiilis!

Kahdeksan vitun vuotta siinä meni!
Seitsemän vuotta paskan nielemistä kunnes itse löysin lääkkeen omiin vaivoihini! Vuoden verran balanssin hakemista ja työn etsimistä. Sitten se löytyi. Osa-aikainen, mutta silti! Toistan nyt itseäni, mutta sen arvoista tämä minulle on. Ehkä nyt ei tarvitse enää todistella tyhjin perustein kykyjäni ja kuntoani muille jotka ovat epäilleet ja kuvitelleet jotain paskaa minusta. En siis ole ryytynyt kohtaloonii vaikka niin itsekin jossakin kohtaa luulin. Olen siis todistanut itsellenikin kykeneväni muutokseen ja nyt olen itsevarmempi tulevaisuuden suhteen.

Taas tuli sekin todistettua ettei kukaan auta sinua jos olet hädässä. Hae ja etsi itse apua jos sitä tarvitset. Moni asia menee vituiksi jos vain odotat että muut tulevat ja auttavat. Harmi vain että mullakin siinä meni se 7 vuotta. Ja siihen vuosi päälle että sain punaisesta narusta kiinni.

Mutta ei tämä vielä mitään ole... Iso ruksi seinällä vain, koska elämä on vielä edessä!
Nyt voin kuitenkin hymyillä, pitkästä aikaa koko sielullani!

Ja mikä parasta: tänne blogiin positiivista tekstiä!

Kiitos! :)

Treeniä ja ruokaa. Missä suhteessa mitäkin?

Tuli sellaisesta asiasta jutusteltua, kuin treenailun ja ruokailujen määrät. Mikä mättää kun ei homma toimi?

Mä ku oon aika kaukana ammattilaisesta niin nää on nyt ihan mutu-tuntumaa ja omaa perstuntuman varassa sävellettyä...

Salilla näkee paljon ihmisiä joilla ei näytä oikein tuloksia syntyvän. Enemmänkin näyttää takamukset paisuvan ja mahat kasvavan tai sitten suunta näyttää olevan enemmänkin kuihtuvaan suuntaan.

Nämä treenatessa paisuvat ihmiset taitavat kärsivän tästä treenailun aiheuttamasta lisääntyneestä ravinnontarpeesta tai sitten seurataan isojen poikien ohjeita ja ollaan alettu syömään 6-8 ateriaa päivässä tietämättä mitään syötyjen kalorien ja kulutettujen kalorien määristä. Omia kokemuksia on.
Joko treeni ei ole lähellekkään aikuisten oikeasti niin raskasta/kuluttavaa kuin treenaaja kuvittelee ja/tai ne 6-8 ateriaa koostuu voileivistä jne ns tyhjänpäiväisistä ruuista. Eli isot ja huonot kalorit ja huonot ja pienet treenit... Tämä tuntuu olevan miesten ongelma enemmänkin...
Syödään liikaa ja väärin ja treeni on mitä on. Voihan siinä voimatasot kasvaa ja sitä kautta tulla ihan ok fiilis, mutta kun jossakin vaiheessa huomaa että vaatteet alkaakin kiristää muualtakin kuin niistä oikeista, hyvistä paikoista... Sitten tehdäänkin niin kuin seuraavassa kerrotaan!

Naisilla taas on yleisempää että kun se kuntoilukuuri alotetaan niin syödään aamulla vihreää salaattia, lounaaksi herne-maissi-paprika-pussi ja iltapalaksi vihreää teetä. Sitten ihmetellään kun ei oikein jaksanut käydä salilla töiden jälkeen ja se illan kymmenen kilometrin juoksulenkki meni jotenkin nihkeästi! Eli lopetetaan syöminen ja treenataan enemmän. Ei hyvä. Ja naisilla kuulostaa olevan käsijarru päällä syömisen kanssa etenkin jos ollaan salitreeniä lähdössä tekemään kun "Mä en halua isoja lihaksia". Ja että "mä en voi lähtee salille ku mulle kasvaa heti niin isot lihakset"!
Eli vedetään kroppa säästöliekille ja yritetään polttaa kropasta läskiä josta elimistö pitää kiinni loppuun asti, koska muuta energiaksi kelpaavaa kropassa ei enää oikein ole!

Nämä ihmisten laihdutuskeinot ovat muutenkin saaneet välillä koomisia piirteitä... Näitä "oon laihiksella enkä oo syöny tänäänkää muuta ku puolikkaan HK:n sinisen"- juttuja on kuultu. Mutta minkäs teet jos ei ole tietoa ja jos syömistottumukset on perseestä... Oma mielipiteeni on, että lihavuus ei ole perinnöllistä, vaan ruokailutottumukset ovat. Toki joidenkin kroppa on taipuvaisempi lihomaan muita herkemmin...

Olen itse kokeillut kaikenlaisia jutuja niin treenissä kuin ravinnossakin... Tyhmimmältä tuntui se, kun lisäsin ruoan määrää niin läski alkoi palamaan... Eli olin tehnyt tämän "naisten" mokan: kovaa treeniä, liian vähän ruokaa. Junnumpana tuli tehtyä tämä isosti huonoa ruokaa ja heikot treenit-meininki. Tuloksena tuli kroppaan lihaakin, mutta tuli sitä läskiäkin ja kun oikeanlaisesta laihduttamisesta ei ollut hajuakaan niin plösönä sitä sitten oltiin..

Alotin aikanaan karppaamisen ja se toimikin aika hyvin tiettyyn pisteeseen asti. Kun treenit alkoivat kovenemaan niin sitten alkoikin puhti loppua ja alkoi etenkin illalla tulla päälle hulluja roskaruoan himoja. Tulostasot salilla ja peilissä junnasivat myös paikallaan.
Sitten lisäsin hiilarin määrää ja lisäsin yhden aterian päivälle ja tulosta alkoi tulemaan. Läski paloi ja salilla painot liikkui mukavasti. Mutta sitten läskiä alkoi kertymään ja huomasin että mulla täytyy pitää hiilarit suht alhaisella tasolla. Että onko tuo nyt sitten sitä "perintötekijää" meikäläisen osalla.

Mulla autto paljo se, että otin sykemittarin treeneihin mukaan mikä näyttää myös kulutetut kalorit. Kun kulutusta pystyi tarkkailemaan niin sai hitusen verran tuntumaa siihen, että pitääkö lisätä ruoan määrää... Jos kovan jalkatreenin aikana sykemittarin mukaan kulutin 800-900 kilokaloria (en toki luota sykemittarin lukemiin satavarmasti, mutta kai se suuntaa antaa...) niin voisi kuvitella että ei sitä millään laihduttajan 1500 kilokalorilla jaksa päivää hillua! Ja tuosta tuli ajatusta, että treenipäivinä syödään treenin mukaan ja välipäivinä ei tarvitse syödä yhtä paljon.

Ennen kun sitä mätettiin joka päivä samaa sontaa suuhun ja treenin päälle otettiin pari mittakupillista sitä karseen makusta heraprotskua.... No meni se appelsiinimehuun sekotettuna alas ihan hyvin. :)

Sitä ku on kasvatettu perheeseen jossa syötiin sitä mitä tarjottiin, mukisematta, ja ruokien perusraaka-aineet oli peruna, makaroni, jauheliha ja kala. Ja leipää syötiin joka käänteessä. Aamu-, väli- ja iltapala oli leipää ja ruokien kanssa vedettiin leipää. Ja kahvin kanssa kahvileipää. Siihen kun on oppinut niin ei se ihme, että saattaa kuullostaa hullulta nämä viljojen pois jättämiset ja hiilareiden rajoittamiset... Ennen tosin ajat olivat erilaiset. Liikuttiin paljon enemmän ja kalorit kärysivät vauhdilla.  

Ihmetystä on herättänyt myös tämä ilmiö, että perheen vanhemmat syövät viimeisen päälle terveellisesti, mutta lapsille syötetään roskaa. On lihapiirakoita, leipää joka käänteessä, sokerimehuja, limuja, sokerilla kyllästettyjä jugurtteja... Eikös sitä pitäisi penskoille opettaa että miten syödään terveellisesti ettei kaikilla tarvitse alkaa syömistä opettelemaan siinä vaiheessa kun aikuisiän kynnyksellä terveys on kuralla?

Paluu "päiväkirjan" ääreen. Jumppaa, jumia ja jopia

Tulipas pitkä tauko kirjoittelusta!

Kipsi otettiin jalasta lokakuun puolivälissä. Samantien palasin salille. Kamppailutreeneihin palasin noin kuukauden jälkeen kipsin poistosta. Tosin jalkaterä oli aika kipeä ja monet treenit loppuivat suht lyhyeen kun kivut pahenivat. Mutta tulipahan käytyä ja saihan siinä jalkaterä ihan hyvää liikettä. Jalka on vieläkin kipeä etenkin aamuisin ja buutsit eivät meinaa mahtua vieläkään kunnolla jalkaan... Jospa se siitä vielä! Liikkumista tuo jalka ei kuitenkaan enää juurikaan haittaa. Se onkin pääasia.

Selkä on pysynyt ihan ok-kuosissa kun olen tehnyt rentoutusharjoitteita. Ainoa selkeä takapakki tuli vuodenvaihteessa kun oikea alaselkä/kylki ja lantio veti kunnolla jumiin. Nyt jumitus tuli niinkin erikoisesti että seisominen onnistui, mutta istuminen oli tuskaaa. Esim. vessanpytyllä istuminen oli hankalaa ja muutenkin alaselän ja lantion taivuttaminen oli kivuliasta. Tennispallojen päällä makoilulla löysin jumitukset ja pikkuhiljaa lihakset ovat alkaneet aueta ja taas löysin vuosikausia vaivanneita jumeja. Onnettomuudessa murtuneiden kylkiluiden väliset lihakset aivan krampissa! :) Hahhaa! Eihän ne sitten kauaa olekaan siellä vaivanneet!

