Tosi mukava seurailla kun kipsatun jalan lihakset pienenevät ja kipsin sisään alkaa tulemaan kokoajan lisää tilaa... Nilkka ja jalkaterä tuppaavan tosin keräämään mukavaa turvotusta välillä, mikä ei tunnu kovinkaan mukavalta.
Jos nyt kaivamalla kaivaa jotain positiivista niin ainakin nyt tuo laiskempi vasen jalka kovaa treeniä! Se kun on käynyt onnettomuudesta lähtien hitaammalla, mutta nyt vasurin on ollut pakko astua esiin. Saa nähdä että miten jalkat toimivat yhteistyössä, kun oikean jalan lahjakäärö poistetaan ja kuntoutus alkaa.
Iisi oleskelu siis jatkuu...
Kävin salilla pyörähtämässä viime viikolla kertoilemassa tilanteestani ja siirtelemässä jo ostettua salikorttia. Ja taas sai salin työntekijä päivitellä paskaa mäihääni. Ja tuli myös mietittyä sitäkin, että minkähänlaiseen kuntoon voisin päästä jos saisin edes vuoden ajan treenailla ilman kuukausien mittaisia taukoja. Niitä kun on tullut vuosittain. Usein selkä on ollut syy taukoon, muutamia kertoja raha on ollut syy salitaukoon ja reilu vuosi sitten niskan kanssa ongelmaa. Ja sen verran täytyy tarkentaa, että yhtään pitkää taukoa ei ole sen vuoksi, että olisin loukannut selkääni itseäni salitreeneissä. Ja nyt koputellaan puuta.
maanantai 28. syyskuuta 2015
keskiviikko 9. syyskuuta 2015
Syyskuu
Pitkästä aikaa täällä taas kirjoittelemassa.
Kunto on pysynyt hyvänä. Päivittäin saa tehdä harjoitteita että selkäkivut pysyisivät poissa. Välillä on tuntunut selän osalta pahalta, mutta olen saanut kivut aisoihin rentoutusharjoituksen avulla ja kiinnittämällä huomiota selän asentoon säännöllisesti.
Kuukausi alkoi kuntoutusjaksolla Päiväkummun Kylpylässä. Oli taas mukava mennä morjestamaan muuta kuntoutusporukkaa sekä Päiväkummun mukavaa henkilökuntaa. Henkilökunnalta saimme jälleen palautetta, kun olimme kuulemma "erikoinen porukka"... :) Ikähaitaria paljon (minä nuorimpana) ja olimme kuulemma harvinaisen omatoiminen ja äänekäs porukka. Huumoria riitti ja puhuimme paljon asioista avoimesti ja myöskin paljon asioiden vierestä. Hauskaa oli!
Oli taas UKK-kävelytestiä, lihaskuntotestiä, jumppatuokioita ja aika paljon luennoilla istumista. Mutta nyt luennoilla istuminen ei haitannut kun selkä oli kunnossa! Briljanttia! Ja yöllä sai nukuttua!
5 päivää vierähti taas nopeasti ja hiukan on ehtinyt harmittaa, kun kyseessä oli viimeinen jakso...
Ajatukset uudelleenkouluttautumisesta on pyörinyt kovasti mielessä. Pitää alkaa sitä hommaa kartoittelemaan paremmin läpi lähiaikoina. Nyt kun vihreää valoa on alettu näyttää useammasta suunnasta.
Punaista valoa taas näytettiin viime lauantaina kun järjestin jalkani pakettiin kuudeksi viikoksi. Jalkapöytä pyörähti jotenki ihmeellisesti ja luitahan sieltä meni rikki. Lauantai menikin iltapäivästä iltamyöhäiseen terveyskeskuksessa ja lopulta tilanne huipentui jalan paketoimiseen sairaalassa, johon minut lähetettiin kun tervarissa ei ollut viikonloppuisin röntgen-kuvausta... No ei kuulemma rötgenissä mitään näkynyt, mutta CT-kuvissa ilmeisesti näkyi. Kuvien tuloksia odottelin ehkä noin ikuisuudelta tuntuvan tunnin, kunnes hoitaja huuteli minut seuraamaan perässään. Siinä vaiheessa kun hoitsu meni huoneeseen, jonka yläpuolella luki "kipsaushuone", tajusin mitä kuvissa oli näkynyt... "Voi Paska"- oli ekat sanat mitä suusta pääsi.
6 viikkoa! Perhana! Saan taas perehtyä tv:n ihmeelliseen maailmaan... Kaveri taivasteli mun paskaa tuuria ja jälkeenpäin naurahdin ääneen vastaustani kaverille... "Mä oon niin tottunu tälläseen paskaan, että ei tässä nyt niin korkeelta tipahdettu loppujen lopuks..."
Niin... Jos joku työssäkäyvä, vapaa-ajallaan hyperaktiivinen uraputkisurffari kohtaisi saman niin reaktio voisi ehkä olla hiukan suureellisempi. Mun elämänlaatukäyrä ei ole vielä ehtinyt kiivetä niin korkeelle, ettei sieltä matalalta huipulta tipahtaminen ehdi tehdä ees kipeää. Tai no... Onhan tuo jalkapöytä/varpaat aika arkana, mutta silti.
