Lämpömittari nollassa ja ilma kuin morsian.
Eilen illalla ihmettelin maailman menoa töllön ääressä ja makoilin sohvalla. Kävin pyörähtämässä mutkan keittiössä vettä juomassa ja samalla vilkaisin lämpömittariin. Ulkona oli vain 4 astetta lämmintä. En voinut itselleni mitään vaan oli pakko lähteä ulos katsomaan lähempää tätä ihmeellistä luonnonilmiötä. Pistin uutta musiikkia korvanappeihin ja kävin tallustelemassa kylillä pikku lenkin rauhalliseen tahtiin. Ilmassa oli sellaista mukavaa rauhallisuutta ja viileyttä joka saa mieleni piristymään. Kesä tuntui olevan aika pitkä ja on mukava, että kelit alkavat viilenemään. Mä tykkään! Ja käyköhän kelien kanssa kuten olen hieman aavistellut, eli että shortseista saa siirtyä suoraan pitkiin kalsareihin.
Ja kohta saa alkaa taas lukemaan facebookista kuinka ihmiset kitisevät kylmistä ilmoista... Heräisivät perkeleen velliperseet! Olemme Suomessa ja todennäköisesti nuo kaikki valittavatkin ihmiset tulevat lopun ikänsä olemaan. Voisi kuvitella, että jokainen suomalainen olisi jo tottunut talvisiin olosuhteisiin. Maassa maan tavalla! Näin ajatellaan... Mutta jos natiivit eivät halua sopeutua vallitseviin olosuhteisiin niin jotakin on pahasti pielessä. No, jatkuva valittaminenhan on meillä kai geeneissä. Avaudunhan minäkin täällä blogissa kaikesta negatiivisesta, mitä joudun terveyteni kanssa kokemaan, mutta pidän kuitenkin valitukseni mahdollisimman pitkälle täällä kirjallisessa muodossa kuin että kuuluttaisin näistä kaikille tutuille ja siinä samassa tuntemattomillekin. Vallitseville olosuhteille ei kuitenkaan voi mitään, joten niiden kanssa on vain osattava elää.
Tämän hetkisessä terveyden tilassa ei ole mitään uutta ja ihmeellistä tapahtunut. Eilisiltainen kävelylenkki herätti minut aamulla viiden aikaan selkä- ja jalkakivun muodossa. Jokin aika sitten saamieni jumppaohjeiden noudattaminen teettää aikamoisia kipuoireita alaselkään sekä vasemman jalan oirekohtiin, eli reiteen ja pokeeseen. Jumppan tarkoituksena olisi venyttää ja liikuttaa hermoja selkänikamien hermokanavissa. Olen kuitenkin jumppaillut ohjeiden mukaan päivittäin. Jos sieltä tulisi hyviäkin vaikutuksia esiin kun vain jaksan ahertaa.
Punttiksella olen luonnollisesti käynyt säännöllisesti. Selkä on vain alkanut rajoittamaan tekemistä enemmän kuin aikaisemmin... Juuri kun viimeisimmässä kirjoituksessa hehkuttelin kuinka kivuttomia salitreenihetket ovat... Viime selkätreenissä kipuja oli kulmasoutua ja alataljaa tehdessä aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Teki oikeasti pahaa pitää kropan asentoa yllä suoritusta tehdessä. Jalkatreenit ovat olleet pelkästään laitteiden varassa jo jonkin aikaa. Treeni alkaakin pyöriä koko ajan enemmän ja enemmän laitteiden ympärillä. Onneksi salilta löytyy hyvät laitteet!
Omituista vain on se, että lihaskunto on omalle levelilleni aika hyvä, mutta kuosi on muuten aika hanurista. Eli niissä liikkeissä joita salilla teen, käytetyt kilomäärät ovat aika pitkälti samoissa mitä ne ovat parhaimmillaan olleet. Joissakin liikkeissä aletaan kolkuttelemaan ennätyskilojakin! Hassua vain on se tosiasia, että kivut vaivaavat pahemmin kuin aikaisemmin. Lepoa kroppa saa varmasti riittävästi, omasta mielestä liikaakin! Ja kun kivut vain pahenevat jos lepään enemmän. Pahimpia pelkojani onkin että sairastun tähän lähipiirissä vellovaan flunssaepidemiaan... Vuoteenomaksi joutuminen onkin havaittu kunnon buusteriksi kivuilleni.
Eli tässä nyt keikutaan veitsen terällä tekemisen ja levon määrän kanssa. Oikeanlainen tekeminen saa yleensä aikaan hyvää oloa tekemisen aikana, mutta tekemisen lopettaminen tekee pahaa ja tekemättömyys on kaiken pahan alku ja juuri. Siinäpä on palaa pureskeltavaksi.
Muistaakseni pari vuotta sitten höpisin vakuutusyhtiön edustajan kanssa puhelimessa ja heppu meni vihjaisemaan, että minulla kannattaisi hankkia jokin harrastus! No perhana! Eipäs olekaan käynyt kolmen vuoden työkyvyttömänä olemisen aikana mielessä kertaakaan, että voisin alkaa harrastamaan jotakin! HAH! Voin kyllä sanoa, että olen etsinyt itsekseen, perheen ja kavereiden kanssa harrastusmahdollisuuksia joilla saisin aikani kulumaan järkevällä tavalla.
Toki lasken punttisalin ja kombatanin harrastuksiksi, mutta salitreeniä pidän enemmänkin kuntoutuksena ja rutiinina joka pitää elämässäni jonkinlaista rytmiä yllä.
Salitreenin kuuluu toki muitakin osa-alueita kuin pelkästään salilla oleminen ja tekeminen... Lihashuolto (venyttely ym), ruoka, lepo jne. Säännöllisellä rytmillä tehdään tuloksia.
Kombatan on toki harrastus, mutta vie aikaani vain kolme tuntia viikossa, eli kovinkaan paljoa...
Harrastuksien etsinnässä on käyty läpi kansalaisopiston tarjonnat ja kaikki mahdolliset ajatukset mistä milloinkin, mutta aina vastaan tulee sama asia. Kun ei pysty istumaan eikä olemaan jalkojen päällä kovinkaan pitkiä aikoja niin moni homma kaatuu jo alkutekijöihinsä. Liikkumaan pystyy ja liikettä pitääkin elämässä olla. Mutta liikkumiskykyni on vain rajoittunut ja liikkumisen rajat tuntuvat jatkuvasti vain supistuvan.
Ja nyt kun ajattelee asiaa... Jos pystyisin jotakin aikaa vievää kunnolla harrastamaan, pystyisin kyllä kuluttamaan aikaani samalla tavalla työelämässäkin! Eli se harrastus saisi jäädä ja tilalle voisin ottaa työn. Salitreenillä kun voisi tienata... Siis itse tehdyllä treenillä! Treenin ohjaaminen kun on kaukana itse tehdystä treenistä. Ohjaaminen on enimmäkseen sitä jaloillaan olemista... Perhana kun silti harmittaa se kuntosaliohjaajakurssi... No mutta jos uudelleenkouluttautumista miettii niin ennemmin silti lähtisin uudelleen kokeilemaan sitä hienomekaniikan kurssia. Siitä saisi kuitenkin todennäköisesti helpommin kokopäiväduunin ja paremman leivän. Lisäksi voisi tietysti suorittaa saliohjaajan ja ehkä jopa personal trainerin tutkinnon... Siinäpä olisi tavoitetta! Ensin pitäisi vain saada pari muuta asiaa kuntoon...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti