maanantai 27. elokuuta 2012

Kovaa treeniä, ettei vaan liian kovaa?

Viime viikko meni tiukasti treenin kanssa. Näiden pitempien sarjojen tekeminen muuttaa treenin aivan toisenlaiseksi. Palautuminen treeneistä tuntuu kestävän pitempään mitä ajattelin! Onko syynä tähän tuo muutaman viikon mittainen tauko, liian rankka aloitus, liikaa muutakin tekemistä, kroppa vai kaikkien näiden yhdistelmä?

Kävin edellisen kirjoitteluni jälkeen treenaamassa jalkoja, hartioita ja tänään kävin selkätreenin tekemässä. Kun lähdin kävelemään salille jalat tuntuivat ihmeen väsyneiltä, hartiat jumittivat treenin aikana ja kulmasoutuja tehdessäni käsivarret alkoivat ilmoittelemaan väsymisestä.
En nyt vielä ala tekemään muutoksia ohjelmaan vaan mennään vielä tällä pari viikkoa ja katsotaan sitten oikeasti miltä tuntuu. Toivon, että tämä väsymys alkaa menemään ohi ja paikat alkavat tottumaan tähän lähen päivittäin tapahtuvaan noin tunnin mittaiseen treenituokioon. Tunti päivässä ei tunnu paljolta... Omasta mielestäni saan kuitenkin riittävästi lepoa ja unikin on maistunut viime viikkona ihan hyvin. Toki tappelutreenit tulee vielä rasittamaan lisää, mutta eri tavalla.

Pari- kolme viikkoa sitten tuli kropalla mitta täyteen. En tehnyt mitään ihmeellistä, mutta kaikenlaista normaalia toimintaa tuli kalenteriin lähes joka päivälle. Kavereiden luona vierailua, rumpujen soittelua ym... Tuli oltua paljon liikkeellä ja sitten eräänä iltana ei uni tullutkaan silmään. Suoranaisia kipuja ei ollut, mutta outo "värinä" selässä ja jaloissa. Kroppa tuntui levottomalta vaikka mieli oli tyyni. Kolme yötä meni valvoessa ja mielen tyyneys oli tiessään. Viikonloppuna oli reissu kaverin mökille ja alkoholin voimalla tuli jopa nukuttua. Tuon reissun jälkeen olen saaanut jotenkin nukuttua, mutta väsynyt olo on jäänyt päälle.  

Nyt täytyy opetella sanomaan ei muulle tekemiselle ja keskittyä enemmän omaan hyvinvointiin. Niin vaikeaa kuin se onkin. Ja kun tuntuu, että pelkkä vierailulla käynti, kahvipöydässä istuminen tai ulkona grillin äärellä seiskoskelu riittää aiheuttamaan kipua, unettomia öitä ja sitten koko paketti onkin levällään ja takaisin iloisuuteen pohjautuvaan treenaamiseen/olemiseen pääseminen on taas vaikeaa... Kuten aikaisemmin mainitsin, että pelkkä kotiin lepäämään jääminen ei ole keino päästä kivuista eroon. Ennemmin pitäisi jatkaa samoja juttuja mitä aikaisemminkin, eli pitää päivärytmi käynnissä mutta vain kevyemmin.

Treeni jatkukoon, muut hommat rauhoitetaan ja viikonloppujen tissuttelut pois. Toivon, että näillä evästyksillä saan taas itseni takaisin pirteiden ihmisten joukkoon!

torstai 23. elokuuta 2012

Käsivarsia

Eilen pyörähdin salilla rääkkäämässä hauiksia. Treeni oli oikein herkullinen! Kunnon lämmittelyjen jälkeen ensimmäisestä varsinaisesta liikkeestä viimeiseen olivat aikamoista kärsimysnäytelmää. Mutta nyt vasta alan huomaamaan minkälaista on treenata pitemmillä sarjoilla! Sarjan alku tuntuu hyvältä, jopa kevyeltä, mutta hyvin nopeasti 8-10:n toiston kohdalla alkaa jo tuntumaan oikeasti ja toistot 12-15 ovat jo aikamoista puristamista. Ekan sarjan jälkeen tuntuu ettei kolmeen sarjaan yksinkertaisesti pysty tekemään 15:ta toistoa, mutta jostain se puristus sinne viimeisillekin toistoille löytyy!
Eilinen ohjelma oli seuraava:


  1. Selkä scott-penkkiä vasten seisten mutkatangolla 4 x 15
  2. Käsipainoilla istuen vuorotahtiin 4 x 15/käsi
  3. Ristitaljassa ylhäältä pään taakse molemmat kädet samaan aikaan 4 x 15
  4. Loppuun vähä vatsoja... Vatsat ollu aika loppu muutenkin, mutta sain tehtyä muutaman setin

Tänään oli ojentajapäivä. Ja ohjelma seuraavanlainen

  1. Ranskalainen punnerrus 4 x 15
  2. Ojentaja laite (scott-penkki) 4 x 15
  3. Kick back ylätaljassa 4 x 15
Ranskalainen punnerrus oli raskas ja veti mehut aika totaalisesti loppu treeniltä. Ja tuntuu, että nuo 15 toiston sarjat tuntuu tekevän ranskalaisesta punnerruksesta oikein erityisen rankan!
Ojentajalaitteen tekeminen tuntui melkein loppuverryttelyltä koska painoa ei tarvinut laittaa pakkaan juuri lainkaan! Samaten kick back oli aika hapokasta. 10 kiloa tuntui ihan liian kevyeltä alkuun, mutta sarjojen kaksi viimeistä toistoa meni hirmuisella vääntämisellä. :)  

Yhtä asiaa on pitänyt oikein alkaa ihmettelemään. Hikoilua. Aivan järjetöntä, suorastaan valumista. Mistähän tämä voi oikein johtua? Tavallaan on hyvä että hiki irtoaa, mutta joku raja silläkin. Onko aineenvaihdunta lähtenyt urakalla käyntiin ja pistänyt kropan huuhteluohjelman käyntiin?
Onneksi dödö on keksitty, omistan pesukoneen ja tietääkseni urheiluharrastuksissa tapahtuva hikoilu on sallittua!

tiistai 21. elokuuta 2012

Nyt se alkaa! Kunnon treeni!

Viikonloppu meni loistavasti! Kavereiden kanssa paljuillessa. Eilen ei ollut toivoakaan salille lähtemisestä eikä tänä aamunakaan olo ollut mikään paras mahdollinen. Salille kuitenkin raahauduin ja onneksi näin tein koska nyt olo on loistava. Väsynyt mutta loistava.
Nyt otin vihdoin ja viimein vihkon mukaan, mihin kirjoittelen muistiin kaikki salikäynnit. Liikkeet, mitä painoja käytin sekä sarjojen ja toistojen määrät. Helpottaa paljon tulevia salikäyntejä!

Rintatreeni. Alkulämmittelyjen jälkeen aloitin dipillä 4 x 15. Seuraavaksi penkki käsipainoilla 4 x 15. Kolmas liike ristitaljassa alhaalta eteen kunnon tuntumalla ilman riuhtomista 4 x 15 ja viimeiseksi vipunostoja penkillä edestä alas lantiolle/hieman alle kunnon venytyksellä. Tätä tein 4 x 10. Seuraavalla kerralla pienemmillä painoilla tavoitteena 4 x 15. Voi olla että painoksi riittää toiseen käteen kännykkä ja toiseen pukukaapin avain... : )
Se oli siinä. Ja joka liikkeen kanssa sai tehdä töitä oikeasti. Tärinää ja tutinaa oli havaittavissa ja lopussa rintalihakset alkoivat olemaan jo niin puhki, että oli vaikea saada tuntumaa aikaiseksi kun tunto puuttui. Eli treeni meni perille!

Olkapään kanssa ei ollut ongelmia. Käsipainoihin siirtyminen tuntuu hyvältä vaihtoehdolta ja etenkin penkin tekemisen kanssa käsipainoilla saan hyvin pidettyä tuntuman hyvänä ja lapaluiden asennon oikeana. Enää ei toinen lapa irtoa penkistä työnnön aikana huomaamatta niinkuin tapahtuu suoran tangon kanssa. Hyvä!

Nyt treenimotivaatio on kohdallaan, etenkin viimeviikonlopun jälkeen! Ensiviikonloppuna on pakolliset kekkerit joihin osallistun täysillä ja sen jälkeen laitan korkin kiinni joksikin ajaksi, heitän hyvästit krapuloille ja alan treenaamaan niinkuin hyvinä aikoina ennen kesän hulinoita. Nyt vain treeniin pieniä muutoksia ja kuunnellaan mitä kroppa sanoo. Ja miltä kroppa alkaa näyttämään jos saan tehtyä tätä hommaa tiukemmin vaikka näin alkuun pari- kolme kuukautta!

