Hullua!

No tännekin täytyy päivitellä tapahtumia!

Niin hullulta kuin se kuulostaakin, mutta mä oon töissä! Osa-aikaisessa, mutta silti!
Kolme päivää viikossa on duunia 8h/pv. Kohtuu raskasta on ollu, mutta työn kuva on sellaista että lepotaukoja voi pitää vapaasti oman fiiliksen mukaan. Mutta töitä siellä tehdään.

Ehkä eniten kropan päälle ottaa pelkästään se, että täytyy olla "aktiivisuusasennossa". Eli miten sitä nyt töissä yleensä ollaan! Seistään, kävellään, istutaan jne. Sitä kun ei pahemmin ole tullut harrasteltua viimevuosina! Jos nyt ajatellaan aikaa taakse päin niin mitä mun tekemiset ovat olleet...

Aamulla ylös sängystä, aamupala, sohvalle makoilemaan, salille, koiin syömään, makoilemaan, ehkä fillaroimaan, kotiin makoilemaan, illalla kombatan-treenit ja illalla kotiin makoilemaan ja nukkumaan. That´s it. Jonkun korvaan tuo voi kuulostaa todella aktiiviselta elämältä kun onhan tuossa jo toimistovässykälle kolme urheilusuoritusta yhdelle päivälle, joka kuulostaa olevan enemmän kuin nykyisin joillakin yhden viikon aikana... Mutta mitä tuolla minun rytmillä saa kehitettyä? No voi siinä peiliin ilmestyä hyväkuntoisen näköinen henkilö, mutta mitä se todellisuus on? Jos on päivässä oikeasti jalkeilla 2-3 tuntia niin se ei kehitä juurikaan sitä kuntoa mitä kropalta vaaditaan 8 tunnin semifyysistä työpäivää varten + pitäisi ja olisi suotavaa vielä vapaa-ajallakin jotain tehdä. Jalat ja selkä ovat olleetkin hieman ihmeissään. Etenkin pohkeet ja takareidet huutelee ja selän lihakset ovat ihmeissään. Kipuja ja kolotuksia on ollut, mutta uskon ja toivon että homma alkaa helpottamaan ajan kanssa. Vasta 3 viikkoa on duunihommissa oltu.

Ja tavoitteet ovat vielä korkealla. Pitäisi löytää vain se fyysisesti sopivasti kuormittava työ jota voisin alkaa kokopäiväisesti tekemään. Nykyinen työ on määräaikainen joten tähän tilanteeseen ei voi jäädä tyytyväisenä kellumaan, ihan niinkuin en ole tyytyväisenä "kellunut" viimeiseen kahdeksaan vuoteen.

Mutta en voi sanoa muuta kuin että olen todella tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, vaikka parantamisen varaa on paljon. Nyt on kuitenkin olemassa työ! Olo oli uskomaton ensimmäisen työpäivän jälkeen! Töihin lähtö ei ollu mikään ihmeellinen juttu, mutta kun tulin töistä kotiin niin todellisuus rävähti tajuntaan: "Olin töissä!". Uskomaton fiilis!

Kahdeksan vitun vuotta siinä meni!
Seitsemän vuotta paskan nielemistä kunnes itse löysin lääkkeen omiin vaivoihini! Vuoden verran balanssin hakemista ja työn etsimistä. Sitten se löytyi. Osa-aikainen, mutta silti! Toistan nyt itseäni, mutta sen arvoista tämä minulle on. Ehkä nyt ei tarvitse enää todistella tyhjin perustein kykyjäni ja kuntoani muille jotka ovat epäilleet ja kuvitelleet jotain paskaa minusta. En siis ole ryytynyt kohtaloonii vaikka niin itsekin jossakin kohtaa luulin. Olen siis todistanut itsellenikin kykeneväni muutokseen ja nyt olen itsevarmempi tulevaisuuden suhteen.

Taas tuli sekin todistettua ettei kukaan auta sinua jos olet hädässä. Hae ja etsi itse apua jos sitä tarvitset. Moni asia menee vituiksi jos vain odotat että muut tulevat ja auttavat. Harmi vain että mullakin siinä meni se 7 vuotta. Ja siihen vuosi päälle että sain punaisesta narusta kiinni.

Mutta ei tämä vielä mitään ole... Iso ruksi seinällä vain, koska elämä on vielä edessä!
Nyt voin kuitenkin hymyillä, pitkästä aikaa koko sielullani!

Ja mikä parasta: tänne blogiin positiivista tekstiä!

Kiitos! :)