Paskaa mäihää taas vaihteeksi. Pilleriä taas poskeen ja sänkyyn tekemään isompaa kuoppaa!
Voi vittu! 6 viikkoa!
Ei voi mitään. Iisisti on otettava ettei homma mene pilalle tunaroinnin takia. Nyt ei saa kaatuilla keppien kanssa tai kolautella varpaita mihinkään. Antaa kropan parantaa nyt itsensä rauhassa ja neljän viikon päästä saan alkaa varaamaan painoa hieman kipeälle koivelle. Kuuden viikon päästä alkaakin sitten taas vaihteeksi kuntoutus. Nilkka saattaa hieman jäykistyä ja jalasta lihat lähteä, eli siinä riittää taas työtä.
Kunto on pysynyt hyvänä. Päivittäin saa tehdä harjoitteita että selkäkivut pysyisivät poissa. Välillä on tuntunut selän osalta pahalta, mutta olen saanut kivut aisoihin rentoutusharjoituksen avulla ja kiinnittämällä huomiota selän asentoon säännöllisesti.
Kuukausi alkoi kuntoutusjaksolla Päiväkummun Kylpylässä. Oli taas mukava mennä morjestamaan muuta kuntoutusporukkaa sekä Päiväkummun mukavaa henkilökuntaa. Henkilökunnalta saimme jälleen palautetta, kun olimme kuulemma "erikoinen porukka"... :) Ikähaitaria paljon (minä nuorimpana) ja olimme kuulemma harvinaisen omatoiminen ja äänekäs porukka. Huumoria riitti ja puhuimme paljon asioista avoimesti ja myöskin paljon asioiden vierestä. Hauskaa oli!
Oli taas UKK-kävelytestiä, lihaskuntotestiä, jumppatuokioita ja aika paljon luennoilla istumista. Mutta nyt luennoilla istuminen ei haitannut kun selkä oli kunnossa! Briljanttia! Ja yöllä sai nukuttua!
5 päivää vierähti taas nopeasti ja hiukan on ehtinyt harmittaa, kun kyseessä oli viimeinen jakso...
Ajatukset uudelleenkouluttautumisesta on pyörinyt kovasti mielessä. Pitää alkaa sitä hommaa kartoittelemaan paremmin läpi lähiaikoina. Nyt kun vihreää valoa on alettu näyttää useammasta suunnasta.
Punaista valoa taas näytettiin viime lauantaina kun järjestin jalkani pakettiin kuudeksi viikoksi. Jalkapöytä pyörähti jotenki ihmeellisesti ja luitahan sieltä meni rikki. Lauantai menikin iltapäivästä iltamyöhäiseen terveyskeskuksessa ja lopulta tilanne huipentui jalan paketoimiseen sairaalassa, johon minut lähetettiin kun tervarissa ei ollut viikonloppuisin röntgen-kuvausta... No ei kuulemma rötgenissä mitään näkynyt, mutta CT-kuvissa ilmeisesti näkyi. Kuvien tuloksia odottelin ehkä noin ikuisuudelta tuntuvan tunnin, kunnes hoitaja huuteli minut seuraamaan perässään. Siinä vaiheessa kun hoitsu meni huoneeseen, jonka yläpuolella luki "kipsaushuone", tajusin mitä kuvissa oli näkynyt... "Voi Paska"- oli ekat sanat mitä suusta pääsi.
6 viikkoa! Perhana! Saan taas perehtyä tv:n ihmeelliseen maailmaan... Kaveri taivasteli mun paskaa tuuria ja jälkeenpäin naurahdin ääneen vastaustani kaverille... "Mä oon niin tottunu tälläseen paskaan, että ei tässä nyt niin korkeelta tipahdettu loppujen lopuks..."
Niin... Jos joku työssäkäyvä, vapaa-ajallaan hyperaktiivinen uraputkisurffari kohtaisi saman niin reaktio voisi ehkä olla hiukan suureellisempi. Mun elämänlaatukäyrä ei ole vielä ehtinyt kiivetä niin korkeelle, ettei sieltä matalalta huipulta tipahtaminen ehdi tehdä ees kipeää. Tai no... Onhan tuo jalkapöytä/varpaat aika arkana, mutta silti.
Paskaa mäihää taas vaihteeksi. Pilleriä taas poskeen ja sänkyyn tekemään isompaa kuoppaa!
Voi vittu! 6 viikkoa!
Ei voi mitään. Iisisti on otettava ettei homma mene pilalle tunaroinnin takia. Nyt ei saa kaatuilla keppien kanssa tai kolautella varpaita mihinkään. Antaa kropan parantaa nyt itsensä rauhassa ja neljän viikon päästä saan alkaa varaamaan painoa hieman kipeälle koivelle. Kuuden viikon päästä alkaakin sitten taas vaihteeksi kuntoutus. Nilkka saattaa hieman jäykistyä ja jalasta lihat lähteä, eli siinä riittää taas työtä.
Tilaa:
Kommentit (Atom)