Huomenna taas salille ja vuorossa olisi muistaakseni hauis ja lisukkeeksi käsivarsia! Meinasin kirjoittaa, että en malta odottaa... Mutta olen rehellinen itselleni ja myönnän että paukut on nyt niin loppu, että lepään mielelläni huomiseen!



perjantai 10. elokuuta 2012

Uusi aloitus

Ja taas mennään!



Noniin! Nyt eletään perjantaita. Kävin tiistaina hakemassa liian pitkältä tuntuneen tauon jälkeen aikaa punttikorttiin. Ja niinkuin aina tauon jälkeen... aloitus tuntui ihan hirveältä! :)

Aloittelin nyt treenin nyt hieman eri tavalla kuin aikaisemmin tauon jälkeen. En tehnytkään kuntopiirityyppisesti koko kroppaa vaan tiistaina otin kohteekseni rinnan ja selän. Rintaa dipissä ja penkissä käsipainoilla, jota en ole tehnyt pitkiin aikoihin. Tuntui yllättävän hyvältä ainakin kipeän olkapään osalta! Ja selkää laitteen kanssa jossa vedetään ylätaljamaisesti kahvat alas sekä yhden käden kulmasoutua levytangolla (sairaan hyvä liike!). Ja se oli siinä! Kuulostaa aika lyhyeltä rykäisyltä, mutta nyt tein 15 toiston sarjoja. Melkoinen muutos! Painoa vaan tankoon huomattavasti vähemmän että jaksaa tehdä kaikki 15 toistoa. Tämä muutos tuntui hyvältä, koska joudun käyttämään pienempiä painoja ja sitä kautta liikkeet ovat puhtaampia ja toistot kympistä viiteentoista tuottaa lihaksissa järjettömät poltot! Eli treeni tuntuu menevän perille oikeisiin paikkoihin!

Keskiviikkona käsivarsia. Hauiskääntö käsipainoilla istuen ja yhdellä kädellä alataljassa. Ojentajaa ylätaljassa naruilla pään takaa ja ylätaljassa yhdellä kädellä ylhäältä alas. Ja tässäkin painoa aika paljon vähemmän, 15 toistoa ja hullut poltot lihaksissa!

Torstaina hartioita smith-tangolla istuen ja tanko rinnan kautta ylös. Aikaisemmin tein tätä vain niskan taakse, mutta olkapää tuntui tykkäävän rinnalle laskusta aika paljon enemmän... Näin jälkiviisautena... Sitten käsipainoilla vipunosto alhaalta ylös ja ylhäällä pystypunnerrus ja painot takaisin alas. Huippu liike! Loppuun vielä olan kohautukset. Ja ennen kotiin lähtöä vielä jalkoja reisiojennukset ja koukistukset laitteissa ja päälle pohkeet. Ja illalla vielä tappelutreenit. Oli aika pehmee olo kun pääsin kotiin illan treeneistä! Eikä nukkumisesta meinannut tulla mitään. Taisi olla hieman turhan raaka päivä.

No, huonosti nukutun yön jälkeen päätin lähteä salille. :) Ja taas vuorossa rinta ja selkä. Rintaa taas käsipainoilla penkissä. Tuntuma oli jo parempi kuin ekalla kerralla. Hammer pressiin seuraavaksi ja loppuun vähän penkkipunnerrustyyppistä rimpuilua laitteessa...
Selkää ylätaljassa niskan taakse, alataljaa sekä nyt kokeilin sitä polvilta nostoa. Maastanostoa en uskalla alkaa tekemään enkä edes kokeilemaan liikkeen pituuden takia. Polvilta nosto tuntui hyvältä! Mielenkiinnolla odotan että miltä tuntuu huomenna! Jos ei kummoisia kipuja aiheudu niin tuo liike pysyy ohjelmassa! Tein kolme sarjaa ja kympin toistot, 1 sarja 70 kilolla ja 2 sarjaa 90 kilolla. Ihan riittävästi painoa ja lopussa alkoi jo tuntumaan että alaselkä alkaa pyörisymään. Aika heikossa kunnossa selkä siis on edelleen. Kun lopetin liikkeen tekemisen ja lähdin kävelemään kohti pukuhuonetta selässä tuntui hieno pieni värinä. Aivan kuin veri olisi alkanut kiertää pitkään tukossa olevissa lihaksissa. Mutta tosiaan... Mitkähän ovat fiilikset huomenna?

Huomenna en lähde salille. Välipäivän paikka. Ensi viikon vielä meinaan ajaa itseni sisään salirasitukselle ja sitten taas siirtyä samaan ohjelmaan kuin aikaisemmin eli yksi lihasryhmä/ treenikerta.