Eilen oli antoisa ja raskas treenipäivä.
Kampesin salille puolilta päivin. Vuorossa jalka/olkapäätreeni.
Lämmittelin jalkoja reisi ojennus- ja koukistuslaitteessa kunnolla ja siirryin hack-kyykyn ihmeelliseen maailmaan. Ei oikein kunnon tuntumaa tähän löytynyt. Vasen polvi hieman vihoitteli taas ja tuntuma koko vasuriin oli aika kehno. Silti sain veivattua ihan mukavat tuntumat lihaksiin. Jätin alas menot hiemat vajaaksi ja tällä säästelin polvea.
Seuraavaksi loikkasin jalkaprässiin. Prässissä jumppaaminen onkin ollut helpointa näistä raskaista liikkeistä niin kauan kuin olen selkäni kanssa joutunut taistelemaan. Mitä nyt välillä mennyt sekin persiilleen.... Mutta nyt liike meni taas kunnolla perille sinne mihin pitääkin! Hieno fiilis kun saa ongelmakohtiin treenin perille kunnolla! Vetäisin hyvän fiiliksen kunniaksi kunnon prässi-rääkin ja siirryin smith-tangon luo.
Askelkyykkyä smithissä. Hieno liike, mutta vasempaan kankkuun kävi ilkeästi. Niinkuin iskias vaivaisi. Pari kevyttä sarjaa riitti siis tätä juttua. Täytyy kokeilla uudestaan paremmalla onnella.
Lopuksi pohkeita istuen laitteessa.
Olo tuli jalkatreenin aikana sen verran löysäksi ja kankun vihlaisut saivat aikaiseksi sellaista oloa, että päätin jättää olkapäät treenaamatta ja lähdin kotiin syömään, venyttelemään ja lepäämään. Illalla olisi kuitenkin vielä tappelua vuorossa.
Olo oli hieman voipunut kun lähdin illaksi treeneihin. Vuorossa oli nyrkkeilyä. Se kelpasi minulle! Liikettä koko kropalle ja sopivaa kiertoliikettä yläkropalle. Pistareiden hakkaamista 3 minuutin erissä. Huomasin taas tehneeni jotakin! U-väistöjä tehdessäni vasen jalka meni yllättäen voimattomaksi ja puutuneen tuntuiseksi... Omituista. Mutta eipä hirveästi yllättänyt. Vasuri elää omaa elämäänsä ja en omasta mielestäni voisi yksinkertaisesti treenata mitään jos pelkään/välttelen jatkuvasti kipuja ja oireita joita kroppani tekemisen kautta aiheuttaa.
Koska eilen en olkapäitä treenannut, oli tänään jumppapäivä.
Yö meni vähän niin ja näin. Olin hereillä jo ennen kuutta. Ei muuta kuin aamupalaa, kahvia, hieman kotona ihmettelyä ja fillarilla salille.
Istuen selkänojalla smithissä pystypunnerrus. Ihan kivasti sai tähänkin laittaa painoja, kun vertaa mitä esim vuosi sitten uskalsi tankoon laittaa. Muutamat lyhyemmät sarjat isommilla painoilla...
Sitten vipunostolaitteeseen. Hirvittävien polttojen kanssa 4-5 sarjaa. Ihana fiilis!
Vipareita edestä käsipainoilla. 4 sarjaa ja heti kun toistoja piti alkaa avittaa selkää kumartamalla, painoja vähemmäksi. Nämä selän kumarrukset ja yli ojennukset ovat myrkkyä.
Loppuun takahartioita ylätaljassa naruilla. Hieno tuntuma tässäkin.
Tuntumaa otti selkäkin, mikä oli lievä pettymys. Selkä alkaa tosiaan kipeytymään lähes joka treeniä tehdessä, mikä ei ole ollenkaan hyvä juttu. Täytyy vaan näköjään alkaa taas vähentämään liikevalikoimaa...
Huomenna on lepopäivä. Mitä nyt meinasin käydä hieman fillaroimassa/jaloittelemassa ulkona ja venytellä kunnolla. Lepopäivä ei siis ole lepopäivä vaan verryttelypäivä. Niin monta kertaa olen nähnyt mitä totaalinen lepo minulle tekee... Ihminen on tehty liikkumaan. Piste.
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
keskiviikko 25. syyskuuta 2013
Alkutalvea ilmassa ja ajan kuluttamisesta asiaa
Lämpömittari nollassa ja ilma kuin morsian.
Eilen illalla ihmettelin maailman menoa töllön ääressä ja makoilin sohvalla. Kävin pyörähtämässä mutkan keittiössä vettä juomassa ja samalla vilkaisin lämpömittariin. Ulkona oli vain 4 astetta lämmintä. En voinut itselleni mitään vaan oli pakko lähteä ulos katsomaan lähempää tätä ihmeellistä luonnonilmiötä. Pistin uutta musiikkia korvanappeihin ja kävin tallustelemassa kylillä pikku lenkin rauhalliseen tahtiin. Ilmassa oli sellaista mukavaa rauhallisuutta ja viileyttä joka saa mieleni piristymään. Kesä tuntui olevan aika pitkä ja on mukava, että kelit alkavat viilenemään. Mä tykkään! Ja käyköhän kelien kanssa kuten olen hieman aavistellut, eli että shortseista saa siirtyä suoraan pitkiin kalsareihin.
Ja kohta saa alkaa taas lukemaan facebookista kuinka ihmiset kitisevät kylmistä ilmoista... Heräisivät perkeleen velliperseet! Olemme Suomessa ja todennäköisesti nuo kaikki valittavatkin ihmiset tulevat lopun ikänsä olemaan. Voisi kuvitella, että jokainen suomalainen olisi jo tottunut talvisiin olosuhteisiin. Maassa maan tavalla! Näin ajatellaan... Mutta jos natiivit eivät halua sopeutua vallitseviin olosuhteisiin niin jotakin on pahasti pielessä. No, jatkuva valittaminenhan on meillä kai geeneissä. Avaudunhan minäkin täällä blogissa kaikesta negatiivisesta, mitä joudun terveyteni kanssa kokemaan, mutta pidän kuitenkin valitukseni mahdollisimman pitkälle täällä kirjallisessa muodossa kuin että kuuluttaisin näistä kaikille tutuille ja siinä samassa tuntemattomillekin. Vallitseville olosuhteille ei kuitenkaan voi mitään, joten niiden kanssa on vain osattava elää.
Tämän hetkisessä terveyden tilassa ei ole mitään uutta ja ihmeellistä tapahtunut. Eilisiltainen kävelylenkki herätti minut aamulla viiden aikaan selkä- ja jalkakivun muodossa. Jokin aika sitten saamieni jumppaohjeiden noudattaminen teettää aikamoisia kipuoireita alaselkään sekä vasemman jalan oirekohtiin, eli reiteen ja pokeeseen. Jumppan tarkoituksena olisi venyttää ja liikuttaa hermoja selkänikamien hermokanavissa. Olen kuitenkin jumppaillut ohjeiden mukaan päivittäin. Jos sieltä tulisi hyviäkin vaikutuksia esiin kun vain jaksan ahertaa.
Punttiksella olen luonnollisesti käynyt säännöllisesti. Selkä on vain alkanut rajoittamaan tekemistä enemmän kuin aikaisemmin... Juuri kun viimeisimmässä kirjoituksessa hehkuttelin kuinka kivuttomia salitreenihetket ovat... Viime selkätreenissä kipuja oli kulmasoutua ja alataljaa tehdessä aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Teki oikeasti pahaa pitää kropan asentoa yllä suoritusta tehdessä. Jalkatreenit ovat olleet pelkästään laitteiden varassa jo jonkin aikaa. Treeni alkaakin pyöriä koko ajan enemmän ja enemmän laitteiden ympärillä. Onneksi salilta löytyy hyvät laitteet!
Omituista vain on se, että lihaskunto on omalle levelilleni aika hyvä, mutta kuosi on muuten aika hanurista. Eli niissä liikkeissä joita salilla teen, käytetyt kilomäärät ovat aika pitkälti samoissa mitä ne ovat parhaimmillaan olleet. Joissakin liikkeissä aletaan kolkuttelemaan ennätyskilojakin! Hassua vain on se tosiasia, että kivut vaivaavat pahemmin kuin aikaisemmin. Lepoa kroppa saa varmasti riittävästi, omasta mielestä liikaakin! Ja kun kivut vain pahenevat jos lepään enemmän. Pahimpia pelkojani onkin että sairastun tähän lähipiirissä vellovaan flunssaepidemiaan... Vuoteenomaksi joutuminen onkin havaittu kunnon buusteriksi kivuilleni.
Eli tässä nyt keikutaan veitsen terällä tekemisen ja levon määrän kanssa. Oikeanlainen tekeminen saa yleensä aikaan hyvää oloa tekemisen aikana, mutta tekemisen lopettaminen tekee pahaa ja tekemättömyys on kaiken pahan alku ja juuri. Siinäpä on palaa pureskeltavaksi.
Muistaakseni pari vuotta sitten höpisin vakuutusyhtiön edustajan kanssa puhelimessa ja heppu meni vihjaisemaan, että minulla kannattaisi hankkia jokin harrastus! No perhana! Eipäs olekaan käynyt kolmen vuoden työkyvyttömänä olemisen aikana mielessä kertaakaan, että voisin alkaa harrastamaan jotakin! HAH! Voin kyllä sanoa, että olen etsinyt itsekseen, perheen ja kavereiden kanssa harrastusmahdollisuuksia joilla saisin aikani kulumaan järkevällä tavalla.
Toki lasken punttisalin ja kombatanin harrastuksiksi, mutta salitreeniä pidän enemmänkin kuntoutuksena ja rutiinina joka pitää elämässäni jonkinlaista rytmiä yllä.
Salitreenin kuuluu toki muitakin osa-alueita kuin pelkästään salilla oleminen ja tekeminen... Lihashuolto (venyttely ym), ruoka, lepo jne. Säännöllisellä rytmillä tehdään tuloksia.
Kombatan on toki harrastus, mutta vie aikaani vain kolme tuntia viikossa, eli kovinkaan paljoa...
Harrastuksien etsinnässä on käyty läpi kansalaisopiston tarjonnat ja kaikki mahdolliset ajatukset mistä milloinkin, mutta aina vastaan tulee sama asia. Kun ei pysty istumaan eikä olemaan jalkojen päällä kovinkaan pitkiä aikoja niin moni homma kaatuu jo alkutekijöihinsä. Liikkumaan pystyy ja liikettä pitääkin elämässä olla. Mutta liikkumiskykyni on vain rajoittunut ja liikkumisen rajat tuntuvat jatkuvasti vain supistuvan.
Ja nyt kun ajattelee asiaa... Jos pystyisin jotakin aikaa vievää kunnolla harrastamaan, pystyisin kyllä kuluttamaan aikaani samalla tavalla työelämässäkin! Eli se harrastus saisi jäädä ja tilalle voisin ottaa työn. Salitreenillä kun voisi tienata... Siis itse tehdyllä treenillä! Treenin ohjaaminen kun on kaukana itse tehdystä treenistä. Ohjaaminen on enimmäkseen sitä jaloillaan olemista... Perhana kun silti harmittaa se kuntosaliohjaajakurssi... No mutta jos uudelleenkouluttautumista miettii niin ennemmin silti lähtisin uudelleen kokeilemaan sitä hienomekaniikan kurssia. Siitä saisi kuitenkin todennäköisesti helpommin kokopäiväduunin ja paremman leivän. Lisäksi voisi tietysti suorittaa saliohjaajan ja ehkä jopa personal trainerin tutkinnon... Siinäpä olisi tavoitetta! Ensin pitäisi vain saada pari muuta asiaa kuntoon...
Eilen illalla ihmettelin maailman menoa töllön ääressä ja makoilin sohvalla. Kävin pyörähtämässä mutkan keittiössä vettä juomassa ja samalla vilkaisin lämpömittariin. Ulkona oli vain 4 astetta lämmintä. En voinut itselleni mitään vaan oli pakko lähteä ulos katsomaan lähempää tätä ihmeellistä luonnonilmiötä. Pistin uutta musiikkia korvanappeihin ja kävin tallustelemassa kylillä pikku lenkin rauhalliseen tahtiin. Ilmassa oli sellaista mukavaa rauhallisuutta ja viileyttä joka saa mieleni piristymään. Kesä tuntui olevan aika pitkä ja on mukava, että kelit alkavat viilenemään. Mä tykkään! Ja käyköhän kelien kanssa kuten olen hieman aavistellut, eli että shortseista saa siirtyä suoraan pitkiin kalsareihin.
Ja kohta saa alkaa taas lukemaan facebookista kuinka ihmiset kitisevät kylmistä ilmoista... Heräisivät perkeleen velliperseet! Olemme Suomessa ja todennäköisesti nuo kaikki valittavatkin ihmiset tulevat lopun ikänsä olemaan. Voisi kuvitella, että jokainen suomalainen olisi jo tottunut talvisiin olosuhteisiin. Maassa maan tavalla! Näin ajatellaan... Mutta jos natiivit eivät halua sopeutua vallitseviin olosuhteisiin niin jotakin on pahasti pielessä. No, jatkuva valittaminenhan on meillä kai geeneissä. Avaudunhan minäkin täällä blogissa kaikesta negatiivisesta, mitä joudun terveyteni kanssa kokemaan, mutta pidän kuitenkin valitukseni mahdollisimman pitkälle täällä kirjallisessa muodossa kuin että kuuluttaisin näistä kaikille tutuille ja siinä samassa tuntemattomillekin. Vallitseville olosuhteille ei kuitenkaan voi mitään, joten niiden kanssa on vain osattava elää.
Tämän hetkisessä terveyden tilassa ei ole mitään uutta ja ihmeellistä tapahtunut. Eilisiltainen kävelylenkki herätti minut aamulla viiden aikaan selkä- ja jalkakivun muodossa. Jokin aika sitten saamieni jumppaohjeiden noudattaminen teettää aikamoisia kipuoireita alaselkään sekä vasemman jalan oirekohtiin, eli reiteen ja pokeeseen. Jumppan tarkoituksena olisi venyttää ja liikuttaa hermoja selkänikamien hermokanavissa. Olen kuitenkin jumppaillut ohjeiden mukaan päivittäin. Jos sieltä tulisi hyviäkin vaikutuksia esiin kun vain jaksan ahertaa.
Punttiksella olen luonnollisesti käynyt säännöllisesti. Selkä on vain alkanut rajoittamaan tekemistä enemmän kuin aikaisemmin... Juuri kun viimeisimmässä kirjoituksessa hehkuttelin kuinka kivuttomia salitreenihetket ovat... Viime selkätreenissä kipuja oli kulmasoutua ja alataljaa tehdessä aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Teki oikeasti pahaa pitää kropan asentoa yllä suoritusta tehdessä. Jalkatreenit ovat olleet pelkästään laitteiden varassa jo jonkin aikaa. Treeni alkaakin pyöriä koko ajan enemmän ja enemmän laitteiden ympärillä. Onneksi salilta löytyy hyvät laitteet!
Omituista vain on se, että lihaskunto on omalle levelilleni aika hyvä, mutta kuosi on muuten aika hanurista. Eli niissä liikkeissä joita salilla teen, käytetyt kilomäärät ovat aika pitkälti samoissa mitä ne ovat parhaimmillaan olleet. Joissakin liikkeissä aletaan kolkuttelemaan ennätyskilojakin! Hassua vain on se tosiasia, että kivut vaivaavat pahemmin kuin aikaisemmin. Lepoa kroppa saa varmasti riittävästi, omasta mielestä liikaakin! Ja kun kivut vain pahenevat jos lepään enemmän. Pahimpia pelkojani onkin että sairastun tähän lähipiirissä vellovaan flunssaepidemiaan... Vuoteenomaksi joutuminen onkin havaittu kunnon buusteriksi kivuilleni.
Eli tässä nyt keikutaan veitsen terällä tekemisen ja levon määrän kanssa. Oikeanlainen tekeminen saa yleensä aikaan hyvää oloa tekemisen aikana, mutta tekemisen lopettaminen tekee pahaa ja tekemättömyys on kaiken pahan alku ja juuri. Siinäpä on palaa pureskeltavaksi.
Muistaakseni pari vuotta sitten höpisin vakuutusyhtiön edustajan kanssa puhelimessa ja heppu meni vihjaisemaan, että minulla kannattaisi hankkia jokin harrastus! No perhana! Eipäs olekaan käynyt kolmen vuoden työkyvyttömänä olemisen aikana mielessä kertaakaan, että voisin alkaa harrastamaan jotakin! HAH! Voin kyllä sanoa, että olen etsinyt itsekseen, perheen ja kavereiden kanssa harrastusmahdollisuuksia joilla saisin aikani kulumaan järkevällä tavalla.
Toki lasken punttisalin ja kombatanin harrastuksiksi, mutta salitreeniä pidän enemmänkin kuntoutuksena ja rutiinina joka pitää elämässäni jonkinlaista rytmiä yllä.
Salitreenin kuuluu toki muitakin osa-alueita kuin pelkästään salilla oleminen ja tekeminen... Lihashuolto (venyttely ym), ruoka, lepo jne. Säännöllisellä rytmillä tehdään tuloksia.
Kombatan on toki harrastus, mutta vie aikaani vain kolme tuntia viikossa, eli kovinkaan paljoa...
Harrastuksien etsinnässä on käyty läpi kansalaisopiston tarjonnat ja kaikki mahdolliset ajatukset mistä milloinkin, mutta aina vastaan tulee sama asia. Kun ei pysty istumaan eikä olemaan jalkojen päällä kovinkaan pitkiä aikoja niin moni homma kaatuu jo alkutekijöihinsä. Liikkumaan pystyy ja liikettä pitääkin elämässä olla. Mutta liikkumiskykyni on vain rajoittunut ja liikkumisen rajat tuntuvat jatkuvasti vain supistuvan.
Ja nyt kun ajattelee asiaa... Jos pystyisin jotakin aikaa vievää kunnolla harrastamaan, pystyisin kyllä kuluttamaan aikaani samalla tavalla työelämässäkin! Eli se harrastus saisi jäädä ja tilalle voisin ottaa työn. Salitreenillä kun voisi tienata... Siis itse tehdyllä treenillä! Treenin ohjaaminen kun on kaukana itse tehdystä treenistä. Ohjaaminen on enimmäkseen sitä jaloillaan olemista... Perhana kun silti harmittaa se kuntosaliohjaajakurssi... No mutta jos uudelleenkouluttautumista miettii niin ennemmin silti lähtisin uudelleen kokeilemaan sitä hienomekaniikan kurssia. Siitä saisi kuitenkin todennäköisesti helpommin kokopäiväduunin ja paremman leivän. Lisäksi voisi tietysti suorittaa saliohjaajan ja ehkä jopa personal trainerin tutkinnon... Siinäpä olisi tavoitetta! Ensin pitäisi vain saada pari muuta asiaa kuntoon...
perjantai 13. syyskuuta 2013
Taukoa liikunnasta ja lomailua
Edellisen kirjoittelun jälkeen elämä jatkoi menoaan samalla tahdilla. Kiukulla vääntäydyin salille aina kun suinkin pystyin, korvanappeihin musiikki soimaan sopivan kovalle ja 100 prosenttinen keskittyminen treenin tekemiseen ja 100 prosenttinen pyrkimys kipujen unohtamiseen.
On hämmentävää huomata treenin jälkeen pukuhuoneessa, kuinka hankalaa on saada esim kengät ja verkkarit pois jalasta, könytä salin eteiseen laittamaan ulkokengät jalkaan, hypätä fillarin selkään ja polkaista kotiin. Treenin aikana kipuja ei ole. Tai en niitä huomaa. Saman huomasin tänään tappelutreenin jälkeen. Treenin aikana en huomannut juurikaan kipuja, ainoastaan vasemman jalan ja lonkan huonon kontrollin. Muuten treeni sujuu ilman ongelmia. Ongelmat alkoivat oikeastaan vasta kotimatkalla autossa. Selkä kiukuttelee edelleen tosi pahasti ja alavatsan lihakset kipuilevat. Olo on jäätävä.
Juuri noiden treenin aikana koettujen kivuttomien hetkien takia treenaan mahdollisimman usein. Tosin olen jättänyt suosiolla kamppailu-urheilun vähemmälle. Sinänsä harmittaa "jäädä jälkeen" treenin suhteen. Mitä enemmän treenaa, sitä enemmän tekniikoita oppii ja uuden omaksuminen helpottuu. Mutta tämän hetkinen kunto ei salli enempää. Punttiksella aion treenailla vaikka pää kainalossa. Välillä olen vain käynyt hakkailemassa nyrkkeilysäkkiä tai vain venyttelemässä ja tekemässä kevyempää jumppaa. Joka kerta salilla ei tule painoja heiluteltua.
Järjestin itselleni taukoa liikunnasta ja lähdin morjestamaan vanhempiani mökille. Lentsikalla alkumatka (lento oli HALPA) ja vanhemmat hakivat kentältä ja köröteltiin kimpassa loppumatka mökille. Reilu viikko tuli chillailtua ja pikku puuhastelujen kanssa aikaa vietettyä. Tein mm saunan lauteille ja kesäkeittiön penkille sopivassa kulmassa olevat selkänojat. Nyt on parempi istuskella kun ei tarvitse pystysuoraan seinään nojailla! Aikaisemmin onkin ollut melkoista rääkkiä istua ensin saunassa huonossa asennossa ja sitten siirtyä kesäkeittiöön jäkittämään samanmoiseen selän tappavaan asentoon.
Eräs päivä lähdin kylillä käymään ajatuksissani salihommat. Ensin menin liikuntahallille missä henkilökuntaa ei näkynyt missään ja meinasin, että menen salille ja maksan lähtiessäni, mutta eihän se niin helposti käynyt. Punttisalia ei löytynytkään samasta paikasta missä se oli aikaisemmin ollut. Eikä sitä salia löytynyt minkään avoimen oven takaa. No ei muuta kuin sitten uimahallille kokeilemaan parempaa onnea. Eipä käynyt sielläkään flaksi vaan respan/kassan luukulla oli lappu "suljettu". Ja päiväsaikaan uimahallin salilla käy niin paljon koululaisia ettei treenistä tule oikeastaan mitään, joten asensin nenääni pari pienikokoista hernettä ja ajelin takasin mökille syömään kaupasta ostamani proteiinipatukan. Tunsin kuinka lihakseni kasvoivat, kaasujalkani lihakset nimittäin.
Seuraavana päivänä oli pakko lähteä liikkeelle. Mökillä puuhastelu ei riitä pitämään hyvää oloa yllä vaan tuo pienimuotoinen liikkuminen ja istuskelu ovat todellista myrkkyä kropalleni. Päätin lähteä pikku kävelykeikalle. 45 minuuttia metsäteillä tallustelua, ajatuksen kanssa perseen heiluttelua. Eli kävelyä lantiota kunnolla kääntelemällä, tekee aika hyvää jumittuneelle alaselälle. Kävelylenkki tuntui hyvältä, mutta lenkin jälkeen vasen jalka meni lakkoon ja selkä sanoi moi-moi. Kaukaiselta tuntuvat ne parin-kolmen vuoden takaiset ajat kun pystyin tekemään lähelle parinkin tunnin mittaisia kävelylenkkejä... Polven sisäsivuun taas alkoi koskea, ja pahimmat tuskat alkoivat taas vasta illalla nukkumaan mennessä. Koko jalka kankusta pohkeeseen tosi kipeä ja varpaat kipristelivät. Ala siinä nyt sitten nukkumaan! Selkä kuin kipeä rautakanki, kankku tulessa, reisi ja pohje ovat kuin puukkojen neulatyyny ja tuntui kuin joku repisi varpaat irti. Nukku-Mattia ei sinä yönä näkynyt. Pillereitä kylläkin.
Tulin takaisin kotiin eilen. Selkä ihan hirveässä kunnossa. Tavoilleni uskollisena kävin kuitenkin hakemassa salikorttiin tänään lisää laatuaikaa kuukauden verran. Huomenna olisikin tarkoituksena lähteä kaverin kanssa salille jumppailemaan. Täytyykin ottaa treenistä kaikki irti, koska voi olla että kohta tämä omakustanteinen ja omaehtoinen liikehoito saattaa loppua likviditeettiongelmieni takia.
Välillä tunnen olevani elämän ja helvetin välimaastossa. Onneksi olen vielä jotenkin järjissäni. Kiitokset siitä menee perheelle ja ystäville.
Täytyy myös olla tietenkin tyytyväinen siitä että olen periksiantamaton jästipää ja olen päättänyt että nämä terveydelliset vaivat täytyy saada kuntoon mahdollisuuksien mukaan ja näitä vakuutusyhtiön touhuja en villaisella paina. Nämä asiat selvitetään nyt loppuun asti. En aio olla se vakuutusyhtiön edustajan mainitsema "väliinputoaja" tai se lammas joka tyytyi kohtaloonsa vakuutusyhtiön mielivaltaisen väsytystaktiikan puristuksessa. Perkele!
On hämmentävää huomata treenin jälkeen pukuhuoneessa, kuinka hankalaa on saada esim kengät ja verkkarit pois jalasta, könytä salin eteiseen laittamaan ulkokengät jalkaan, hypätä fillarin selkään ja polkaista kotiin. Treenin aikana kipuja ei ole. Tai en niitä huomaa. Saman huomasin tänään tappelutreenin jälkeen. Treenin aikana en huomannut juurikaan kipuja, ainoastaan vasemman jalan ja lonkan huonon kontrollin. Muuten treeni sujuu ilman ongelmia. Ongelmat alkoivat oikeastaan vasta kotimatkalla autossa. Selkä kiukuttelee edelleen tosi pahasti ja alavatsan lihakset kipuilevat. Olo on jäätävä.
Juuri noiden treenin aikana koettujen kivuttomien hetkien takia treenaan mahdollisimman usein. Tosin olen jättänyt suosiolla kamppailu-urheilun vähemmälle. Sinänsä harmittaa "jäädä jälkeen" treenin suhteen. Mitä enemmän treenaa, sitä enemmän tekniikoita oppii ja uuden omaksuminen helpottuu. Mutta tämän hetkinen kunto ei salli enempää. Punttiksella aion treenailla vaikka pää kainalossa. Välillä olen vain käynyt hakkailemassa nyrkkeilysäkkiä tai vain venyttelemässä ja tekemässä kevyempää jumppaa. Joka kerta salilla ei tule painoja heiluteltua.
Järjestin itselleni taukoa liikunnasta ja lähdin morjestamaan vanhempiani mökille. Lentsikalla alkumatka (lento oli HALPA) ja vanhemmat hakivat kentältä ja köröteltiin kimpassa loppumatka mökille. Reilu viikko tuli chillailtua ja pikku puuhastelujen kanssa aikaa vietettyä. Tein mm saunan lauteille ja kesäkeittiön penkille sopivassa kulmassa olevat selkänojat. Nyt on parempi istuskella kun ei tarvitse pystysuoraan seinään nojailla! Aikaisemmin onkin ollut melkoista rääkkiä istua ensin saunassa huonossa asennossa ja sitten siirtyä kesäkeittiöön jäkittämään samanmoiseen selän tappavaan asentoon.
Eräs päivä lähdin kylillä käymään ajatuksissani salihommat. Ensin menin liikuntahallille missä henkilökuntaa ei näkynyt missään ja meinasin, että menen salille ja maksan lähtiessäni, mutta eihän se niin helposti käynyt. Punttisalia ei löytynytkään samasta paikasta missä se oli aikaisemmin ollut. Eikä sitä salia löytynyt minkään avoimen oven takaa. No ei muuta kuin sitten uimahallille kokeilemaan parempaa onnea. Eipä käynyt sielläkään flaksi vaan respan/kassan luukulla oli lappu "suljettu". Ja päiväsaikaan uimahallin salilla käy niin paljon koululaisia ettei treenistä tule oikeastaan mitään, joten asensin nenääni pari pienikokoista hernettä ja ajelin takasin mökille syömään kaupasta ostamani proteiinipatukan. Tunsin kuinka lihakseni kasvoivat, kaasujalkani lihakset nimittäin.
Seuraavana päivänä oli pakko lähteä liikkeelle. Mökillä puuhastelu ei riitä pitämään hyvää oloa yllä vaan tuo pienimuotoinen liikkuminen ja istuskelu ovat todellista myrkkyä kropalleni. Päätin lähteä pikku kävelykeikalle. 45 minuuttia metsäteillä tallustelua, ajatuksen kanssa perseen heiluttelua. Eli kävelyä lantiota kunnolla kääntelemällä, tekee aika hyvää jumittuneelle alaselälle. Kävelylenkki tuntui hyvältä, mutta lenkin jälkeen vasen jalka meni lakkoon ja selkä sanoi moi-moi. Kaukaiselta tuntuvat ne parin-kolmen vuoden takaiset ajat kun pystyin tekemään lähelle parinkin tunnin mittaisia kävelylenkkejä... Polven sisäsivuun taas alkoi koskea, ja pahimmat tuskat alkoivat taas vasta illalla nukkumaan mennessä. Koko jalka kankusta pohkeeseen tosi kipeä ja varpaat kipristelivät. Ala siinä nyt sitten nukkumaan! Selkä kuin kipeä rautakanki, kankku tulessa, reisi ja pohje ovat kuin puukkojen neulatyyny ja tuntui kuin joku repisi varpaat irti. Nukku-Mattia ei sinä yönä näkynyt. Pillereitä kylläkin.
Tulin takaisin kotiin eilen. Selkä ihan hirveässä kunnossa. Tavoilleni uskollisena kävin kuitenkin hakemassa salikorttiin tänään lisää laatuaikaa kuukauden verran. Huomenna olisikin tarkoituksena lähteä kaverin kanssa salille jumppailemaan. Täytyykin ottaa treenistä kaikki irti, koska voi olla että kohta tämä omakustanteinen ja omaehtoinen liikehoito saattaa loppua likviditeettiongelmieni takia.
Välillä tunnen olevani elämän ja helvetin välimaastossa. Onneksi olen vielä jotenkin järjissäni. Kiitokset siitä menee perheelle ja ystäville.
Täytyy myös olla tietenkin tyytyväinen siitä että olen periksiantamaton jästipää ja olen päättänyt että nämä terveydelliset vaivat täytyy saada kuntoon mahdollisuuksien mukaan ja näitä vakuutusyhtiön touhuja en villaisella paina. Nämä asiat selvitetään nyt loppuun asti. En aio olla se vakuutusyhtiön edustajan mainitsema "väliinputoaja" tai se lammas joka tyytyi kohtaloonsa vakuutusyhtiön mielivaltaisen väsytystaktiikan puristuksessa. Perkele!
Tilaa:
Kommentit (Atom)