Vedet silmissä olen hinkannut lihoja auki selästä parin viikon ajan nyt kun on tuntunut, että lihakset ovat alkaneet antamaan periksi. Alkuun kun kramppi oli niin paha, ettei hieronnasta ollut mitään hyötyä... Jospa sekin siitä!

Salilla rupesin jumppailemaan hieman eri tavalla. Pari kuukautta tuli jumpattua 4-jakoisella ohjelmalla:

1. Jalat, vatsat
2. Rinta, olkapäät, ojentajat
3. Alaselkä (mave, selän ojennukset jne), vatsat
4. Yläselkä, hauikset

Jalkapäivänä piti alkaa opettelemaan taas tekemään kyykkyä vapaalla tangolla. Kuukauden verran siinä meni, että kyykky alkoi tuntumaan oikeasti jalkaliikkeeltä... Samaa oli ilmassa maastavedon kanssa. Kuukauden verran meni siinäkin ennen kuin loppui se alaselän hullu kiristely ja liike alkoi tuntumaan oikealla tavalla oikeissa paikoissa. Eli kun liikkuvuutta tuli lisää treenin kautta ja pienillä painoilla jaksoi hinkuttaa tekniikkaa kuntoon niin homma alkoi taas pitkän ajan jälkeen pelittämään.
Ei tässä kyllä suurilla painoilla pääse paljoa tuulettelemaan, mutta se hyvä tuntuma ja hyvä fiilis on tärkeintä!

Nyt ajattelin muuttaa saliohjelmaa... Jos siirtyisi vaikka seuraavanlaiseen:

1. Jalat, vatsat
2. Rinta, hauis
3. Alaselkä, olkapäät, vatsat
4. Yläselkä, ojentajat

Safkahommiin tein myös muutoksia. Aloin vain syömään enemmän. Lisäsin yhden aterian vuorokaudelle ja lisäsin hiilarien määrää. Läski alkoi palamaan ja energiatasot ovat nousseet. Tuli siis aikaisemmin syötyä liian vähän kulutukseen nähden... Tuntuu hullulta, koska jotenkin ajattelin etten kuluttaisi juurikaan energiaa, koska niin paljon tulee kulutettua aikaa kotona ollessa, kun tekemiset ovat suht vähissä. Se kun on fakta että aina kun lähtee ovesta pihalle, muussa tarkoituksessa kuin lenkille, alkaa raha palamaan. Olkoon se ulos lähteminen vain reissu kaverin luo kahville tai keikka kauppakeskukseen pällistelemään, niin rahaa palaa joko auton tankkiin, kahvilaan jne. 

Persaukiselle kun kaikki on kallista! Halvin vaihtoehto on siis puuhastella kotona. Niin helevetin tylsää kun se onkin...

Jospa tuohon P-A-tilanteeseen tulisi muutosta. Työhakemuksia kun on tullut läheteltyä muutamiin paikkoihin! Tietääkseni joku muukin on saattanut samoihin työpaikkoihin hakea :) mutta eipä sitä mitää saa jos ei haekaan!

Nykyisin tuntuu olevan joka helkkarin duuniin ja alaan oma koulutus... Ja jos koulutusta ei ole niin silloin työpaikka on kiven takana. Hulluinta tuntuu olevan se että pitkäkin työkokemus alalta ei aina riitä vaan jonossa eteen kiilaavat juuri kouluista alalle valmistuneet junnut joilla ei pakosti ole minkään valtakunnan hajua että mitä työ tulee oieasti pitämään sisällään. Silloin nuo "pätevät" uudet työntekijät joudutaan kouluttamaan työhönsä, kuinkas muuten, kuin vanhempien työntekijöiden opastamina. Vaikka tuota samaista työpaikkaa olisi ollut hakemassa työtä tekemällä hommat oppinut henkilö, jota ei olisi tarvinnut alkaa kädestä pitäen alkaa opettamaan, niin tuo vastavalmistunut ummikko on saanut työpaikan ihan vain siksi että hänellä oli koulusta paperi.

Työhistoriaa ja vanhoja meriittejä ei siis arvosteta yhtä paljon kuin sitä koulutodistusta mikä ei pakosti pätevöitä mihinkään. 

Mutta joo, duunia on kyselty ja saa nähdä jos jossakin kohtaa koho heilahtaisi ja jotain tarttuisi koukkuun!  

Asiasta kukkaruukkuun:
Tulipa muuten hyvä fiilis salilla kun huomasin, että pystyin ottamaan treeniohjelma-lappusen lattialta otamatta mistään tukea toisella kädellä, eikä selkäkään kiristellyt vastaan! Ne elämän pienet ilot! :D
Pakko kai se on myöntää, että voimat ovat kasvaneet alaselässä ja liikkuvuus parantunut! Huolimatta vielä semisti vaivaavasta lihasjumista!  

Elämä siis jatkuu!