Jumppailtu on ja koitettu hieman olla muutenkin liikkeellä. Kavereita hieman nähty ja useammin kuin muuten viime aikoina ja sitä kautta hieman saada aktiivisuutta ja sosiaalista elämää lisättyä.
Salihommissa piti hajoittaa treeniohjelma taas osiin, kun tuo koko kropan läpi käyminen treenikerralla tuntui ihan liian raskaalta ja tuskaiselta. Parempi oli siis taas jakaa treeni 5-6 osaan. Eli salilla kuluu nyt vähemmän aikaa / kerta ja kipeytyvä selkä ja jalka saa lepoa enemmän.
Kamppailu-urheilua harrastaessa kroppa on kipeytynyt enemmän kuin kuvittelinkaan. Itse treeni kulkee ihan mukavasti, mutta treenin jälkeen on monesti melko paska olo.
Eli kaiken kaikkiaan olen hieman vähentänyt kotona makaamista ja lisännyt jalkeilla oloa. Ja sen kyllä huomaa! Olo on ollut ihan törkeen väsynyt suunnilleen viikon verran. Salitreenin jäljiltä lihakset eivät ole kipeänä juurikaan, mutta lisääntyneen liikkumisen aiheuttama selän kipeytyminen ja sitä kautta nukkumisen laadun huonontuminen on saanut olon väsyneeksi. Tuntimäärällisesti tulee nukuttua aika paljonkin, mutta silti ryydyttää.
Pää ei toimi, keskittyminen asioihin ihan hukassa ja unohtelen asioita. Ihan kuin silloin viimeisimmän "koulutuskokeilun" jälkeen. Aku Ankkakin tuntuu liian raskaalta lukemiselta kun keskittyminen on aika lähellä nollaa.
Ne tunnit vuorokaudessa, mitä kotona vietän, kuluukin nukkuessa, olkkarin lattialla maaten töllön edessä tai ruokaa laittaessa/syödessä. Ja noita lepäilytunteja riittää vaikka muille jakaa. Alkanu hermot palamaan tähän makoiluun niin on ollut parempi lähteä liikkeelle kavereita näkemään. Mutta taas kun lähden liikkeelle ne kivut taas pahenevat.
Melkoista nuoralla tanssimista...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti