Noniin! Edellisen kirjoittelun jälkeen alkoikin tapahtumaan. Pari tuntia ehti kulua ja olo muuttui hirvittäväksi. Kroppa nosti lämpöjä ja sairastelu alkoi/jatkui... Hermot oli aika tiukilla ja olin aika kiukkuinen. Itselleni. Ja taudille. "Olisi pitänyt tämäkin tajuta!!"
Pari päivää täysin kanttuvei. Siirsin patjat olkkarrin töllön eteen lattialle ja siinähän makasin odotellen olon paranemista. Torstaina olo alkoi olemaan selvästi jo parempi ja heti mieleen alkoi tulla jo ajatuksia kävelylenkille tai salille lähdöstä, mutta nyt! Odotan ainakin maanantaihin asti olon paranemista ja sitten katson oikeasti peiliin, tunnustelen oloni tarkoin ja sitten teen johtopäätökset urheilu-urani jatkosta.
Tänään oli jo hyviä merkkejä ilmassa. Kauppakasseja kolmanteen kerrokseen kantaessani sykkeet taisivat pysyä jopa alle 150 eikä paita ollut hiestä märkänä. Eli suunta on selvästi ylöspäin.
Tulevaa... Kohta alkaa mielenkiintoiset ajat!! Asunto lähtee kohta myyntiin! Kaksi vuotta tulee ensikuussa täyteen, eli lappu luukulle ja uutta kämppää etsimään! Kämppä kaverille kaupattavaksi (itse en halua alkaa myyntihommaa tekemään...) ja kaikkein jännintähän on se uuden etsiminen. Tietysti hommaan kuuluu tylsiä juttujakin kuin pankeissa juokseminen ja selitysten kuunteleminen siitä, kun mun eläkkeillä ei kovinkaan pitkälle pötkitä laina- ja asuntomarkkinoilla. Ja sitten vittumaisin homma eli se muutto. Ja mahdollinen remppa. No murehditaan niitä myöhemmin.
Ja mielenkiintoinen käänne tapahtui pari viikkoa sitten kun vakuutusyhtiön sälli soitteli ja kyseli kuulumisia. Lätistiin suht pitkä tovi. Kerroin punttitouhuista ja kamppailuharrastuksesta, kuinka olen niitä jaksanut harrastaa ja kiputilanteista tietysti.
Mielenkiintoiseksi tuon puhelun teki vakuutushenkilön ehdotus jonkilaisesta työohjauksesta tai jostain sen suuntaisesta... Eli yhtiö pistää minut lääkärikeskukseen juttelemaan ammattilaisen kanssa mahdollisesta työhönpaluusta! Mielenkiintoista! Ilman muuta lähden mielelläni juttelemaan ammattilaisen kanssa, etenkin jos siellä saadaan oikeastii aikaiseksi rakentavaa keskustelua ja myöskin tekoja vakuutusyhtiön puolelta.
Pieni epäilyksen kipinä kuitenkin syttyi, kun aloin ajattelemaan asiaa enemmän... Koulutuskokeiluhan meni penkin alle niin miten voisin pystyä työssä käyntiin jos koulutuskokeilun pelkkä paikalla oleminen oli kivuliasta ja johti pillerikierteeseen, unettomuuteen ja aamuisin pillerihuuruissa liikenteessä olemiseen.
Pieni epäilys siis sisälläni velloo, mutta ei tästä mahdollisuudesta voi olla minulle haittaa. Päinvastoin! Joko löydän itseni jostain tekemässä jotain mihin pystyn tai sitten tulemme taas samaan lopputulokseen kuin koulutuskokeilun jälkeen, eli no can do. Meni hommat jommin kummin päin, olemme kaikki varmaasti viisaampia asian suhteen. Tämän kuun aikana kuulemma postiluukusta pitäisi tipahtaa maksusitoumus...
Elätellään nyt ensin toiveita pelkästään siitä maksusitoumuksesta! Ja niin ne fysikaalisten kustantamiset. Niistähän on valitus sisällä eikä mitään ole kuulunut neljään kuukauteen.
Eipä tässä ole kiire mihinkään. Reilun neljän vuoden odottelu vaan alkaa pikkuhiljaa tuntumaan aika raskaalta. Kyllä fyysistä kipua yritetään hoitaa, mutta henkistä kanttia saa hoitaa itse. Itse olen aika lehmän hermoinen, mutta niitä heikkoja hetkiä on tuntunut tulevan tiuhempaan ja tiuhempaan. Toivon vain, että hommat saadaan jonkinlaiseen pakettiin lähiaikoina tai sitten saan itse järkättyä elämäni muut osa-alueet siihen uskoon, että pystyn viettämään aikani muullakin tavalla kuin ajattelemalla liikaa näitä negatiivisia asioita. Nämä negatiivisetkin asiat on läpikäytävä läpikotaisin, kunhan niitä ei jää liikaa pyörittelemään.
Tämän blogin kirjoittelu on puhdistanut ilmaa paljon. Ajatukset joita olen kirjoittanut liittyen onnettomuuteen ovat olleen pääosin sävyltään synkkiä ja niiden läpikäyminen on ollut välillä henkisesti raskasta, mutta jälkeenpäin on tuntunut hyvältä lukea kirjoittamiani tekstejä ja todeta, että olen päästänyt ne tuntemukset itsestäni ulos niin rehellisesti kuin olen osannut kirjoittamalla. Kirjoitettu teksti tuntuu olevan rehellisempää ja suorempaa kuin puhe ja ehkä siksi sen lukeminen jälkeenpäin hieman säväyttää. Hyvällä tavalla! "Sainpahan tuonkin pois sydämeltäni!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti